Intian kasvusta odotetaan paljon. Jo maassa toimivista suomalaisyrityksistä 34 prosenttia uskoi merkittävään kasvuun ja yli puolet jonkinasteiseen liiketoiminnan kasvuun alueella.
Kansainvälisen kaupan koulutuskeskus Fintran teettämän kyselytutkimuksen mukaan Intian liiketoimintaan liittyy Suomessa paljon ennakkoluuloja. Jo maassa toimivat suomalaisyritykset suhtautuivat kuitenkin maahan huomattavasti positiivisemmin kuin vasta Intiaan aikovat kilpailijansa. Intiassa jo toimivista yrityksistä lähes 40 prosentilla käsitys liiketoiminnasta olikin muuttunut positiivisemmaksi toiminnan alettua.
Kastijärjestelmää, joka monelle suomalaiselle tulee Intiasta heti mieleen, eivät maassa jo toimivat yritykset juurikaan koe merkittäväksi tekijäksi liiketoiminnan kannalta. Sen sijaan markkinoilta vielä kokemusta omaamattomat yritykset arvioivat tämän merkityksen huomattavasti isommaksi.
Jo markkinoilla toimivista maanmiehistä tukea
Kyselytutkimukseen osallistui yhteensä 136 yritystä. Tästä joukosta osa toimii Intiassa ja osa vasta kaavailee aloittavansa toimintaa maassa. Intian liiketoiminnan käynnistämistä suunnittelevista yrityksistä osa aikoo tehdä tämän maassa jo toimiviin suomalaisyrityksiin tukeutuen. Tutkimukseen osallistuneista markkinalla jo toimivista yrityksistä kuitenkin lähes 70 prosenttia nimeää intialaistaustaiset yritykset pääasiakkaikseen, valmennuspäällikkö Jani Tuuri Fintrasta kertoo.
– Kiinnostavaa on myös havaita, että Intia ei mitenkään ole vain isojen yritysten kohde: yli puolet kyselyn Intiassa jo toimivista yrityksistä on liikevaihdoltaan alle 5 miljoonan euron kokoisia. Toisaalta voin vastauksista myös havaita, että Intia harvoin on myöskään ensimmäinen kohdemaa kansainvälistymisessä.
Vaikka Intian eri alueiden väliset erot ovat isot ja busineksen kannalta merkittävät, tutkimuksessa jo markkinoilla toimivat yritykset eivät nosta tätä tekijää erityisen tärkeäksi.
Intialainen liiketoimintakulttuuri on haastava. Sekä Intian konkariyritykset että potentiaaliset uudet tulokkaat kokivat tavoitteiden saavuttamisessa suureksi tai erittäin suureksi tekijäksi intialaisen kommunikointityylin sekä neuvottelukulttuurin ymmärtämisen.
– Jos neuvottelutaidosta pidettäisiin maailmanmestaruuskisoja, olisi Intia vahvasti mitalisijoilla, lisää Tuuri.
Myydäänkö jopa liian hyvää?
– Tuotteiden intialaistamista (ts. muokkaamista Intian markkinoille) piti mielestäni yllättävän harva yritys tärkeänä. Saman tuotteen soveltuvuus myös Intiaan toki helpottaa markkinoille menoa, mutta jääkö markkinan potentiaalia hyödyntämättä tai myydäänkö sinne jopa hieman liiankin hyvää? Immateriaalioikeuksia ei koettu erityisenä ongelmana, mikä on ero joihinkin muihin Aasian maihin.
>> Tietoa yrityksen kansainvälistymisestä
yrittajat.fi
toimitus@yrittajat.fi
Riikka Koskenranta, p. 09 2292 2846