sy-logo-topleft
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
Jäsensivut
26.7.2012

Uusien yritysten määrässä selvä pudotus

Tilastokeskuksen mukaan aloittaneiden yritysten lukumäärä väheni 29 prosenttia.

Vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä toiminnan aloitti 7 259 uutta yritystä, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 10 190. Pudotusta on lähes 29 prosenttia.

Aloittaneiden yritysten osuus koko yrityskannasta oli 2,2 prosenttia.

Eniten uusia yrityksiä aloitti ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan toimialalla, jossa toimintansa aloitti 1 239 uutta yritystä eli 17,1 prosenttia kaikista ensimmäisellä neljänneksellä aloittaneista yrityksistä. Kaupan toimialalla aloitti 1 187 (16,4%) ja rakentamisen toimialalla 947 (13,0%) yritystä. Näillä kolmella toimialalla aloittaneiden yritysten määrä myös väheni lukumääräisesti eniten verrattuna vuoden 2011 ensimmäiseen neljännekseen.

Maakuntakohtaisen tarkastelun perusteella vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä lukumääräisesti eniten uusia yrityksiä syntyi Uudellamaalla, jossa aloittavia yrityksiä oli 2 598. Seuraavaksi eniten yrityksiä aloitti Pirkanmaalla (706) ja Varsinais-Suomessa (613). 

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi