Uudesta pakettiautosta voi tulla hyvin hauskannäköinen, kun teippauksiin tulee talon kuvia ja hampurilaisia, turkulainen ST1 kauppias, pikaruokalan yrittäjä ja talokauppias Heikki Rintala vitsailee.
Rintala on tuore tekijä molemmilla aluevaltauksilla, sillä pitkähkö K-kauppiasura päättyi viime vuonna. Kaarinan K-supermarket oli noin kymmenen vuoden K-kauppiasrupeaman viimeinen asemapaikka kauppamiehelle.
41-vuotias Rintala kuvailee itseään yrittäjänä peräänantamattomaksi ja projekteja on joskus vähän liikaakin.
− Yleensä kaikista tilanteista on ollut tapana selviytyä. Joskus voisi ottaa vähän rauhallisemminkin.
ST1 kauppias tiesi jo lapsena, että hänestä tulee yrittäjä. Molemmat vanhemmatkin olivat yrittäjiä. Yrittämiseen Rintala tutustui Särkisalossa ryhtymällä ravintoloitsijaksi vuonna 1993. Parisen vuotta myöhemmin hän osti pitsatehtaan Kemiöstä ja ei mennyt kauaa, kun Salo sai uuden lounasravintoloitsijan. Rintala viihtyy haasteiden parissa. Hänen avopuolisonsa Kristina Hauhtonen työskentelee myös huoltamolla.
Verkostot kantavat pitkälle
Yrittämisessä tarvittavia verkostoja hän on saanut Nuorkauppakamarin toiminnasta ja Suomen Yrittäjien verkostosta. Järjestöissä karttuvat verkostot antavat Rintalalle kimmoketta osallistua aktiivisesti Nuorkauppakamarinsa toimintaan. Aktiivinen yrittäjä ennätti vaikuttaa kamarinsa varapuheenjohtajana, puheenjohtajana ja aluejohtajana ennen kuin 40 vuoden rajapyykin ylittänyt mies sai senaattorin arvon, sillä varsinainen Nuorkauppakamarissa toimiminen on enintään 40-vuotiaita varten.
− Sain ahaa-elämyksen aikanaan, mitä enemmän tuntee järjestöistä ihmisiä, auttaa se yritystoiminnassa. Aina joku tuttu tietää, että kuka tekee ja mitä tekee. Muu porukka on samankaltaista, siellä on paljon yrittäjiä.
Porukasta ja osallistumisesta saa voimaa, ja totta kai oman kauppakamarini puolella muistetaan myös pitää hauskaa, Rintala kertoilee. Yrittäjäjärjestön puolella Rintalalla ei ole luottamustehtäviä – ainakaan vielä. K-supermarkat vuosinaan hän oli mukana alueellisessa ja valtakunnallisessa markkinoinnin suunnitteluryhmässä.
Ponnisteluja ja kiitosta
Yrittämisessä Rintala ei ole jäänyt paikoilleen, vaan on lähtenyt aktiivisesti uusia haasteita kohti.
− Minulla on nyt kaksi suhteellisen tuoretta yritystä, jotka ovat täysin erilaiset. Molemmat pitää saada käyntiin, mikä tietää ponnisteluja. Kyllä sitä odottaa, että jossain vaiheessa tulee kiitosta.
Hän toimii yksityisenä yrittäjänä Honkataloille talokauppiaana alueinaan Varsinais-Suomi ja Satakunta.
− Jos myyn taloja päivät, niin illat olen ST1:llä. Bensanmyynti on ST1:n, meille kuuluu aseman hoito. Tukituotteena meillä on Rolls Express.
Talokaupassa elellään vilkasta aikaa, keväällä talokauppiaaksi ryhtynyt yrittäjä sanoo.
− Tuntuu, että ihmiset ovat olleet kesällä ystäviensä tai vanhempiensa mökeillä ja tulleet siihen tulokseen, että ensi kesänä meillä on oma mökki.
Ihmisestä ja järjestöistä
1. Mikä sai sinut lähtemään mukaan a) Nuorkauppakamarin toimintaan ja b) Suomen Yrittäjien jäseneksi?
a) Suomen Yrittäjistä olen aina saanut yrittämiseen tarvitsemani avun. Apu on periaatteessa yhden puhelinsoiton päässä.
b) Minua pyydettiin mukaan Nuorkauppakamarin toimintaan, ja kärpänen puraisi isosti.
2. Mitä hyötyä saat järjestöissä vaikuttamisesta?
− Suurin hyöty tulee verkostoitumisesta. Aikaisemmassa elämässä, kun olin K-kauppias, saattoivat tutut kamarissa toimivat yrittäjät ostaa minulta muun muassa joulukinkut. Nyt taas rakennusalan kontaktit auttavat bisneksessä. Silloin tällöin verkostoista saattaa tulla asiakkaitakin.
3. Mieleenpainuvin tilanne, josta olet löytänyt itsesi JCI:läisen tai SY:läisen roolissa?
− Järjestin LOM-vuotenani (local organisation member) kamarimme 3-päiväiset rapujuhlat.
4. Motto
− Menen läpi vaikka harmaan kiven.
5. Millainen on nappiin mennyt päiväsi
− Sellainen päivä, jonka päätteeksi saa korkata kuohuviinipullon jonkun tapahtuman tai asian kunniaksi.
Juttu on julkaistu YrittäjäSanomat 6-2010 numerossa.
Kuva: Vesa-Matti Väärä/Kuvastaja Oy
yrittajat.fi
Riikka Koskenranta, p. 09 2292 2846