logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
6.2.2012

Yrittäjät saivat mieleisensä presidentin

Suomalaiset yrittäjät saavat olla tyytyväisiä, sillä uudeksi presidentiksi valittiin heidän itsensä mielestä yrittäjyyden kannalta paras mahdollinen kandidaatti.
 
Yrittäjäsanomien tammikuussa tekemän kyselyn mukaan Niinistö oli yrittäjien mielestä paras mahdollinen presidentti yrittäjyyden edellytysten kannalta.
 
Kyselyssä Niinistö kokosi yrittäjien äänistä hulppeat 66,4, prosenttia, mikä osuikin lähelle Niinistön toisella kierroksella keräämää, lopullista 62,6 prosentin äänipottia.
 
Yrittäjäsanomien tekemä kysely paljasti myös, että yrittäjät odottavat tulevalta presidentiltä toimia yrittäjyyden eteen. Yrittäjien mielestä presidentti onkin arvojohtaja, jonka kuuluu luoda Suomeen kannustavampi yrittäjyyden ilmapiiri. Tärkeää olisi myös, että presidentti edistäisi suomalaisyritysten vientiä vienninedistämismatkoilla.
 
Kysely lähettiin tammikuussa satunnaisotannalla Suomen Yrittäjien 3672 jäsenelle. Vastauksia kyselyyn tuli kolmen päivän aikana 397.
 

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi