Yli kaksikymmentä vuotta yksinyrittäjänä toiminut Raimo Sillanpää (s. 1953) on palkittu Mikkelin Seudun Yrittäjien Yksinpuurtaja-palkinnolla. Palkintoperusteissa kiitetään Sillanpään sisukasta asennetta, jolla hän on määrätietoisesti luotsannut yritystään eteenpäin, haluten aina tietoisesti pysyä kuitenkin yksinyrittäjänä.
Lisäksi Sillanpää on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä monien paikkakunnalla toimivien isompien yritysten kanssa, ollen näin merkittävä osa heidän tuotantoketjuaan. Tätä yhteistyötä on edesauttanut omat toimitilat, nykyaikaiset koneet ja laitteet, joilla hän on pystynyt vastaamaan kysyntään.
Ennen yrittäjäksi ryhtymistä hän työskenteli kahdeksan vuotta tuotannontyönjohtajana, kunnes irtisanoutui ja perusti oman yrityksen vuonna 1987. Taustalla oli halu luoda itselleen mieluisat työolosuhteet ja jäädä pysyvästi Mikkeliin. Näin myös kävi, ja entisestä työnantajasta tuli merkittävä asiakas jo yrittäjyyden alkumetreillä.
Koneenrakennus R. Sillanpää Ky:n työt tulevat puhtaasti teollisuuden puolelta. Sillanpää ei koe, että yksinyrittäjä olisi yhtään sen vähempiarvoinen neuvottelukumppanina kuin isompi yritys, siinä vaiheessa kun yritys etsii tarpeisiinsa ratkaisuja. Tärkeintä on pystyä vastaamaan lupauksiinsa realistisesti, olipa sitten iso tai pieni yritys.
– Uskon, että moni asia lähtee omasta työhistoriasta ja siitä, miten henkilökemiat toimivat. Monessa asiassa on rajana yrittäjän oma uskallus, sanoo Sillanpää.
Miksi kaikkien pitää kasvaa?
Hänellä on ollut tilaisuuksia, jolloin hänen olisi ollut mahdollista laajentaa myös omaa toimintaansa ja kasvattaa yritystä.
– Mutta miksi kaikkien yritysten pitää kasvaa? Eikö se riitä, että työllistää itsensä ja välillisesti myös muita, on omalta osaltaan mukana rakentamassa isompaa kokonaisuutta. Merkittävää työtä sekin, huomauttaa Sillanpää.
Sillanpään mielestä Mikkelissä on tällä hetkellä hieno draivi päällä, ja yrittämisen edellytyksiä on saatu hyvälle mallille rohkeiden ratkaisujen siivittäminä. Myös keskustan kehittymistä hän seuraa innolla.
Huomionosoitus luovutettiin palkinnon saajalle Yrittäjän Päivään liittyvässä tapahtumassa Mikkelin ammattikorkeakoululla perjantaina. Mikkelin Seudun Yrittäjät ry haluaa valinnallaan muistuttaa yksinyrittävien tärkeydestä, sillä Suomen Yrittäjien jäsenyrityksistä valtaosa on yhden hengen mikroyrityksiä.
Kuva: Jaana Matikainen
yrittajat.fi
Riikka Koskenranta, p. 09 2292 2846