Pienistä yrityksistä perinnän kohteena oli 7,2 prosenttia ja suurista, yli 100 työntekijän yrityksistä jopa 39 prosenttia.
Intrum Justitian ja JM Tiedon selvityksen mukaan toisen vuosineljänneksen aikana Suomessa oli perinnän kohteena 31 655 yritystä, eli joka kahdestoista yritys. Yritysten kannattaa harkita asiakkaidensa ajantasaisen maksukykytiedon selvittämistä, sillä näistä 1981 ehti lopettaa toimintansa vuosineljänneksen loppuun mennessä, ja näistä 579 oli jo mennyt konkurssiin.
Koko alkuvuoden 2010 aikana perinnän kohteena oli joka kahdeksas suomalainen yritys.
Majoitus- ja ravitsemusyrityksiin kohdistuu eniten perintää
Perinnän kohteena olevia yrityksiä oli maksuviivetutkimuksen mukaan suhteellisesti eniten majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, jossa jo yli 15 prosenttiin alan yrityksistä kohdistui perintää. Myös tukku- ja vähittäiskaupan, rakentamisen sekä kustantamisen ja viestinnän toimialoilla perinnän kohteena olevien yritysten osuus ylitti kymmenen prosentin tason vuoden toisella neljänneksellä. Suhteellisesti vähiten perinnän kohteena olevia yrityksiä oli alkutuotannon (3,78 prosenttia) sekä rahoitus- ja vakuutustoiminnan (4,84) toimialoilla.
Valtakunnallisen maksuviivetutkimuksen tiedot ovat peräisin Asiakasvalinta.fi-palvelusta, joka on asiakashallintapalveluja, mm. perintää tarjoavan Intrum Justitian ja JM Tiedon yhteinen, kaikille käyttäjille avoin yritystietopalvelu verkossa.
yrittajat.fi
Riikka Koskenranta, p. 09 2292 2846