Paikallisyhdistysten puheenjohtajien POMO III –joukkue kävi kaupungissa pari viikkoa sitten. Yhteensä 35 hengen seurue tutustui EU:n menoon ja meininkiin. Heille oli suunniteltu tiivis ohjelma, joka tarjosi pikakatsauksen kaikkiin EU-instituutioihin ja niiden lisäksi parin keskeisen järjestön työhön täällä.

On tärkeää että EU-päätöksenteko ja vaikuttaminen kuuluvat paikallisyhdistysten puheenjohtajien koulutusohjelmaan. Vaikka parin päivän vierailulla voikin saada lähinnä vain yleiskuvan koko aparaatin toiminnasta, se helpottaa asioiden mieltämistä myöhemmin. Melko moni totesi, että vaikka systeemi on hirveän monimutkainen ja raskas, taitaa siinä jotain logiikkaakin olla…

En ala referoida kuultuja esityksiä. Sitä en kuitenkaan malta olla toteamatta, että UEAPME:n johtaja Luc Hendrickxillä oli huomattavan kriittinen käsitys Erkki Liikasen komissaarikauden yrittäjyyspolitiikasta. Olipa totuus mikä tahansa, myönteistä Hendrickxinkin esityksessä oli, että hänen mielestään asiat ovat kehittyneet parempaan suuntaan. Yksi selitys, jota en ollut tullut ajatelleeksi, oli että yrittäjyys- ja pk-politiikka ovat verrattain uusia toiminta-alueita EU:ssa.

*****

Muutama viikko sitten kerroin olevani menossa juoksemaan Rotterdamin maratonia kovin odotuksin: puolet normaalista treenimäärästä ja tavoitteena silti ennätysnopea aika. Kävi niin kuin pitikin, korskeudesta sakotettiin. Hyydyin juuri siinä missä ihmiset hyytyvät eli 25 kilometrin kieppeissä. Pulssi karkasi käsistä – oho, aika ontuva kielikuva – ja pian sen jälkeen tuli lyijyä reisiin. Aika meni yli neljän tunnin, vaikka tähtäin oli neljän tunnin reilussa alituksessa.

Olin kyllä varautunut siihen, että juoksu menee läskiksi. Sitkeä flunssa piinasi ennen juoksua ja emmin, lähdenkö lainkaan mukaan. Hyvä kun lähdin, sillä tunnelma oli loistava. Ja sää. Aurinko paistoi ja lämpöä oli 22 astetta. Siitä hyvästä sain muuten tuntuvimman maraton-muistoni: kalju käristyi kuplille.

Paikalle oli luvattu hurjaa karnevaalitunnelmaa, eikä lupaus ollut katteeton. Ihmisiä oli reitin varrella varmaan vähän vaille miljoona. Sekosin tarkassa laskussa jossain vaiheessa, anteeksi. Vielä hauskempaa kuin katsojien laskeminen oli kanssajuoksijoiden tarkkailu. Tällä kertaa juoksun tähdet olivat hämähäkkimies ja vaikuttava tummahipiäinen nainen.

Hämähäkkimiehen kohtasin ehkä 30 kilometrin kohdalla. Hänelle oli tullut vielä suurempia ongelmia kuin minulle. En osaa sanoa, miksi karnevaaliasuisen juoksijan väsähtäminen säälittää enemmän kuin normijuoksijan. Ehkä siksi että asu on niin vahva julistus: minulla on pokkaa ja kuntoa. Noh, on kiva että pokka pitää vaikka kunto pettääkin.

Tummahipiäinen vaikuttava nainen taas purjehti ohitseni 35 kilometrin kohdalla. Ajattelin, että tämä on sentään liikaa. Ensinnäkään 150-senttisen ja –kiloisen juoksijan ei pitäisi olla koko radalla. Erityisestikään hänen ei pitäisi juosta ohitseni. Elvyin pelkästä järkytyksestä sen verran, että olin maalissa häntä ennen.

Naisen suoritus toi mieleen lankomieheni aiemman maratonkokemuksen Amsterdamista. Hän oli juossut samaa vauhtia kuin joku valtava järkäle, joka oli laulanut itsekseen koko matkan. Mies ei ollut lopettanut lauluaan hetkeksikään ja silti hän vyöryi maaliin. En oikein tiedä, millaiset keuhkot hänelle oli suotu. Jos tapaan hemmon joskus, pitänee kysyä, miksi ihmeessä hän tuolla lailla tekee. Tai enkä kysykään, onkin hauskempaa vain ihmetellä erikoisia ilmiöitä.  

Antti Neimala, antti.neimala@yrittajat.fi

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien EU-edustaja Brysselissä.

>> Tutustu myös muihin yrittajat.fi -sivujen blogeihin!