logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Työaikadirektiivi

Hankkeen sisältö ja merkitys

Työaikadirektiivi (2003/88/EC) on yksi EU:n työoikeusdirektiiveistä. Siinä asetetaan työajan enimmäisrajat sekä päivittäiset ja viikoittaiset vähimmäislepoajat työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi. Direktiivissä säädetään kaikkia jäsenvaltioita koskevista yhteisistä vähimmäisvaatimuksista.

Työaikadirektiiviä on yritetty uudistaa jo vuosia, mutta siinä ei ole onnistuttu. Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston välinen viimeinen sovittelu työaikadirektiivin muutoksiksi päättyi epäonnistumiseen huhtikuussa 2009. Uudistamistarpeen taustalla ovat vaikeudet soveltaa joitakin työaikadirektiivin säännöksiä kansallisessa lainsäädännössä sekä EU-tuomioistuimen ratkaisut, jotka ovat aiheuttaneet oikeudellista epävarmuutta.

Työaikadirektiivin säännökset ja niiden mahdollinen uudistaminen vaikuttavat myös Suomen kansalliseen lainsäädäntöön (esimerkiksi työaikalakiin). Näin ollen hanke on myös pk-sektorin kannalta tärkeä ja sitä tulee seurata.

Hankkeen vaihe

Komissio on jälleen aloittanut työaikadirektiivin uudistamiseen tähtäävän prosessin. Käynnissä on työmarkkinaosapuolten toinen kuulemiskierros, joka päättyy helmi-maaliskuussa 2011. Komissio katsoo kuulemisasiakirjassa, että työaikadirektiiviä tulee uudistaa mutta työ- ja lepoaikoja koskevista kysymyksistä tulee jatkossakin säädellä EU-tasolla.

Kuulemisasiakirjassa todetaan, että elleivät työmarkkinaosapuolet ryhdy neuvottelemaan direktiivin uudistamisesta, komissio antaa itse direktiivin muutosesityksen vaikutusarvioineen. Suomen Yrittäjät tekee läheistä yhteistyötä yrittäjien eurooppalaisen kattojärjestön UEAPMEn kanssa ja katsoo, että neuvottelut työmarkkinaosapuolten välillä tulisi aloittaa.

Suomen Yrittäjät tiedottaa hankkeen etenemisestä näillä sivuilla.

Hankkeesta Euroopan komission sivuilla:

Lisätietoa:

Janne Makkula
Lainsäädäntöasioiden päällikkö

janne.makkula@yrittajat.fi

päivitetty 1.3.2011

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi