EU:ta riepotteleva talouskriisi ja sen synnyttämät poliittiset kriisit eivät kerta kaikkiaan ota hellittääkseen. Huippukokouksista on tullut kriisikokouksia ja kriisikokoukset ovat kaikki huippukokouksia. Kohta kokoukset on nimettävä huippukriisikokouksiksi, ettei kiinnostus roihujen sammutusta kohtaan vähene.
*****
Tulevaisuudenuskon valaminen on vaikeaa, kun ajat ovat surkeita. Juuri nyt tarvitaan kuitenkin kaikkein kipeimmin keinoja, joilla yritysten ja kansalaisten luottamus talouden toimintaan voidaan turvata. Samalla ylilyöntien riski on suuri. Vaikeuksien varjolla yritetään viedä läpi uudistuksia, joita ei muissa olosuhteissa saataisi eikä edes pitäisi saada läpi. Esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden sääntelyssä on visusti varottava sellaisia ratkaisuita, jotka heikentävät PK-yritysten rahoitusasemaa. Kasvuun ei päästä negatiivista kierrettä ruokkimalla.
*****
Komissiolta on tullut muutaman viimeisen viikon aikana merkittäviä avauksia, ja syksyn aikana on odotettavissa lisää. Neuvostolle ja Parlamentille on jo annettu massiivinen ja mullistava esitys eurooppalaiseksi sopimuslaiksi. Lakiesityksen tarkoituksena on helpottaa sisämarkkinakauppaa yhtenäistämällä niin kuluttajasopimuksia kuin yritysten välisiäkin sopimuksia. Toinen tuhti aloite annettaneen joulukuun puolivälissä. Se uudistaisi julkisten hankintojen eurooppalaista sääntelyä perinpohjaisesti.
Molempia mainittuja aloitteita vaivaa sama perustavaa laatua oleva pulma: elinkeinoelämä vastustaa niitä. Selitys löytyy ainakin osittain siitä, mihin yllä viittasin. Kun kriisi on päällä, saadaan läpi ehdotuksia, joihin normaalisti suhtauduttaisiin aivan eri tavalla. Nyt on niin suuri tarve tuottaa toivonpilkahduksia, että kaikkinainen kriittinen ajattelu on vähäistä. Valitettavana seurauksena saattaa olla, että hyvistä tarkoituksista huolimatta toimintaympäristöä kuormitetaankin lisää eikä suinkaan paranneta. Vaikka paineet ovat kovat, kannattaisi pitää pää kylmänä.
*****
Vaimoni on järjestelmällinen ihminen. Hän käynnistää jouluvalmistelut aina fiksusti hyvissä ajoin. Tulos on hyvä, kun miettii jutut valmiiksi ja toteuttaa ne kaikessa rauhassa. Jouluryntäily on stressaavaa ja tuottaa sitä paitsi joskus vähän pakotettuja ratkaisuja. Täällä Belgiassa meitäkin kuitenkin uhkaa ajautuminen parin viimeisen viikon säntäilyyn. Yksi syy siihen on se, että kaupat eivät ole sunnuntaisin auki ja menevät arkenakin niin aikaisin kiinni. Hankalaahan siinä on ehtiä toteuttamaan aikeitaan, vaikka kuinka hyvin suunnittelisi.
Kun viimeksi käyttäydyin törkeästi liikenteessä, sain samalla hyvän joululahjaidean. Idean ymmärtäminen vaatii selostamaan liikennejupakan, mikään muu ei:
Vein Katjaa ratsastamaan ja ajoin moottoritien liittymästä ulos belgialaiseen joustavaan tyyliin eli suoraan yhden auton eteen. Poistuin tieltä heti ensimmäisessä risteyksessä noin 300 metrin päässä sisääntulosta. Jarrutin ja annoin tilaa autolle, jonka eteen olin ajanut. Sen kuskipa ei käyttänytkään annettua tilaa ohitukseen vaan antoi autonsa äänitorven laulaa. Vastasin ainoalla kohteliaalla tavalla. Minimalistisella eleellä viestitin, että asiallisin kommunikaatiosormeni hänen suuntaansa ei ole etusormi eikä nimetön vaan niiden välissä oleva sormi. Tästä kuljettaja riemastui sen verran, että pysähtyi, peruutti ja ajoi perääni kivet sinkoillen raapustaakseen rekkarinumeroni ylös. Nyt odottelen, että posti tuo sakkolapun pimeitä iltoja valaisemaan.
Ja se joululahjaidea. No tuumasin, että voisin kirjoittaa joulupukille ja pyytää häntä avaamaan minulle tänne Belgiaan sakkotilin. Jos sinne saisi aluksi vaikka 500 euron sakkosaldon, olisi paljon rennompaa ajella ympäriinsä. Nyt sakot inhottavat ja niiden odottelukin ahdistaa. Jos olisi lihava sakkotili, rahanmeno ei tuntuisi tyhmältä vaan luonnolliselta. Vaimollekin tili olisi mahdottoman kätevä keino hoitaa rakkaan miehensä joululahjominen. Tule apuun, joulupukki!