102 kunnalla ja kuntayhtymällä on käytössä palveluseteli. Suunnitelmia käyttöönotosta tai käyttöönoton laajentamisesta on 120 kunnalla ja kuntayhtymällä.
Suosituimmat käytössä olevat kohteet ovat kotiin suuntautuvia palveluita, kuten kotipalveluissa, kotipalvelujen tukipalveluissa ja omaishoitajan vapaan aikaisissa palveluissa hoidettavalle, kertoo Sitran ja Suomen Kuntaliiton toteuttama kysely.
Palveluseteli on käytössä erityisesti sosiaalipalveluissa, mutta kyselyn mukaan tänä vuonna käyttöönottoa tai sen laajentumista suunnitellaan myös terveyspalveluiden puolella. Tammikuussa 2011 toteutettuun kyselyyn osallistui 225 kuntaa ja kuntayhtymää. Suomen Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioiden johtajan Jussi Merikallion mukaan kyselyn tuloksista näkee, että palvelusetelin käyttöönotto vaatii aikaa. Suunnitelmia on selvästi toteutuksia enemmän.
Palveluasumisessa käyttö nelinkertaistunee
Tällä hetkellä 94 kuntaa ja kuntayhtymää käyttää palveluseteliä sosiaalipalveluissaan. Käyttöönottoa tai käytön laajennusta suunnittelee 86 kuntaa ja kuntayhtymää. Kotipalvelujen ja omaishoidon palvelujen lisäksi uusi ja vahvasti kasvava palvelusetelin käyttökohde on palveluasuminen, suunnitelmissa ovat erityisesti tehostettu palveluasuminen ja vammaisten palveluasuminen. Palveluasumisen palveluseteli on käytössä 15 kunnassa ja kuntayhtymässä, ja käyttöönoton suunnitelmia on peräti 64:ssä. Mm. Tampereen kaupunki otti palvelusetelin käyttöön tehostetussa palveluasumisessa kesäkuun alusta.
Päivähoitosetelin käyttökokemukset kuntien käyttöön
Sitran ja Kuntaliiton selvityksen mukaan kahdeksan kuntaa ilmoitti käyttävänsä palveluseteliä lasten päivähoidossa, joissa pääkäyttökohteet ovat päiväkoti ja perhepäivähoito. Käyttöönottoa tai käytön laajennusta suunnittelee 10 kuntaa ja kuntayhtymää. Lasten päivähoidossa päänavaajana on ollut Turku. Tampere ja Oulun seutu tekevät yhdessä Turun kanssa valtakunnallista päivähoidon hanketta, jonka kokemukset ja tulokset ovat kaikkien kuntien käytettävissä.
Palvelusetelillä terveyspalveluihin
Perusterveydenhuollossa 27 kuntaa ja kuntayhtymää käyttää palveluseteliä. Käyttöönottoa tai laajennusta suunnittelee 32. Erikoissairaanhoidossa vastaavat luvut ovat 6 ja 10, kuntoutuksessa 2 ja 5 sekä hammashoidossa 4 ja 13.
Erikoissairaanhoidossa palveluseteliä käyttävät muun muassa Kuusamo, Ylöjärvi ja HUS. Käyttöönottoa harkitsevat Parkano, Kalajoki ja Kemi. Erikoissairaanhoidon lisäksi eniten palvelusetelin käyttöönottoa harkitaan hammashoidossa.