Pääomatuloa ovat mm. listatulta yhtiöltä saatu osinkotulo, listaamattomalta yhtiöltä saatu osinkotulo eräissä tilanteissa, yrittäjätulon pääomatulo-osuus, vuokratulo, voitto-osuus ja luovutusvoitto, maa-aineksesta saatu tulo, puunmyyntitulo sekä eräät korkotulot.
Pääomatulosta maksetaan suhteellisen verokannan mukaan veroa valtiolle. Pääomaverokanta on 28 %.
Verotettava pääomatulo määräytyy bruttotulon ja siitä tehtävien vähennysten perusteella. Pääomatulosta voidaan vähentää mm. tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä aiheutuneet kulut (ml. tulonhankkimiskorot), omistusasunnon hankkimiseen ja valtion takaamaan opintolainaan kohdistuvat korkomenot sekä pääomatuloista vähennettävät tulolähteen tappiot.
Alijäämähyvitys
Jos vähennyskelpoisten tulonhankkimismenojen, korkomenojen ja pääomatulosta vähennettävien tappioiden yhteismäärä on suurempi kuin veronalaisten pääomatulojen yhteismäärä, syntyy erotuksen suuruinen pääomatulolajin alijäämä. Pääomatulolajin alijäämää on mahdollista vähentää myös ansiotulojen verotuksessa. Pääomatulojen verokantaa (28 %) vastaava määrä alijäämästä, kuitenkin enintään 1400 euroa, hyvitetään ansiotulon verosta.
Lisätietoja: