logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Ajankohtaista Directa-asiassa

Suomen Yrittäjien neuvontapalveluun on viime aikoina tullut edelleen uusia yhteydenottoja liittyen Directa Oy:n lähettämiin laskuihin. Yhteyttä ottaneet yrittäjät ovat tyypillisesti saaneet nyt uudelleen laskun tai laskuja, jotka yrittäjät ovat jo aikaisemmin reklamoineet. Laskut ovatkin voineet koskea esimerkiksi vuosien 2007-2008 aikaisia tapahtumia. Laskuissa on lisäksi saatettu todeta, että jos laskua ei makseta, asia voidaan siirtää oikeudelliseen perintään.

Jos yrittäjä on saanut uudelleen laskun, jonka hän on jo aikaisemmin reklamoinut, säilyy lasku riitautettuna. Tällaisen laskun vastaanottaminen ei näin ollen velvoita reklamaation jo tehnyttä yrittäjää, joka katsoo laskun edelleen olevan perusteiltaan riitainen, ryhtymään uusiin toimiin asiassa. Tässäkin tapauksessa on luonnollisesti selvää, että mikäli yrittäjälle on palvelun myynnin yhteydessä annettu oikeat tiedot ja palvelu sekä laskutus ovat olleet annettujen tietojen mukaisia, perusteita reklamaatiolle ei ole, vaan Directan lähettämä lasku tulee maksaa.

Oikeudellisella perinnällä tarkoitetaan asian viemistä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Alla on selostettu tuomioistuinten antamia ratkaisuja Directan nostamissa velkomuskanteissa. Alla on luettavissa myös Helsingin hovioikeuden velkomusasioissa antamia tuomioita.

Asian taustaa

SY on saanut alkuvuodesta 2008 lähtien tuhansia Directaan liittyviä yhteydenottoja jäseniltään, jotka ovat kokeneet tulleensa harhaanjohdetuiksi Directan toimesta. Tarkempaa tietoa yhteydenottojen sisällöstä löydät sivulta Yrittäjien kokemat ongelmat.

Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on kaksi kertaa todennut Directa Oy:n markkinoinnin harhaanjohtavaksi ja siten hyvän liiketavan vastaiseksi. 
> Liiketapalautakunnan ratkaisut. 

Suomen Yrittäjien tiedot Directan nostamissa velkomuskanteissa annetuista ratkaisuista rajoittuvat yksittäisiin tapauksiin, joita on selostettu alla.

Helsingin käräjäoikeus on useissa antamissaan tuomioissa hylännyt Directan nostamat velkomuskanteet, vapauttanut vastaajina olleet yrittäjät ns. hakuosumalaskujen maksuvelvollisuudesta ja tuominnut Directan maksamaan yrittäjien oikeudenkäyntikuluja. Suomen Yrittäjien tietojen mukaan alla tarkemmin selostetuissa Helsingin käräjäoikeuden ratkaisemissa jutuissa, joissa Directan kanne on hylätty, on järjestetty ns. täysimittainen riitaprosessi suullisine valmisteluineen ja pääkäsittelyineen sekä yhtä juttua lukuun ottamatta kuultu asianosaisia ja mahdollisia todistajia. Tämän jälkeen käräjäoikeus on antanut asioissa tuomionsa, joilla Directan kanteet on hylätty. Lisäksi ainakin Pohjanmaan käräjäoikeus on 27.5.2011 antamallaan tuomiolla hylännyt Directan kanteen sen ensin täysimittaisessa riitaprosessissa käsiteltyään. Yhdessä 30.6.2011 antamassaan, yksipuolisen tuomion takaisinsaantia koskevassa ratkaisussa Helsingin käräjäoikeus on puolestaan kumonnut aiemmin annetun Directan saaman yksipuolisen tuomion, hylännyt Directan kanteen kokonaisuudessaan ja vapauttanut yrittäjän em. yksipuolisella tuomiolla tuomitusta maksuvelvollisuudesta sekä velvoittanut Directan korvaamaan yrittäjän oikeudenkäyntikuluja. Helsingin käräjäoikeuden 30.6.2011 ratkaisemat jutut on käsitelty tuomioistuimen täysilukuisessa eli kolmen käräjätuomarin kokoonpanossa.

Mainitut tuomiot tai niiden lyhennysotteet voit lukea seuraavista linkeistä:

  • Pohjanmaan käräjäoikeuden 27.5.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 27.5.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 1.6.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä
  • Helsingin käräjäoikeuden 23.6.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 23.6.2011 antaman toisen tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 30.6.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 30.6.2011 antaman toisen tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 30.6.2011 antaman kolmannen tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 1.7.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 4.7.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 17.8.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 17.8.2011 antaman toisen tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 30.8.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 15.11.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Helsingin käräjäoikeuden 22.12.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä

Myös Helsingin hovioikeus on antanut tuomioita Directan nostamissa velkomuskanteissa. Hovioikeus on 31.1.2012 antamillaan kahdella tuomiolla pysyttänyt Helsingin käräjäoikeuden 1.6.2011 antaman tuomion ja toisen Helsingin käräjäoikeuden 23.6.2011 antamista tuomioista, joissa molemmissa Directan velkomuskanteet on hylätty.

