sy-logo-topleft
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
Jäsensivut
24.4.2012

Lisää suomalaisosaamista Sotshin talviolympialaisiin

Raita Sport toimittaa jääkiekkokaukalot Venäjän kisoihin.

Sotshin vuoden 2014 talviolympialaisten jäähalleissa on runsaasti suomalaisosaamista, sillä pohjoispohjanmaalainen Raita Sport toimittaa Venäjälle neljä jääkiekkokaukaloa. Raita toimittaa myös muita varusteita ja kaupan kokonaisarvo on noin kolme miljoonaa euroa. Kauppahintaan sisältyy myös aiemmin uutisoidut Piiroisen toimittamat 12 000 jäähallin istuinta.

Raita Sport on toimittanut yli 30 jääkiekkokaukaloa eri arvokisoihin, muun muassa kaksi olympialaisiin. Yrityksen liikevaihto on viisi miljoonaa ja se kuuluu Kerko-konserniin.

Kaupan toteutuminen on vaatinut pitkällistä työtä.

- Viime talvena selätimme viimeisen pohjoisamerikkalaisen kilpailijan, Raita Sportin toimitusjohtaja Tuomo Hyvärinen sanoo.

- Vaikeinta on ollut vakuuttaa lukuisat eri tahot, kuten kansainvälinen ja kansallinen olympiakomitea, järjestelytoimikunnat ja lajiliitot, että olemme paras mahdollinen toimittaja, hän sanoo.
Viimeiset nyt sovitut toimitukset Sotshiin lähtevät loppukesällä 2012.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi