Hankkeen sisältö ja merkitys
CCCTB tarkoittaa eri jäsenvaltioille luotavaa yhteistä yritysveropohjaa. Pääkonttorin asuinvaltio toimittaisi verotuksen, ja verotulojen jako toimitettaisiin muiden sijoittautumisvaltioiden kesken sovitun kaavan mukaisesti. Hankkeella ei olisi vaikutusta verokantoihin. Tarkoitus on helpottaa rajat ylittäviä toimintoja ja vähentää byrokratiaa. Yhtenäisen veropohjan lähtökohtana on kolme eri mallia: kaikkia jäsenmaita velvoittava pakollinen malli, vapaaehtoisuuteen perustuva malli ja yhdeksän ydinjäsenmaan liitto.
Hanke voi kuitenkin toteutuessaan hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä, vaikka kaikki jäsenvaltiot eivät lähtisikään mukaan uudistukseen. Pk-yritykset eivät pyri laajentumaan kaikkiin maihin, jolloin jo harvempienkin jäsenmaiden yhtenevät säännökset helpottavat rajat ylittäviä toimintoja ja vähentävät byrokratiaa.
Hankkeen vaihe
Hanketta on valmisteltu yhteistyössä komission ja jäsenvaltioiden verohallintojen kanssa. Komissio antoi direktiiviehdotuksen asiasta 16.3.2011. Direktiiviehdotuksen mukaan yritys voisi laatia yhden yhdistetyn veroilmoituksen, jonka käsittelisi yksi veroviranomainen. Nyt yrityksen täytyy tehdä veroilmoitus kaikissa jäsenmaissa, joissa se toimii. Yhtiön veropohja jaettaisiin jäsenmaille, joissa yhtiöillä on omaisuutta, työvoimaa ja myyntiä. EU:n verohankkeet ovat perinteisesti olleet pitkiä ja vaikeita, ja myös yhteisestä veropohjasta on neuvoteltu yli kymmenen vuotta.
Lisätietoja CCCTB-hankkeesta ja sen vaiheista on saatavilla seuraavista osoitteista: http://ec.europa.eu/taxation_customs/taxation/company_tax/common_tax_base/index_en.htm
http://ec.europa.eu/taxation_customs/resources/documents/taxation/company_tax/common_tax_base/summ-record-ccctb-workshop_20-10-2010.pdf
> Tietoa EU:n yritysveroasioista.
> Tietoa ns. Montin paketista.
Lisätietoja: anna.lunden@yrittajat.fi, laura.kurki@yrittajat.fi
päivitetty 23.5.2011