Yhteenvetoilmoitus on annettava viimeistään kunkin kuukauden päättymistä seuraavan kuukauden 20. päivänä. Yhteenvetoilmoitus annetaan vain niiltä kuukausilta, jolloin on ollut tavara- tai palvelumyyntiä muihin EU-maihin.
Yhteenvetoilmoituksen ovat velvollisia antamaan
1) myyjä yhteisömyynneistään
- Yhteisömyyntiä on myös tavaran siirto.
2) kolmikantakaupan toinen myyjä
3) myyjä sellaisista palvelumyynneistä, joista arvonlisäverovelvollisten välisiä myyntejä koskevan yleissäännön mukaan ostaja on verovelvollinen toisessa EU-maassa.
- Palvelun ostaja suorittaa veron käännetyn verovelvollisuuden perusteella siinä EU-maassa, johon palvelu luovutetaan.
- Jos palvelun myynti on verotusvaltiossa vapautettu verosta, myyntiä ei ilmoiteta yhteenvetoilmoituksella.
Yhteenvetoilmoitus annetaan sähköisesti erikseen kultakin kalenterikuukaudelta. Yhteenvetoilmoituksen voi antaa joko tiedostona Ilmoitin.fi-palvelussa tai verkkolomakkeella Tyvi-palvelussa .
Verovelvollinen, jolla ei ole käytännössä mahdollisuutta antaa ilmoitusta sähköisesti, voi hakea lupaa ilmoituksen antamiseen paperisena. Hakemuksessa on esitettävä ne syyt, miksi lupaa haetaan. Hakemus osoitetaan Eteläiselle veronkantoyksikölle, osoite PL 52, 00052 VERO.
Ilmoituksessa ilmoitetaan ne tavaran ja palvelun EU-myynnit, jotka kohdistetaan kyseiselle kuukaudelle.
Yhteenvetoilmoitus täytetään asiakaskohtaisesti
Kaikki tavaran EU-myynnit yhdelle asiakkaalle ilmoitetaan yhteenlaskettuna omalla rivillään. Kaikki palvelun EU-myynnit yhdelle asiakkaalle ilmoitetaan yhteenlaskettuna omalla rivillään.
Yhteenvetoilmoituksen korjaaminen
Yhteenvetoilmoituksen korjausilmoitus tulee antaa, jos aikaisemmin ilmoitetuissa tiedoissa on jokin virhe tai puutteellisuus esim. asiakkaan arvonlisäverotunniste, myynnin määrä tai koodi on ilmoitettu virheellisesti.
Lisätietoja
Verohallinto: Arvonlisäveron yhteenvetoilmoituksen antaminen ja ilmoituksen korjaaminen
- Päivitetty 20.7.2011