Suomen Yrittäjien toimialajärjestöjen neuvottelupäivät ovat parhaillaan menossa. Eilen agendalla oli muun ohjelman ohessa SY:n ja toimialajärjestöjen EU-edunvalvonta. Toimialajärjestöjen puheenvuoron piti Janne Skogberg, joka on sähköurakoitsijoiden eurooppalaisen järjestön puheenjohtaja.
Skogberg kuvasi erinomaisesti sitä, kuinka keskeistä EU-vaikuttaminen on sähköurakoinnin näkökulmasta. Rakennusten energiatehokkuusmääräykset, standardit ja monet muut sääntelyjärjestelmät vaikuttavat suoraan toimialan olosuhteisiin. Ei voi kuvitellakaan, etteikö järjestö olisi EU-asioissa erittäin aktiivinen.
Esitystä seuranneessa keskustelussa tuli hyvin ilmi, että toimialajärjestöistä useimmilla on toimivat kontaktit eurooppalaisiin katto-organisaatioihinsa. Kun tämän asiantuntemuksen kokoaa ja yhdistää yleiseen yrittäjyyden edunvalvontaan EU:ssa, saadaan jo aika vaikuttava voima liikkeelle.
*****
Ensi sunnuntaina juhlitaan äitienpäivää. Meidän perheessä niin tehdään jo toistamiseen kuukauden sisällä, kun vähän hätäiltiin. Silloin tyttäremme tuli harhaanjohdetuksi kirjakaupassa, jossa oli mainostettu kirjoja äideistä äideille. Kirja hankittiin ja luovutettiin. Melkein sovittiin, että pidetään äitienpäivä joka kuukausi, kun oli niin mukavaa.
Äitienpäivästä tulee aina mieleeni Katja-tyttömme töräytys kesäisessä suomalaisessa saunassa. Katja oli ehkä kolmevuotias, kun hän pääsi minun ja muutaman muun miehen kanssa saunaan. Siinä sitä saunottiin, haisteltiin kesäilmaa, käytiin uimassa ja juteltiin mukavia. Oltiin keskellä kesäidylliä.
Jossakin saunomisen vaiheessa Katja meni hetkeksi kovin miettivän oloiseksi. Kun hän oli pohtinut asiansa valmiiksi, hän kääntyi katsomaan herroista tukevatekoisinta ja sanoi: ”Mun äidilläkin on tissit!” Onneksi herran huumorintaju kesti loistavasti. Saunominen jatkui entistäkin iloisemmissa merkeissä.
Onneksi olkoon kaikille äideille!
Antti Neimala, antti.neimala@yrittajat.fi
Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien EU-edustaja Brysselissä.
>> Tutustu myös muihin yrittajat.fi -sivujen blogeihin!