Komissio julkisti jokin aika sitten sisämarkkinoiden uuden tulostaulun. Tulostaulu seuraa, kuinka jäsenvaltiot ovat toteuttaneet sisämarkkinasäännökset omassa kansallisessa lainsäädännössään. Tulostaulu mittaa kansallisten säännösten aikatauluja ja sisältöä.
Sisämarkkinasääntöjen voimaan panemisessa ei tietenkään hyväksytä lipsumisia. Koska on kuitenkin selvää, että aivan kaikki jäsenvaltiot eivät aina saa kaikki säännöksiä toteutettua aivan ajallaan, EU on asettanut tavoitteeksi, että missään jäsenmaassa ei saisi olla viivästyneitä direktiivejä enempää kuin 1 % kokonaismäärästä. Kaikkien EU-maiden keskiarvo on nyt 0,9 %, eli asetettu tavoite täyttyy.
Italian viivästymistilasto on synkin. Asetettu määräaika on ylitetty yli 2 %:ssa kokonaismäärästä. Malta on tämän koulun mallioppilas, sen viivästymisprosentti on 0,1. Suomi on lähellä keskiarvoa 0,8 % saalillaan. Kaikkiaan 12 direktiivin voimaan saattaminen oli viivästynyt tulostaulua laadittaessa.
Pitkiin viivästymisiin suhtaudutaan ankarasti. Valtionpäämiehet ovat linjanneet nollatoleranssin kaikkia yli 2 vuotta kestäviä viivästymisiä kohtaan. Useimmilla jäsenmailla näin pitkiä viivästymisiä ei olekaan. Suomenkin tili on puhdas. Tämän tilaston kyseenalaista kärkitilaa pitää hallussaan Puola, jolla on kolme yli kaksi vuotta viivästynyttä direktiiviä kontollaan.
Viivästymisten lisäksi tulostaulu kartoittaa, onko direktiivit pantu täytäntöön oikein. Kun liian hitaasti tai väärin voimaan saatetut säännöt lasketaan yhteen, saadaan keskiarvoksi 1,6 % suuruinen täytäntöönpano-ongelma kokonaismäärästä. Sisällön puolesta paras täytäntöönpanija on Malta, jolla ei ole yhtään virhettä sarakkeessaan. Eniten ongelmia on Belgialla ja Puolalla – 25 väärin toteutettua voimaanpanoa. Kokonaisongelmien määrällä mitattuna kärjessä on Italia, jolla on yhteensä 52 direktiiviä odottamassa täytäntöönpanoa tai korjaamista.
Yksi tulostaulun mielenkiintoisimmista tarkastelukulmista on sisämarkkinoiden fragmentoitumisasteen mittaaminen. Fragmentoitumisaste mittaa sitä, kuinka moneen sisämarkkinadirektiiviin liittyy täytäntöönpano-ongelmia. Tällä hetkellä 5 % sääntelystä (69 direktiiviä) on panematta asiallisesti täytäntöön vähintään yhdessä jäsenmaassa. Pahimmillaan tilanne oli vuonna 2004, kun fragmentaatioaste käväisi 27 %:ssa. Niin kuin tulostaulun raportissa todetaan, yhdenkin jäsenvaltion epäonnistuminen rankaisee kaikkia muita jäsenvaltioita ja niiden yrityksiä sekä kansalaisia.
Komissio ryhtyy säännönmukaisesti oikeudellisiin toimenpiteisiin niitä jäsenmaita vastaan, jotka eivät hoida direktiivien implementointia tai soveltamista asianmukaisesti. Ylivoimaisesti suurin osa – yhteensä miltei puolet – näistä rikkomustapauksista jäsenvaltioita vastaan käynnistyy verotusta ja ympäristöä koskevista epäselvyyksistä.
Lue lisää:
Lisätietoja antaa: