Osuuskuntaa verotetaan erillisenä verovelvollisena yhteisöä koskevien säännösten mukaan, jos se on merkitty kaupparekisteriin ennen tilikauden päättymistä. Rekisteröimätöntä osuuskuntaa verotetaan kuin yhtymää.
Osuuskunnan toiminnan tulos verotetaan toiminnan luonteen mukaisesti. Elinkeinotoimintaa harjoittavan osuuskunnan verotuksessa sovelletaan elinkeinotulon verottamisesta annettua lakia. Muuta tulonhankkimistoimintaa harjoittavan osuuskunnan verotus toimitetaan tuloverolain säännösten mukaan. Maataloutta harjoittavan osuuskunnan verotuksessa sovelletaan maatilatalouden tuloverolakia.
Osuuskunnan veronalaista tuloa ei ole osuuskunnan pääomasijoituksena saamat tulot. Jäsenen osuuskunnalle suorittamia maksuja voidaan yleensä pitää pääomansijoituksina. Pääomansijoituksille on mm. ominaista, että ne saadaan ilman välitöntä vastasuoritusta ja niihin liittyy tietty palautusvelvollisuus yhteisön purkautuessa.
Osuuskunnan verokanta on sama 24,5 %:n suhteellinen verokanta kuin osakeyhtiöllä.
Osuuskunta voi maksaa jäsenelleen tavaroiden tai palveluiden käyttökorvausta (tai ylijäämän palautusta tai jälkitiliä), palkkaa ja osuuspääoman korkoa.
Osuuskunnan maksama osuuspääoman korko on saajalle 1 500 euroon asti verovapaata tuloa. Em. määrän ylittävästä korosta 70 % on veronalaista pääomatuloa ja 30 % verovapaata. Pääomatulosta verokanta on 30 % (> 50 000 euron 32 %).
Tappion vähentäminen
Osuuskunnan tappio voidaan vähentää saman tulolähteen tuloksesta 10 seuraavan vuoden aikana sitä mukaa kuin tuloa syntyy.
Osuuskunnassa tappiontasausmahdollisuus menetetään kuitenkin, jos tappiovuoden aikana tai sen jälkeen yli puolet osuuskunnan osuuksista on muun saannon kuin perinnön tai testamentin kautta vaihtanut omistajaa tai yli puolet jäsenistä on vaihtunut.
Tappiontasausmahdollisuus menetetään silloinkin, kun uusi jäsen merkitsee enemmän uusia osuuksia kuin mitä entisillä jäsenillä on ollut yhteensä, huolimatta siitä, että uusi jäsen saa vain yhden äänen.
Yritys-Suomi, www.yrityssuomi.fi
>> Verohallinnon ohje osuuskuntien verotuksesta (14.6.2006)
Päivitetty 24.5.2012