Oppilaitosten maksullinen palvelutoiminta on kasvanut. Se aiheuttaa Suomen Yrittäjien johtaja Martti Pallarin mukaan vakavia kilpailuhäiriöitä. Kilpailuhäiriöt kohdentuvat erityisesti pienyrityksiin.
– Maksullisia palveluja saatetaan tarjota riippumatta siitä, kuuluuko palvelu lainkaan oppilaitoksen omaan koulutustehtävään, Pallari toteaa.
Kilpailuhäiriöitä on aiheutettu esimerkiksi autokoulupalveluissa, autojen huollossa ja korjauksessa, markkinaselvityksissä, kokoustilojen vuokrauksessa, cateringtoiminnassa sekä parturi- ja kampaamopalveluissa. Kilpailuhäiriöt aiheutuvat siitä, ettei palveluja ole hinnoiteltu kustannusvastaavasti. Lisäksi Pallarin mukaan on muistettava, että kyseiset palvelut tuotetaan verovaroin.
– Oppilaitokset ovat menneet markkinoille millä hinnalla sattuu. Todellista kustannustasoa ei ole selvitetty, kun siihen ei ole ollut tarvetta. Yksityiset yritykset joutuvat kuitenkin aina hinnoittelemaan tuotteensa todellisen kustannustason mukaisesti ja ottamaan huomioon myös yritysten välisen kilpailun.
Pallarin mukaan ongelma ymmärretään opetus- ja kulttuuriministeriössä, mutta mitään ei tapahdu.
– Ongelma voitaisiin hoitaa suosituksella, jossa oppilaitokset pidättäytyvät maksullisesta palvelutoiminnasta, jos toiminta ei liity oppilaitoksen opetustehtävään. Suosituksessa nostetaan esille myös maksullisen palvelutoiminnan yhtiöittäminen, jolloin toiminnan läpinäkyvyys lisääntyisi.
Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi