– Mielestäni kenenkään ei pitäisi edes miettiä, onko perhe-elämän ja yrittäjyyden yhdistäminen mahdollista, kolmen lapsen äiti ja yrittäjä Tua Tikkanen sanoo.
Tikkanen myöntää, että lasten myötä hän on joutunut tinkimään omista menoistaan, kun kaikki aika menee lapsille ja yrityksen pyörittämiseen.
– Mutta toisaalta, rakastan lapsia ja rakastan työtäni . Jos töissä ja kotona on niin kivaa, että se tuntuu vapaa-ajalta, niin silloinhan minulla tavallaan on sitä vapaa-aikaa.
Tikkanen kertoo saavansa arjen pyöritykseen paljon apua mieheltään, jääkiekkolegenda Esa Tikkaselta. Eläköitynyt huippu-urheilija on paljon myös kotona, joten apua on miehen puolelta ollut runsaasti saatavilla.
Lasten saaminen näkyy nykyään myös Tikkasen yritystoiminnassa. Solmioliike Bretelleen tuli lasten myötä lasten solmioita ja pojille tarkoitettu pukuvuokraamo. Lisäksi Tikkanen perusti Hio Hoi -lastenliikkeet ja lähti muutama vuosi sitten mukaan lastenruokabisnekseen.
Tikkasen lapset ovat olleet koko ikänsä mukana äidin liikkeissä ja perheen 2-vuotiaskin osaa jo palvella asiakkaita. Lapset tervehtivät asiakkaita ja esittelevät ja suosittelevat kaupan leluja muille lapsille.
– Lapset tietävät, että töitä pitää tehdä. Kannustan lapsia yrittäjyyteen ja toivon, että lapsista kasvaa yrittäjiä, Tikkanen toteaa.
Lue koko juttu tänään ilmestyneestä Yrittäjäsanomista! Miten sinä olet onnistunut yhdistämään perheen ja yritystoiminnan? Mikä on ollut haastavinta tai mikä antoisinta? Kerro ja kommentoi!
Yrittäjäsanomat