logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:
11.3.2010

Jätelakiesitys uhkaa tehdä yrittäjistä kunnan renkejä

Jätelakiesitys antaa kunnille laajan monopoliaseman mm. kotitalouksien, seurakuntien, terveydenhuollon ja oppilaitosten jätteisiin. Yksityisten jäteyritysten mukaan kunnallinen järjestelmä on tarkoittanut sitä, että suuri osa jätteestä päätyy kaatopaikoille ja massapolttolaitosten uuniin, samalla kierrättäminen jää vähälle.

Sopimusperusteisessa kuljetusjärjestelmässä, eli järjestelmässä, jossa kiinteistöjen omistajat kilpailuttavat jätehuoltonsa ja tekevät sopimuksen jonkin jätealan yrittäjän kanssa, on yrityksiä, jotka tarjoavat jätekuljetusten lisäksi kierrätyspalveluja. Ympäristöyritysten Liiton mielestä kuntien laajat yksinoikeudet ajavat jätehuollon kehittämisen umpikujaan.
Kierrätysvaatimukset loisivat yrityksille mahdollisuuksia
EU:n jätedirektiivi määrittelee jätehierarkian niin, että ensisijaisena on jätteen määrän vähentäminen, seuraavana jätteen hyödyntäminen materiaalina, jätteen energiahyödyntäminen ja viimeisenä jätteen turvallinen loppusijoitus.
− Jätteen polttaminen onkin vastoin lausuntokierroksella olevan jätelain tavoitetta, Suomen Yrittäjien kehittämispäällikkö Janne Pesonen sanoo.
Salon Jätehuollon toimitusjohtajan Esa Brandtin mielestä massapoltolla ei mitenkään päästä kierrätystavoitteisiin.
− Massapoltto sitoo jätemäärät vuosikymmeniksi eteenpäin ja lopettaa tehokkaasti kierrätysjärjestelmien kehittämisen. Se on kaatopaikoille tehokas tapa saada jätevirrat hallintaansa, mutta kierrättämisen pitää olla ensisijainen tavoite. 
Kierrätysvaatimusten ottaminen mukaan lakiin tuo potentiaalisesti huikean määrän uutta yrittäjyyttä; se loisi mahdollisuudet yrityksille kehittää toimintaansa, Pesonen toteaa. Nyt EU:n jätedirektiivin mukaiset uudelleenkäyttöä ja kierrätystä koskevat prosenttitavoitteet on kuitenkin jätetty lakiesityksestä pois ja myöhemmin säädettäviksi. 
Yrityksissä on palvelu
Äänekosken Yrittäjien puheenjohtajan Antti Vainikaisen mukaan kaupungin yrittäjät eivät hyväksy jätteenkuljetuksen kunnallistamista.
− Yhdistyksen mielestä jätteenkuljetuksen kunnallistaminen huonontaa jätehuollon palvelua ja johtaa kustannusten nousuun.
Kuntien jäteyhtiöiden monopoliasema estää yksityisen liiketoiminnan kehittämisen, koska jatkossa kunta määrää, mitä jätteelle tapahtuu.
Yksityisistä jätealan yrityksistä valtaosa on pieniä kuljetusyrityksiä. On myös yrityksiä, jotka tarjoavat kierrätyspalveluja, kuten Salon Jätehuollon sisaryritys Salon Hyötykäyttö. Kunnallinen Jätelaitosyhdistys on esittänyt sopimusperusteisen jätteen kuljetuksen poistamista laista kokonaan. Suomen Yrittäjien Janne Pesosen mukaan sopimusperusteinen järjestelmä jo järjestelmänä takaa sen, että markkinat toimivat, kun asiakas itse valitsee palveluntarjoajansa.
Massapolttolaitoksia on perusteilla esimerkiksi Vaasaan ja Ouluun. Lassila&Tikanojan yhteyspäällikön Kauko Kivilehdon mukaan nämä voimalaitokset hakevat alueellisia jäteyhtiöitä mukaan osakkaiksi.
− Tällä perusteella he laskevat, että saavat sen 50 000 tonnia per vuosi poltettavaa tavaraa. Kun kunnalliset jäteyhtiöt ovat osakkaina polttolaitoksessa, ei heillä ole intressejä mihinkään muuhun, kuten lajitteluun ja hyötykäyttöön.
Lakiuudistuksessa on arvioitu myös mm. tuottajavastuun sääntelyä. Lakiesitys on kuukauden lausuntokierroksella ja menee syksyllä eduskunnan käsittelyyn.
 
yrittajat.fi
Riikka Kovala, puh. 09-22922846
 
  • Plus
  • 1
  • Minus
  • 3

Kommentit

12.3.2010 9:27, Nähty on

Sopimusperusteisen kuljetuksen jätteet viedään samaan käsittelyyn kuin oikesti kilpailua edistävän kilpailutetun kuljetuksen jätteet. Kuljetus on vain kuljetusta. Jos asukas vaivalla tilaa itse jätteen kuljetuksen, jäte ei muutu paremmaksi jätteeksi tai kierräty. Kuntien kilpailuttaman urakan ajaa samat yrittäjät - ja useimmissa tapauksissa juuri paikallinen yrittäjä. Suuret kansalliset (ja ylikansallinen) yritykset pyörivät eniten sopimusperusteisilla alueilla. Kumpi on alueen kannalta parempi ratkaisu: oma yrittäjä tehokkaasti kilpailutettuna vai suuri kasvoton yhtiö mielivaltaisine hintoineen?

