logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
27.5.2010

Helsinki petrannut elinkeinopolitiikassa – vielä riittää tehtävää

Helsingissä on havahduttu kaupungin elinkeinorakenteeseen, mutta elinkeinostrategian toteuttamisessa löytyy vielä parannettavaa, viestitti Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Anssi Kujala Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautavalle Kunnallisjohdon seminaarissa Tallinnassa.

– Annan Helsingille kiitosta siitä, että siellä on nyt ymmärretty, minkälainen kaupungin elinkeinorakenne oikeasti on. Se on ymmärretty, että 85 prosenttia kaupungin yrityksistä on alle viisi henkilöä työllistäviä, eikä päätöksenteossa enää mennä pelkästään isojen yritysten ehdoilla, iloitsi Anssi Kujala.

– Kaupungissa on tehty omat elinkeinostrategiat, joita päivitetään parhaillaan. Parannettavan varaa on varmasti, varsinkin kun puhutaan isoista asioista, kuten palvelutuotannon muutoksista, myöntää Risto Rautava.

Rautavan mukaan palveluntuotannon alalla ongelma on se, ettei pk-sektorin yrityksiä saada aina edes mukaan kilpailutukseen. Erityisesti, jos kyse on vähänkin isommasta hankinnasta, kuten esimerkiksi ruokapalvelusta.

– Usein vain muutama suuri toimija jättää tarjouksen. Yrittäjät sanovat, että palvelukokonaisuudet pitäisi pilkkoa pienempiin osiin, että hekin pääsisivät mukaan kilpailuun. Kyseessä on ongelma, jota ei ole vielä ratkaistu. Toisaalta, jos markkinoita ei ole avattu kilpailulle, ei tule myöskään toimijoita, Rautava summaa.

Uusi vaihde päälle

Anssi Kujala antaa Helsingin kaupungille ruusujen lisäksi myös risuja.

– Elinkeinostrategiaa on nyt toteutettu kolme vuotta, eikä sen 70 asiassa ole menty eteenpäin kuin vain noin kymmenessä. Nyt pitäisi ottaa uusi vaihde päälle. Kyseessä ei ole pelkästään palveluiden hankintakysymys, vaan asiaan liittyvät myös esimerkiksi kaupungin maankäyttöpolitiikka ja vuokrauskäytännöt.

Kujalan mukaan Helsingin pitäisi pystyä säilyttämään teollista tuotantoa kaupungissa, mutta nyt edellytykset siihen ovat heikot juuri maankäyttöpolitiikan vuoksi. Rautavan mukaan ongelmat juontavat juurensa historiasta ja valtarakenteista, jotka eivät enää vastaa tämän päivän haasteita.

– Nykyään tarvitaan joustavaa, nopeaa reagointia asioihin. Tilanne ei kuitenkaan ratkea yhdellä asialla kuten maankäytönsuunnittelulla. Asioissa pitää katsoa kokonaisuutta. Pitää olla visio, ja jo sen vision luominen on haasteellista, Rautava painottaa.

Vaikeutena hankintaosaaminen ja hankintalain rajoitukset

Risto Rautava uskoo, että pk-sektorin rooli työllistäjänä nousee tulevaisuudessa entisestään. Hänen mukaansa osa poliittista ryhmistä näkee kuitenkin, että arvokasta on ainoastaan kaupungin itse tekemä työ ja siten toteutetut palvelut.

– Toiset taas ajattelevat, että tarvitaan molempia. Tuskin kukaan uskoo, että sosiaalisektorilla kaikki palvelut voitaisiin ulkoistaa Helsingin kokoisessa kaupungissa. Nyt on kuitenkin jo tehty yli 400 miljoonalla eurolla erilaisia hankintoja. Varmaan voitaisiin tehdä enemmänkin. Yksi ongelma on kaupunkien hankintaosaaminen ja sitä kautta hankintalain tekemät erilaiset rajoitukset.

 

 

Virastojen venepaikat

Anssi Kujalan kertoo esimerkin kaupungin kankeasta elinkeinopolitiikasta.

– Helsingin kauppatorin rannan laituripaikkoja vuokraa tällä hetkellä kolme eri virastoa: Helsingin satama, Kiinteistövirasto ja Liikuntavirasto. Tässä on tiettyä hankaluutta.

– Jos joku pystyisi arvioimaan tämän elinkeinopoliittista ja matkailullista vaikutusta, koska ne kauppatorin paikat ovat yrittäjyyttä ja matkailua, niin se olisi meidän elinkeinopalvelu.


 

yrittajat.fi
Lotta Tammelin, p. (09) 229 221

 

Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi