TIEDOTE
Julkaisuvapaa 7.9. klo 10
Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat edelleen kohentuneet
Varsinais-Suomen ELY-keskus, Finnvera ja Varsinais-Suomen Yrittäjät julkistavat syksyn pk-yritysbarometrin tulokset 7.9.2010 klo 10.
Suhdannenäkymät. Pk-yritykset odottavat suhdanteiden paranevan lähimmän vuoden aikana Varsinais-Suomessa ja koko maassa oman yrityksen kannalta. Varsinais-Suomessa toimivista pk-yrityksistä melkein puolet ennakoi suhdannenäkymien lähimmän vuoden aikana paranevan ja 11 prosenttia yrityksistä ennakoi suhdanteiden heikkenevän. Alueen pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät ovat silti heikommat kuin koko maan pk-yrityksillä keskimäärin.
Varsinais-Suomessa toimivat pk-yritykset odottavat nyt työllisyyden paranevan seuraavan vuoden aikana. Henkilökunnan määrän suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on alueella hieman pienempi kuin koko maassa keskimäärin. Henkilökunnan määrän suhdannenäkymät ovat Varsinais-Suomessa hieman korkeammalla tasolla kuin keväällä 2010 (saldoluku tuolloin -15 %). Myös koko maassa ovat henkilökunnan määrän suhdannenäkymät paremmat kuin edellisessä kyselyssä, sillä keväällä 2010 henkilökunnan määrän saldoluku oli 12 %. Koko maan pk-yrityksistä 39 prosenttia ja alueella 43 prosenttia on jo sopeuttanut toimintaansa suhdannetilanteen vuoksi. Lisäksi 7 prosenttia koko maan ja noin kymmenesosa (11%) alueen pk-yrityksistä suunnittelee toimintansa sopeuttamista.
Kehittämisen esteet. Varsinais-Suomessa pk-yritysten kehittämisen pahimmat esteet ovat yleiseen suhdanteeseen / taloustilanteeseen sekä kilpailutilanteeseen liittyvät tekijät. Yleinen suhdanne / taloustilanne sekä resurssitekijät puolestaan koetaan suurimmiksi kehittämisen esteiksi koko maassa keskimäärin. Rahoitukseen liittyvät tekijät ovat kehittämisen pahimpina esteinä 7 prosentilla Varsinais-Suomen pk-yrityksistä. Rahoituksen saatavuus on pahimpana esteenä 62 prosentilla, vakuuksien puute 33 prosentilla ja rahoituksen hinta 5 prosentilla. Varsinais-Suomessa toimivat pk-yritykset kokevat rahoituksen hieman pienemmäksi kehittämisen esteeksi kuin koko maan pk-yritykset keskimäärin.
Rahoitus. Varsinais-Suomen alueen yrityksistä 34 prosenttia oli ottanut ulkopuolista rahoitusta viimeisten 12 kuukauden aikana, kun taas koko maassa näin oli tehnyt 30 prosenttia. Noin joka neljäs alueella (27%) ja koko maassa (24%) toimivista pk-yrityksistä aikoo ottaa ulkopuolista rahoitusta seuraavan vuoden aikana. Finnveran suhdannelainaa / -takausta aikoo näistä yrityksistä hakea koko maan osalta 27 prosenttia ja alueella 38 prosenttia. Tärkeimpänä käyttötarkoituksena rahoitukselle pidetään alueella edelleen rahoituksen ottamista käyttöpääomaksi. Varsinais-Suomen pk-yritykset aikovat hankkia ulkoista rahoitusta useimmiten pankista (73%) tai Finnverasta (31%).
Maksuvaikeudet ja -järjestelyt. 19 prosenttia koko maan ja 24 prosenttia alueen pk-yrityksistä ilmoittaa yrityksellä olleen maksuvaikeuksia viimeisen kolmen kuukauden aikana. Reilu puolet koko maan ja alueen pk-yrityksistä lisäksi ilmoittaa, että asiakkailla / kumppaneilla on ollut maksuvaikeuksia viimeisen kolmen kuukauden aikana. Alueella maksuvaikeuksia on esiintynyt yrityksillä sekä asiakkailla / kumppaneilla useammin verrattuna koko maahan. Noin kymmenesosa sekä alueen että koko maan pk-yrityksistä ilmoittaa, että maksujärjestelyihin on ollut tarvetta verottajan kanssa viimeisen kuuden kuukauden aikana.
Lisätietoja:
Varsinais-Suomen Yrittäjät, toimitusjohtaja Henri Wibom
puh. (02) 275 7100, 050 380 0150
Finnvera Oyj, aluejohtaja Seija Pelkonen
puh. 020 460 3615, 040 573 9553
Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, asiakkuuspäällikkö Kirsi Wendelin-Arponen, puh. 040 570 1297