Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten sekä Uudenmaan yrittäjäjärjestöt tähyävät jo tuleviin eduskuntavaaleihin julkistamansa tavoiteohjelman kautta. Ensimmäisenä tehtävänä aluejärjestöjen ja niiden yrittäjäyhdistysten tavoitelistalla on huolehtia metropolialueen elinkeinorakenteen monipuolisuudesta, sanoo Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Pentti Rantala.
− Kärkisijalla tällä alueella tulee olla yrityskoosta riippumatta yrityksien sijoittumispäätösten helpottaminen. Oleellista on varmistaa se, että yritykset voivat ja niiden kannattaa sijaita metropolialueellamme.
Yrittäjäjärjestöt korostavat, että valtion ja alueen kuntien tulee toimillaan vaikuttaa erityyppisten yritysten sijoittumispäätöksiin. Alueella tarvitaan tulevaisuudessa myös teollista ja tuotannollista yritystoimintaa, Pentti Rantala muistuttaa.
Palveluja tuotteistettava
Yrittäjien tavoiteohjelmassa esitetään, että alueen kunnat tuotteistaisivat omia sosiaali- ja terveyspalveluitaan, jotta niiden kustannukset olisivat helpommin vertailtavissa. Tämä loisi todellisia markkinoita, kun yritysten ja julkisen sektorin tuottamien palvelujen hintoja voitaisiin aidosti vertailla.
Yrittäjyyshalukkuutta järjestöt parantaisivat mm. koulutuksen keinoin, alentamalla uusien yritysten perustamiskynnystä ja kannustaisivat toimivia yrityksiä kasvuaikeisiin. Varsinkin vaikeina aikoina yhteiskunnassa tulisi olla kykyä työllistämisen riskin alentamiseen. Lisähaastetta tuo yrittäjien mittava eläköityminen.
Rahoitusmekanismit ajan mukaan
Järjestöt esittävät, että valtion toimet nykyisessä haastavassa taloustilanteessa on kohdistettava elinkelpoisten yritysten takauksiin, jotta nämä saavat apua kassakriisiin tai pystyvät investoimaan yleisestä rahoitustilanteesta huolimatta. Vaikka lähtökohtana täytyy olla se, että pääasiassa yritykset saavat rahoituksensa toimivilta rahoitusmarkkinoilta, on myös valtion yritysten kehittämis- ja kasvuaikeisiin osoittamaa rahoitusta kasvatettava. Lisäksi pitää olla rohkeutta edelleen pohtia eri suhdannetilanteisiin soveltuvia mekanismeja, jotka notkeuttaisivat viranomaisten yritysten rahoittamisen, kehittämisen ja investointien järjestelyjä. Keskeisiä teemoja ovat muun muassa elinkeinopoliittisten kokeilujen tekeminen alueella.
Metropolipolitiikkaa vahvistettava
Yrittäjäjärjestöjen mielestä nyt on toimittava aktiivisesti elinkeinopolitiikan toteutuksen ja yrittäjyyden edistämisen suhteen. Elinkeinopolitiikan toteuttamista tulee pohtia myös siitä näkökulmasta, että alue yrityksineen ansaitsee erityiskohtelua. Katse on suunnattava seuraaviin eduskuntavaaleihin ja hallitusneuvotteluihin sekä varmistettava erillisen metropolipolitiikan jatkuvuus ja vahvistuminen seuraavalla hallituskaudella. Yrittäjäjärjestöt korostavat, että elinkeinopolitiikan toteutus pitää ottaa mukaan metropolipolitiikan kärkihankkeisiin. Yrityksien toiminnalle ja sijoittumispäätöksille on tärkeää, että esim. alueen liikenneinfran parantamiseen osoitetaan rahoitusta alueen liikennevirrat huomioiden.
OnLine uutiset
toimitus@suomen.yrittajat.fi