Directa Oy on omassa viestinnässään korostanut, että tuomioistuimet ovat useissa sadoissa tapauksissa päättäneet juttuja Directan hyväksi. Suomen Yrittäjien tietojen mukaan valtaosa näistä Directan hyväksi päätetyistä jutuista on niin sanottuja yksipuolisia tuomioita eli ratkaisuja juttuihin, joissa ei ole järjestetty suullisia käsittelyjä tuomioistuimessa. Oikeudenkäyntiä säätelevän oikeudenkäymiskaaren mukaan kanne hyväksytään yksipuolisella tuomiolla muun muassa siinä tapauksessa, jos vastaaja ei ole antanut kanteeseen määräajassa vastausta.

Lisäksi Suomen Yrittäjien tiedossa on, että useissa pääkäsittelyä toimittamatta ratkaistuissa kirjallisissa menettelyissä osa Directan kanteissa esittämistä vaatimuksista on hyväksytty. Kirjallisessa menettelyssä käräjäoikeudessa ei järjestetä suullista pääkäsittelyä eikä näin ollen myöskään kuulla asianosaisia eikä todistajia. Pääkäsittelyn jälkeen annetuista, Directalle myönteisistä ratkaisuista SY:n tiedot sen sijaan rajoittuvat muutamaan tapaukseen.

Directa on yllä mainitun, 27.5.2011 Helsingin käräjäoikeudessa ratkaistun asian (jossa Directan kanne on hylätty) käsittelyn yhteydessä vedonnut viiteen alioikeustasoiseen ratkaisuun vaatimustensa tueksi. Näistä kolmessa ratkaisu on ilmeisesti annettu suullista pääkäsittelyä toimittamatta kirjallisen menettelyn pohjalta, ja neljässä asian ratkaisijana on toiminut tuomioistuinharjoittelua suorittava notaari.

  • Päijät-Hämeen käräjäoikeuden 7.12.2010 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Pirkanmaan käräjäoikeuden 21.12.2010 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Pirkanmaan käräjäoikeuden 2.2.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Pohjanmaan käräjäoikeuden 25.2.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä.
  • Varsinais-Suomen käräjäoikeuden 24.3.2011 antaman tuomion voit lukea tästä linkistä..

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan syyttäjä on kesällä 2010 nostanut syytteen törkeästä petoksesta ja markkinointirikoksesta Directaa ja viittä sen vastuuhenkilöä vastaan. Lain mukaan syyttäjän on nostettava syyte, kun on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi.

Rikosasian käsittely on alkanut 13.6.2011 Helsingin käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla. Samalla on myös tullut julkiseksi osa jutun esitutkintamateriaalista. Esitutkintamateriaali ei siten ole kokonaisuudessaan julkinen, vaan Helsingin käräjäoikeus on Directa Oy:n vaatimuksesta määrännyt materiaalin sisältämiä tietoja tai asiakirjoja osittain salassa pidettäviksi. Esitutkintamateriaalin julkinen osuus on tilattavissa Helsingin poliisilaitokselta. Suomen Yrittäjät ei ole osapuolena rikosprosessissa.

Korostamme sitä, että mikäli yrittäjälle on palvelun myynnin yhteydessä annettu oikeat tiedot ja palvelu sekä laskutus ovat olleet sopimuksen tekemisen yhteydessä annettujen tietojen mukaista, perusteita reklamaatiolle ei ole. Tällöin Directan lähettämä lasku tulee maksaa.

Suomen Yrittäjät ei väitä, että Directa Oy tai sen puolesta toimineet olisivat syyllistyneet mihinkään rikokseen. Kukin yritys päättää itsenäisesti sen, mihin toimenpiteisiin se haluaa asiassa ryhtyä. Jos olet Suomen Yrittäjien jäsen, saat lisätietoja saat Suomen Yrittäjien neuvontapalvelusta (09) 229 221. Kaikki keskusliiton lakimiehet tuntevat asian ja voivat auttaa.

Julkaisemme asiaan liittyviä toimintaohjeita ja lisätietoja jäsensivuillamme.

>> Kirjaudu sivuille jäsennumerolla lukeaksesi lisää!

Lisätietoja antaa Suomen Yrittäjien neuvontapalvelu, p. (09) 229 221

Helsingin Yrittäjät, Lastenkodinkuja 1 A 4, 00180 Helsinki, puhelin 010 8413 020, faksi (09) 622 3385, toimisto@helsinginyrittajat.fi

hakukonebanner