25.5.2012

Kreikka voi sotkea yritysrahoitusta

Maan mahdollinen lähtö eurosta olisi seurauksiltaan arvaamaton. Yritysten on syytä ennakoita oman käyttöpääoman tarve.

Todennäköisyys Kreikan lähdölle rahaliitosta ja eurosta on kasvanut. Maan talouteen ei luoteta, koska kaksi vuotta jatkuneiden kansainvälisten tukioperaatioiden teho on osoittautunut heikoksi: Kreikka ei pysty toteuttamaan sovittua talouspolitiikkaa, ja muut euromaat ovat haluttomia jatkamaan rahoitusta nykyistä kevyemmin ehdoin.

Uudet parlamenttivaalit Kreikassa pidetään 17.6. ja Euroopan keskuspankki pyrkii turvaamaan kreikkalaispankkien toiminnan ainakin siihen asti. Keskuspankkia tarvitaan, koska talletuskanta kreikkalaisissa pankeissa on kiihtyvällä vauhdilla pudonnut noin 70 mrd. eurolla 160 mrd. euron tasolle.

Kreikan ongelmat voivat levitä pankkijärjestelmän kautta muualla Eurooppaan maan ulkomaisten velkojen ja talletuspaon leviämisen takia. Ulkomaisilla pankeilla on noin 80 mrd. euron saatavat Kreikasta. Maan lähtö eurosta painaisi näiden saatavien arvon lähelle nollaa, ja samalla kasvaisi talletuspaon riski muissa maissa, erityisesti Espanjassa. Talletuspako vaikeuttaisi pankkien varainhankintaa ja pakottaisi ne vähentämään luotonantoa. Ääritilanteessa pankki kaatuu likviditeetin eli rahoituksen saatavuuden loppumiseen.

Rahoitusmarkkinoiden häiriöt voivat pahimmillaan vaikeuttaa myös suomalaispankkien toimintaa. Silloin varsinkin yritysluottojen saatavuus heikkenisi. Tästä syystä yritysten kannattaa nyt pyrkiä varmistamaan lähikuukausien rahoitus. Suomalaispankkien vakavaraisuus on hyvä ja niiden varainhankinta sekä talletus- että rahamarkkinoilta toimii. Silti Kreikan mahdollinen lähtö eurosta olisi seurauksiltaan arvaamaton tapahtuma. Käyttöpääoman tarve on syytä ennakoida ja neuvotella sen nopeasta saatavuudesta oman päärahoittajan kanssa.

 

Timo Lindholm  
varatoimitusjohtaja, Suomen Yrittäjät

 

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =