logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Kanssa haikarain

15.7.2011 8:39:01

Vuokraisäntämme totesi, että Brysselin liikenne hiljenee kuin veitsellä leikaten heinäkuun alussa. Ihmettelin väitettä hieman, pitihän EU:n painaa täysillä töitä vielä heinäkuun loppuun. Nyt ainakin luulen, että ihmettelyni oli aiheellinen. Kyllä vuosirytmi töissä ja liikenteessä on täällä erilainen kuin Suomessa. On tietysti myönnettävä, että tämä ei ole ollut EU:lle mikään normivuosi. Liikennevuosi on ehkä ollut normaalimpi, tiedä häntä.

Komissio, neuvostot ja parlamentti ovat painineet ajankohtaisten ongelmien kanssa ja yrittäneet samalla valaa pitävää alustaa paremmalle tulevaisuudelle. Talouskriisi säilyy agendalla sitkeästi. Valitettavasti kriisin mielenkiintoisin kysymys ei sittenkään ole ollut se, minkä värisiä power point palluroita ministeri Urpilainen esittää ensimmäisessä kokouksessaan. On toki hienoa, että Urpilaisen pirteät kalvot saivat kotimaan medioissa näyttävästi julkisuutta. 

Kriisissä räpiköinnin ohessa EU yrittää luoda kestävää pohjaa tulevalle kasvulle. Heinäkuun alussa komissio julkisti ehdotuksensa vuosien 2014-2020 budjetti- ja rahoituskehykseksi. Esityksen punainen lanka on yhteisten resurssien tehokas käyttäminen kohteisiin, joissa EU:n toimin voidaan tuottaa lisäarvoa mahdollisimman vaikuttavasti. Hyvää esityksessä on varsinkin se, että kilpailukykyyn ja pk-yritysten toimintaympäristön vahvistamiseen esitetään lisää satsauksia. Sieltähän ne kasvun siemenet löytyvät. Esityksen käsittelyssä punnitaan, onko kriisi riittävän syvä radikaalien uudistusten viemiseksi läpi. Toivottavasti on.

*****

Minä olen odottanut vuokraisännän lupaamaa liikenteen hiljenemistä kärsimättömästi. En pidä ruuhkista. Yllättävääkö? No ei ehkä. Onkohan jopa väärin ajatella, että ruuhkat johtuvat belgareiden perverssistä mieltymisestä ruuhkissa istumiseen? Niin tai näin, joudun ajamaan autoa niin paljon, että liikenteen hiljeneminen olisi suoranainen toiveiden täyttymys.
Syy kohtuuttoman paljoon ajamiseen on, että vien tytärtä ratsastamaan 6 kertaa viikossa 50 kilometrin päähän kotoa. Tallille jurnuttaminen ruuhkan mukana ottaa tunnin. Se on täydellistä kidutusta. Takaisin kotiin iltamyöhällä pääsee ajamaan väljässä liikenteessä, ja aikaa palaa alle puoli tuntia. Se on mukavaa, erittäin mukavaa.

En ole vielä keksinyt, kuinka pääsisin ruuhka-ahdistuksesta eroon istuessani typeränä keskellä loppumatonta autojonoa. Edes ranskan opiskelusta auton soittimen kautta ei tule mitään, kun hermostuttaa niin ettei saa keskityttyä mihinkään järkevään. Opetusmateriaalin laatimisessa ei ole otettu huomioon, että sen pitäisi soveltua korkeasti stressipitoisiin tilanteisiin. Keksinköhän juuri liikeidean? Ensimmäinen oppitunti voisi olla kanssa-autoilijoitten halventaminen monimutkaisin mutta selkein solvauksin.

Onneksi stressi purkautuu tallilla nopeasti ja tehokkaasti. Pitää vain viitsiä lähteä lenkille. Belgialaiset maalaismaisemat ovat kauniita ja juoksemiseen monipuolisia. Valittavissa on mäkisiä peltomaisemia ja idyllisiä metsäpolkuja. Uusin löytöni on Bryssel-Charleroi –kanavan varrella kulkeva ulkoilureitti. Toistaiseksi jokaisella kerralla, jonka olen juossut kanavan vartta pitkin, olen saanut haikaroista seuraa. Ne nousevat siivilleen, kummastelevat hetken lenkkeilijää ja kaartavat takaisin veteen.  Huomaan tuntevani hassulla tavalla sielun veljeyttä haikaroiden kanssa. Aika outoa. Mutta hyvin rentouttavaa.
 

Antti Neimala, antti.neimala@yrittajat.fi

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien EU-edustaja Brysselissä.

>> Tutustu myös muihin yrittajat.fi -sivujen blogeihin! 

 

  • Plus
  • 6
  • Minus
  • 1

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi