Yrittäjät suhtautuvat hyvin kriittisesti Jyrki Kataisen johtamaan hallitukseen. Kouluarvosanoilla mitattuna hallituksen arvosanaksi tuli välttävä 6½. Huomiota herättää, että peräti joka viides yrittäjä antaa hallituksen arvosanaksi surkean neljä tai viisi. Kiitettäväksi hallituksen toiminnan katsoo vain 2,5 prosenttia vastaajista.
Yrittäjiä korpeaa erityisesti se, että yrittäjyyttä arvostavista juhlapuheista huolimatta hallituksen toimissa ei näy kannusteita yrittäjyyden edistämiseksi. Yrittäjiä ärsyttäviä asioita ovat muun muassa kotitalousvähennyksen leikkaus, osinkoverotuksen muutos ja kuntien painostaminen pakkoliitoksiin.
EU:n vaikea taloudellinen tilanne vie valtaosan pääministerin ajasta ja huomiosta. Yrittäjät kuitenkin odottavat, että myös heidät huomioitaisiin. Yrittäjät katsovat, että pienet ja keskisuuret yritykset pitävät tällä hetkellä suomalaista yhteiskuntaa pystyssä palkkaamalla koko ajan lisää työntekijöitä. Näin siitäkin huolimatta, että hallitukselta ei ole näköpiirissä yrittäjyyttä ja työllisyyttä tukevia toimenpiteitä.
Yrittäjät menestyvät kaikesta huolimatta
Hallitukseen kohdistetusta kritiikistä huolimatta yrittäjillä menee hyvin. Vuonna 2011 useampi kuin joka toinen pk-yritys pääkaupunkiseudulla kasvatti liikevaihtoa yli viisi prosenttia. Noin 18 prosentilla liikevaihto laski saman verran.
Kuluvan vuoden odotukset ovat yhtä hyvät, joka toinen odottaa kasvun jatkuvan vähintään viime vuoden tapaan. Liikevaihdonlaskua odottaa entistä harvempi eli vain joka seitsemäs yrittäjä.
Tulokset käyvät ilmi Pääkaupunkiseudun Yrittäjien tammikuussa tekemästä tutkimuksesta. Tutkimukseen vastasi 885 pientä ja keskisuurta yritystä Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Erkki Pärssinen
Pääkaupunkiseudun Yrittäjät ja Espoon Yrittäjät, p. 050 411 1104
Toimitusjohtaja Esa Mänttäri
Vantaan Yrittäjät, p. 0400 557 411