logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
25.8.2010

Oma porukka suosittelee yrittäjäjärjestön jäsenyyttä

Yrittäjien edunvalvonta ja neuvontapalvelut koetaan edelleen tärkeimmiksi syiksi Suomen Yrittäjien jäsenyydelle, selviää järjestön jäsentyytyväisyystutkimuksesta.

Suurimmat erot tämän keväisen järjestötutkimuksen vastauksissa verrattuna vuoden 2008 tuloksiin löytyivät virkistystilaisuuksien ja koulutusmahdollisuuksien merkityksen kasvusta vastaajien keskuudessa. Koulutusmahdollisuuksia piti tärkeänä 23 prosenttia vastaajista (2008: 17 %) ja virkistystilaisuuksia lähes 19 prosenttia (13 %). Huono taloussuhdanne lienee vaikuttanut siihen, että yrittäjät ovat kaivanneet rentoa yhdessäoloa ja virkistäytymistä.
Yrittäjäaate ja halu kuulua muiden yrittäjien kanssa samaan joukkoon nousevat yrittäjien mielissä tärkeiksi asioiksi järjestöön liittymisessä. Toukokuiseen tutkimukseen vastasi 8478 yrittäjäjärjestöjen jäsentä. Lisäksi kysely tehtiin ensimmäistä kertaa ei-jäsenille.
96 prosenttia jäsenyrittäjistä suosittelisi järjestön jäsenyyttä muille. Näistä reilut 54 prosenttia suosittelisi jäsenyyttä varauksetta, hyviin kokemuksiin perustuen, ja loput 41,5 prosenttia tietyin varauksin. Järjestön toiminta koetaankin tasalaatuiseksi paikallis-, alue- ja valtakunnan tasolla.
− Jäsenkunnan näin valtavan enemmistön halu suositella järjestön jäsenyyttä antaa hyvän pohjan edelleen kasvattaa järjestön edustavuutta yrittäjien keskuudessa. Ilahduttavaa on myös se, että järjestön toimintaa arvostetaan joka puolella Suomea, Suomen Yrittäjien järjestöjohtaja Kari Hiltunen toteaa.
Ei-jäsenille kohdistettuun kyselyyn vastasi 547 yritystä, joista reilut 44 prosenttia pitää mahdollisena SY:hyn liittymistä. Osa vastaajista on kuulunut Suomen Yrittäjiin aiemmin. Ylivoimaisesti suurin este jäsenyydelle on ajanpuute, jonka nosti esille 35 prosenttia vastaajista.
45 prosenttia ei käytä neuvontapalveluita
Vaikka Suomen Yrittäjien valtakunnallinen ja alueellinen – niillä alueilla, jossa neuvontaa järjestetään – neuvonta koetaan tärkeäksi, siitä huolimatta 45 prosenttia ei vastannut käyttäneensä mitään neuvontapalvelua. Eniten kysytään työelämän juridiikasta ja TES-asioista (17 prosenttia), koulutuksesta (15) ja verotuksesta (12).
Hiukan petrattavaa yrittäjämyönteisyyden levittämisessä
Yrittäjäjärjestö on pystynyt vastaamaan jäsentensä odotuksiin hyvin. Järjestöllä on vastaajien mielestä hiukan petrattavaa esimerkiksi yrittäjämyönteisen ilmapiirin luomisessa, yrittäjien välisen yhteistyön edistämisessä ja vaikuttamisessa kuntiin päin yrittäjien asioissa.
− Jäsenistön antamat kehittämisideat luovat hyvän pohjan järjestön tulevaisuuden toimintamuotojen parantamiseksi. Yrittäjämyönteisen ilmapiiriin parantamisessa on varmasti keskeistä tulevalla vaalikaudella se, miten valtiovallan myönteiset käsitykset yrittäjäsektorin merkityksestä yhteiskunnan kehittämisessä muuttuvat konkreettisiksi päätöksiksi yrittämisen edellytysten parantamiseksi.
Järjestön on itse kehitettävä uusia toimintamuotoja, joilla voidaan edistää yrittäjien keskinäistä verkostoitumista. Tässä varmasti kannattaa entistä enemmän hyödyntää sähköisten medioiden antamia mahdollisuuksia, Hiltunen jatkaa.
Niin ikään ei-jäsenet kokevat yrittäjämyönteisen ilmapiirin luomisen tärkeäksi asiaksi yrittäjäjärjestölle edunvalvonnan ohella. Suomen Yrittäjät saavat vastaajilta onnistumisen kokonaisarvosanaksi 7,9. Saman kokonaisarvosanan saavat aluejärjestöt ja paikallisyhdistykset.
joukko_ihmisia468x230
 
yrittajat.fi
Riikka Koskenranta, p. 09 2292 2846
 
 
Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi