Ajatus omasta yrityksestä oli kytenyt rakennusmestari ja yhdyskuntateknikko Tea Bomanin, 44, mielessä
pitkään. Marraskuussa 2009 ajatus muuttui todeksi ja nyt Bomanin eZille niminen yritys tekee myymäläsuunnitelmia, näyteikkunasomistuksia, tilastailauksia sekä sisustussuunnittelua.
Kangasalla asuva Boman toimii pääasiallisesti Tampereen alueella. Boman työskenteli aikaisemmin rakennusalalla sekä erilaisissa sisustus- ja rakennustarvikkeita myyvissä liikkeissä. Lisäksi myymälänrakennus- ja suunnittelukokemusta on karttunut Notex-yhtiöiden markkinointiryhmästä.
– Myymäläsuunnittelussa voin hyödyntää rakennusalan kokemustani, tietojani rakennustarvikkeista ja valaisimista. Olen aina ollut hyvin innokas sisustaja ja maalari. Olen työskennellyt myös maalarina.
Käytännöllisempi ja myyvempi tila
Yksinyrittäjä Tea Boman uskoo, että myös pienelle yritykselle on hyötyä panostaa sisustussuunnitteluun.
– Omalleen sokeutuu usein, eikä näe kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita tila tarjoaa.
Bomanin mukaan pienilläkin asioilla voi saada positiivisia tuloksia. Kaikki tietenkin riippuu tilasta ja tuotteista.
– Pienillä muutoksilla voi saada kummasti esimerkiksi lisää tilaa ja selkeyttä. Olen varsin vihreä tyyppi ja haluan säilyttää mahdollisimman paljon vanhaa. Vanhoja myymäläkalusteita voi kohentaa ja käyttää uudelleen.
– Valaistuksella on myös suuri merkitys, hän muistuttaa.
Boman kehottaakin katsomaan toimitilaa asiakkaan silmin.
– Voisiko tila olla käytännöllisempi, toimivampi, myyvempi ja houkuttelevampi? Onko tavaraa pakko olla paljon esillä? Miten se on esillä? Tai lojuuko myytävää tavaraa esimerkiksi lattialla? Kaikki nämä tekijät vaikuttavat myymälän viihtyisyyteen.
Myös käytännöllisyyteen on syytä paneutua.
– Onko esimerkiksi parturi-kampaamon asiakasvessa myös siivouskoppi, josta moppi kaatuu päälle, Boman nauraa.
Yrittäjiä ja yksityisiä
EZillen asiakkaat ovat olleet pääasiallisesti yksinpuurtavia yrittäjiä, mutta periaatteessa isommatkin työt onnistuvat.
– Hämeenpuistossa vanhan Sydänyhdistyksen paikalle muuttanut Iideshovin työpajan myymälä on suunnittelemani, Tea Boman kertoo.
Lisäksi Kangasalan kemikalion uudistus on Boman työnäyte. Lasten leluliikessä Nukkelassa Tampereella hän on ollut tekemässä näyteikkunasomistuksia ja suunnitellut kalusteiden uudelleen sijoittelua.
– Nukkelan omistaja kertoi myyntinsä vuoden aikana kasvaneen ainakin osittain juuri siellä tehdyn selkiytyksen ja tilan käytännöllisemmän suunnittelun vuoksi
Myös yksityisasiakkaita on löytynyt.
– Viimeisin työni oli tiiliverhoillun omakotitalon puuosien maalaus Kangasalla.
Käyntikortteja ja nettisivut
Lisää asiakkaita saisi kuitenkin uutteralle naiselle kertyä. Asiakkaita hän hankkii verkostoitumalla ja Internet-sivujensa kautta.
– Käyntikortit on painettu ja niitä olen koettanut jaella. Myös nettisivut on avattu.
Bomanin mukaan sisustussuunnittelun ja stailauksen hinta muodostuu aina projektin perusteella.
– Hintoja en ole laittanut mihinkään, koska räätälöin sen hyvin pitkälle tilanteen mukaan.
Kuva: Mikko Närhi
Katso lisää www.ezille.fi
yrittajat.fi
Lotta Tammelin, p. (09) 229 22