Uusi hanke kouluttaa elintarvikealan pienyrityksiä yhteistyöhön päivittäistavarakauppiaiden kanssa. 
Vuoden 2011 alussa käynnistyneen hankkeen "Elintarvikealan mikroyritysten valmentaminen päivittäistavarakaupan yhteistyökumppaneina" päätavoitteena on elintarvikealan mikroyritysten tuotteiden pääsyn helpottaminen päivittäistavarakaupan valikoimiin ja tuotteiden menestyminen valikoimissa.
Hankkeeseen liittyy 16 eri puolilla Suomea järjestettävää alueellista seminaaria, joissa kaupan alueelliset vaikuttajat ja tavarantoimittajien avainhenkilöt voivat tavata. Seminaareissa yritysten edustajat saavat tiedon uudesta tuotekorttiin perustuvasta yhteistyöstä kaupan ja pienyritysten välillä.
Seminaari tavoitteena on motivoida elintarvikealan yrityksiä kumppanuuteen kaupan kanssa sekä järjestelmälliseen toiminnan kehittämiseen. Hankkeessa järjestetään lisäksi työpajoja, joissa valmennetaan yrittäjiä sekä yritysten henkilökuntaa tuotekortin käytössä. Työpajoihin osallistuu myös kaupan edustajia, jotka tuovat asioiden käsittelyyn käytännön näkökulmaa.
Kaupan tavoitteena hankkeessa on mikroyritysten kilpailukyvyn parantaminen. Samalla myymälöihin saadaan entistä parempi valikoima kuluttajia kiinnostavia, kilpailukykyisiä tuotteita. Yhteistyö pienten elintarvikealan yritysten kanssa helpottuu, kun toimintatapoja yhtenäistetään ja tehostetaan.
– Pienet tavarantoimittajat ovat kaupalle tärkeitä, koska ne ovat tärkeä osa maamme elintarviketuotannon monimuotoisuutta. Monipuolisten valikoimien myötä suomalainen kuluttaja saa nauttia paikallisista erikoisuuksista ja ruokakulttuurimme rikkauksista, kaupan puheenvuoron hankkeen tiedotustilaisuudessa pitänyt SOK:n valikoimajohtaja Ilkka Alarotu kertoi.
Paikallisesta valtakunnallisiin valikoimiin
Kolatun Vuohijuustola aloitti toimintansa Somerolla vuonna 1996 toimittaen tuotteitaan oman alueensa kauppoihin. Nykyään Kolatun juustoja löytyy kauppojen hyllyiltä ympäri Suomen. Kasvu on tapahtunut pikkuhiljaa ja toimitusvarmuus on näin pystytty takaamaan.
– Tarjosimme sitkeästi ja periksi antamatta tuotteita kauppaketjujen valikoimiin. Messuja kiertämällä saatiin tuotteita tunnetuksi kuluttajille ja luotua kysyntää. Toimintatavat ovat niin ikään kehittyneet matkan varrella. Tilausjärjestelmät on uusittu, myyntieräkokoja on muokattu ja yhteistyössä kauppaketjujen kanssa olemme muutenkin saaneet aikaan molempia osapuolia hyödyttäviä ratkaisuja, Janne Tolvi Kolatun Vuohijuustolasta kertoo.
Päivittäistavarakaupan valikoimiin pääsy vaatii muun muassa riittäviä valmistuseriä, oikeanlaisen logistiikan ja toimitusvarmuuden. Tolvi suosittelee elintarvikealan pienyrityksille hankkeen koulutuksiin osallistumista.
– Tämä koulutus on toteutettu aivan uudelta pohjalta ja katsantokannalta. Uskon koulutuksesta olevan konkreettista hyötyä, kun yritykset saavat tietoa kaupan toimintatavoista ja voivat sen avulla suhteuttaa ne omiin toimintoihinsa.
yrittajat.fi
toimitus@yrittajat.fi
Lotta Tammelin