Onko yrityksenä palveluja tarjoava kuljettaja renki? Jos, niin sitä hän on aina olipa tilaaja kunta tai kiinteistö. Isäntä vain muutttuu.

12.3.2010 13:48, Anonymous

On paikkakuntia joissa jätekuljetusyrittäjät eivät suostu antamaan tarjouksia, jotka ulottuisivat toisille paikkakunnille. Kilpailua ei käytännössä esiinny.
Kunnallisella järjestelmällä hyötyjätteen myyntitulot tulevat kunnallisen organisaation hyväksi ja näin ollen pienentävät kokonaiskustannuksia. Yrittäjävetoisessa järjestelmässä "voitot eli hyöty" menee yrittäjille, josta jätteen tuottajat eivät hyödy. Kotitalousjätteen käsittelykustannukset säilyvät ennallaan. Pitääkö kunnallisen jätteenkäsittelyn tuottaa voittoa?

12.3.2010 17:29, Yrittäjä

Yksityinen Vastaan kunnallinen
Itsellä on vertailupohjaa Joensuun seudulta jossa yritys voi vapaasti kilpailuttaa ja yksityinen joutuu käyttämään kunnallisen alihankkijaa Lassila&Tikanojaa.Yksityinen on selkeästi halvempi.Nyt Yrittäjäjärjestön on laitettava "Kivet kuppiin" näissä sosialismin haaveissa.Yrittäjäjärjestö voisi etsiä EU lainsäädännöstä kohdan miksi vapaata kilpailua ei sallita.Yrittäjäjärjestön on panostettava jäsenistön edunvalvontaan

12.3.2010 21:03, Jake

Sopimusperusteinen jätelogistiikkatominta on ainoa vaihtoehto niille pienille esimerkiksi Kainuun alueella toimiville perheyrityksille. On aivan ykiselitteisen selvää miten kilpailuttamistilanteessa käy. Siinä käy juuri niin, kuin Lieksassa, jossa jäteyrittäjä, joka on n. 35 vuotta tehnyt ansiokasta jätteenkeräily- ja käsittelytoimintaa hävisi paikallisen 5 vuoden urakan 6814 €:n erolla / vuosi. Urakan arvo oli lähes 400000 € / vuosi. Paikallinen yrittäjä on nyt joutunut sanomaan työntekijöitään irti ja joutunee supistamaan toimintojaan rajusti. Kilpailutuksen suoritti Jätekukko Oy, joka on kuntien omistama jäteyhtiö. Kilpailuttaminen näillä yhtiöillä on todella härskiä toimintaa. Kainuussa ajetaan asioita samaan tilaan. Paikallisia jäteyrittäjiä yritetään laittaa polvilleen alueellisen jätehuollon kuntayhtymän (=Kainuun kunnat) toimesta. Kunnallistaminen merkitsee siis sitä, että paikallinen osaaminen ja tieto taito menee halvalla ja yrittäjistä yritetään tehdä torppareita, joilla ei ole mahdollisuuksia tuloksen tekemiseen tai sitten ne vain kuolevat prosessin myötä. Yllättävää on myös se, että kainuulainen ministeri Lehtomäki on kunnallistamisen kannalla. Kysyä sopii, onko lausunnot hallituksen yrittäjyysohjelman mukaista toimintaa. Hallitusohjelma on sitoutunut vahvasti edistämään pk-yritystoimin -
taa, juuri sitä millä Suomi pysyy jaloillaan.

14.3.2010 18:04, Roskapönttö

Jakelle: Jos yrittäjä osaa laskea, pysyy hän helposti mukana jätteenkuljetusten kilpailutuksessa. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että nämä paikalliset yrittäjät rosvoavat asukkailtaan härskisti euroja jätteenkuljetuksesta, kun kukaan ei valvo heidän toimintaa. Minulle 6814 euroa on rahaa, viidessä vudessa yli 30000. Jos tämä näkyy jätelaskussani, on kunnallinen järjestelmä 1000 x parempi, kuin sopimusperusteinen järjestelmä. Paikallinen yrittäjä ottakoon osaa jätekuljetusten kilpailutukseen niinkuin muutkin. Keskitetysti kilpailutetussa järjestelmässä yrrittäjällä on mahdollisuus ajaa jätteitä myös naapurikunnan puolelta ja saada lisää kerättäviä jätepisteitä ja asiakkaita, kunhan on kilpailukykyinen. Tämä lisää yrittäjän tulosta. Tällöin hän pystyy palkkaamaan lisää väkeä ja laajentamaan toimintaa. Sitähän juuri on oikea yrittäminen. Ei sitä, että seistään oman kylän pojan takana vain siksi, että hän sattuu olemaan yrittäjä. Hallitusohjelmassa on sitouduttu CO2 -päästöjen vähentämiseen. Lehtomäki on hienosti ymmärtänyt, että sopimusperusteinen kuljetusjärjestelmä tarkoittaa turhia ajokilometrejä usean jäteyrittäjän ajellessa pitkin ja poikin kuntaa. Keskiteysti kilpailutettu jätteenkuljetusjärjestelmä jättää edullisuutensa vuoksi kuntalaisille euroja myös kunnan muiden palvelujen käyttöön. Toivottavasti sopimusperusteinen jätteenkuljeusjärjestelmä haudataan äkkiä ja siirrytään länsieurooppalaiseen kilpailutettuun järjestelmään.
Viestiketju 1 - 5 / 7 Sivu 1 / 2 1 2

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =

Päijät-Hämeen Yrittäjät, Rautatienkatu 20 B, 15110 Lahti, puhelin 010 322 4300, faksi (03) 782 1718, toimisto@phyrittajat.fi