logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
23.10.2009

Ohjelmistoyrittäjät panostavat henkilöstöjohtamiseen

Syyskuussa 2009 käynnistynyt HR Oy – henkilöstöjohtaminen tuloksentekijänä on ohjelmistoalan yrityksille tarkoitettu Tykesin rahoittama kehityshanke. Hankkeessa pureudutaan ohjelmistoyritysten henkilöstöjohtamisen kriittisimpiin osa-alueisiin sekä luodaan henkilöstöjohtamisen kehitystyöhön toimivat työkalut ja menetelmät.

– Ohjelmistoyrityksissä liiketoiminnan kannattavuuteen vaikuttaa erityisen paljon ihmisten motivoituneisuus. Kaikki työ tapahtuu ihmisten korvien välissä; siksi henkilöstöjohtamiseen panostavat hankkeet ovat tärkeitä. Ohjelmistoyrittäjät ry:n tuoreimman selvityksen mukaan yli 40 prosenttia jäsenyrityksistämme suunnittelee rekrytointia tänä vuonna, painottaa Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Jaakko Salminen hankkeen merkitystä.

– Yksi IT-alan ammattilainen työllistää 2,5 muuta. Kun ala kokonaisuudessaan työllistää noin 45 000 henkeä, on kysymys todella merkittävästä panostuksesta, Salminen korostaa.

– Ohjelmistoalan kasvaminen on myös kansantaloudellisesti merkittävä muiden alojen tuottavuuden kohottajana ja työllistämisen kannalta, kuvaa hankkeen toteutuksesta vastaavan Saranen Consulting Oy:n toimitusjohtaja Heikki Saranen. 

Hyvä johtaja osaa antaa palautetta

Työ ohjelmistoyrityksissä on päivittäistä vuorovaikutusta toisten asiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa. On oltava valmis kehittämään itseään ja tiimin toimintamalleja jatkuvasti. Frends Techology Oy:n toimitusjohtaja Aino-Maija Fagerlund korostaa, että henkilöstöjohtamisen panostukset ovat usein yksinkertaisia toteuttaa.

– Pienissä ohjelmistoyrityksissä ei ole useinkaan resursseja palkata erillisiä henkilöstövastaavia. Siksi best practise -työkalu on oiva juuri pienille, kasvuvaiheessa oleville yrityksille. Hankkeen kautta yritykset voivat jakaa toisilleen toimivia ideoita ja hyödyntää niitä omaan yritykseensä sopivalla tavalla, Fagerlund kuvaa kehityshankkeen hyötyjä.

 

OnLine uutiset
toimitus@suomen.yrittajat.fi
Puhelin (09) 2292 2850, Lotta Tammelin

 

 

  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =
Bookmark and Share

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 Helsinki, puhelin (09) 229 221, faksi (09) 229 229 80, toimisto@suomen.yrittajat.fi