logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
14.10.2010

Ulkomaisen työvoiman tuonti kiihtymässä

Työnvuokrausalan kasvua jarruttaa osaajien puute joillakin toimialoilla, eli ala kärsii rekrytointiongelmista. Voi olla, että Suomeen aletaan tuoda enemmän osaajia ulkomailta, Henkilöstöpalveluyritysten Liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara sanoo.

Ulkomaisia tekijöitä rekrytoidaan Suomeen jatkossa enenevässä määrin, minkä vuoksi Tuliara odottaakin, että Työ- ja elinkeinoministeriössä aletaan miettiä kotouttamispalveluja ja kielikoulutusta tänne tulijoille.
− Hurjimmat arviot työvoiman tuonnin määristä liikkuvat sadoissa tuhansissa työntekijöissä. Kielikysymys kuitenkin vaikeuttaa tuontia. On toki toimialoja, joissa selviää vähemmällä kielitaidolla. Jos halutaan olla kaukaa viisaita, kielikoulutusprojekteja pitäisi saada käyntiin, hän painottaa.
Uudenmaan ELY-keskuksen johtaja Petri Knaapinen uskoo, että tulevaisuudessa Suomessa voidaan nähdä esimerkiksi kokonaan englanninkielisiä leikkaussaleja.
Lisäksi Henkilöstöpalveluyritysten toimitusjohtajan mukaan lyhytaikaisen työn vastaanottomahdollisuuksiin pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.
Vuokrafirmat porhaltaneet taloushallinnon ohi
Työnvälitystoiminnassa taantuman vaikutus oli lyhytaikainen. Tuoreen TEM toimialapalveluiden toimialaraportin mukaan vuoden 2008 puolivälistä alan yritysten liikevaihto alkoi laskea, mutta liikevaihto alkoi kasvaa jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Alan yrityksistä 64 prosenttia ennakoi suhdanteiden paranemista.
Työnvälitysala työllistää Suomessa 35304 henkilöä. Tilastokeskuksen mukaan ala on jo liikevaihdolla mitattuna huomattavasti suurempi kuin taloushallintoala, alan yhteenlasketun liikevaihdon ollessa 1,5 miljardia euroa, kun taloushallintoalan liikevaihto on noin miljardi euroa. Suomessa toimii eri lähteiden mukaan noin 400 ulkomaista työnvälitysfirmaa, joista suurin osa virolaisia, Liike-elämän palvelut toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.
Teknisessä konsultoinnissa vientipotentiaalia
Teknisen konsultoinnin liikevaihto laski jopa 30 prosenttia taantuman aikana. Teknisen testauksen, eli esimerkiksi autokatsastukset, alalla lasku ei ole ollut yhtä suuri. Liikevaihdon lasku on kuitenkin pysähtynyt, ja toimiala näyttää jo kasvun merkkejä, selviää TEM toimialapalveluiden teknisen konsultoinnin toimialaraportista.
Teknisen konsultoinnin toimialan yhteenlaskettu liikevaihto on yli 5,1 miljardia euroa. Ala työllistää kokonaisuudessaan yli 38 000 henkilöä. Jo nyt hyvin kansainvälistyneellä teknisen palvelun alalla on merkittävää vientipotentiaalia, Timo Metsä-Tokila arvioi.
 
yrittajat.fi
Riikka Koskenranta
Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi