logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Läheltä varastettu motto

18.2.2011 11:45:21

Kaikilla ihmisillä välähtää silloin tällöin. Jopa minulla. Äitini kokosi pikkumiehenä esittämiäni ajatuksia kirjaksi, jonka sain aikanaan rippilahjaksi. Olin esittänyt 3-vuotiaana selvän näkemyksen toiveammateistani. Ilmoitin, että minusta tulee ”roisto Amerikkaan tai roskakori”. Roisto Amerikkaan oli varmaan leffojen vaikutusta, mutta roskakori on edelleen pieni mysteeri. Taidan olla tällä hetkellä jossain toiveideni puolivälissä. 

*****

Tyttäreni ajatelmat ovat ihan toista maata. Niistä ei ole koottu kirjaa, mutta jotkut väläykset ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Parhaan olen varastanut omaksi motokseni.

Tytär oli 5-vuotias, kun meillä oli vaimon kanssa 10-vuotishääpäivä. Olimme sopineet, että me kaikki saamme valita juhlan kunniaksi itsellemme yhden lahjan. Sopimus oli, että lahjat avataan tiettynä tarkkaan määriteltynä hetkenä. Tyttö ei sitten tietenkään jaksanut odottaa valitsemansa häikäisevän hienon Barbie-nuken avaamista. Hän alkoi keksiä erilaisia perusteita sille, että seremoniaa pitää aikaistaa. Ne tyrmättiin hellästi mutta päättäväisesti. Lapsipa ei siitä lannistunut. Hän kokosi henkiset voimavaransa viimeiseen hyökkäykseen ja lausui: ”Iskä ja äiskä, mun täytyy saada lahja nyt heti, koska alussa on enemmän aikaa kuin lopussa.”

Niinhän siinä kävi, että Katja sai tahtonsa läpi. Ja minä sain moton, joka toimii tilanteessa kuin tilanteessa.

*****

Tässä EU-edustajan työssäkin on ihan pakko muistaa, että alussa on enemmän aikaa kuin lopussa. Joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi. Ihan varmaa on, että tekemistä riittää. Tehtävät vievät helposti mennessään ja kokonaiskuvan pitäminen koossa on oikeasti yksi tärkeä työtehtävä itsessään. Mitä enemmän peruskysymysten hahmottamiseen käyttää aikaa alussa, sitä vähemmän häiritsee se, että lopussa kaikelle on vähemmän aikaa.

*****

Ensi viikolla komissio julkistaa tiedonannon Small Business Act –ohjelman uudistamiseksi. Ohjelma hyväksyttiin vuonna 2008, ja nyt on sen välitarkastelun paikka. Kaupungilla liikkuvien arvailujen perusteella uusissa suosituksissa kiinnitetään voimakasta huomiota koko ohjelman täytäntöönpanoon. Se ei ole ollut tyydyttävää EU-tasolla eikä jäsenmaissa. Kantava teema on jälleen kerran ”sanoista tekoihin”. Tulisikohan rimaa korottaa ja pyrkiä ”sanoista tehoihin”?

*****

Suomessa Small Business Actin ympärillä on ollut hyvin vähän liikettä. Hallituksen yrittäjyyspolitiikka on keskittynyt TYPO-ohjelman toteuttamiseen. Sen ohessa, että talouskriisi on hallinnut politiikan arkea ja verouudistus keskustelua yrittäjyyden tulevaisuudesta.

Eduskuntavaalien jälkeen valittava hallitus ottaa toivottavasti aktiivisemman otteen Small Business Act´ista. Ohjelma tarjoaa paljon käyttökelpoisia ideoita suomalaisellekin yrittäjyyspolitiikalle. Uuden hallituksen pitää tarttua siihen heti omassa hallitusohjelmassaan. Miksikö? Koska alussa on enemmän aikaa kuin lopussa.

Antti Neimala, antti.neimala@yrittajat.fi

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien EU-edustaja Brysselissä.

>> Tutustu myös muihin yrittajat.fi -sivujen blogeihin!

  • Plus
  • 14
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0

Kirjoita vastaus

 *
 *
Varmistus *
Captcha =

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi