logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Riskit

Riskeihin voidaan osittain varautua, osittain suojautua niiltä. Kansainvälistä toimintaa harjoittavien yritysten on ennakoitava riskejä, niiden mahdollista toteutumista ja torjuntaa. Riskikartoitusta voidaan tehdä yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Suuri osa riskeistä on vältettävissä terveellä järjellä ja arkipäivän käytännön toimilla.

Vienti- tai tuontikaupan kaikissa vaiheissa tulee huomioida erilaiset kauppatapahtumaan liittyvät riskit. Maksuehtoon ja rahoitukseen liittyviä riskejä ovat mm. sopimus- ja valuuttariski, rahoitus- ja korkoriski, asiakirja- ja vahinkoriski sekä ostajan maahan kohdistuva maariski. Myös kansainvälisen kaupan pidemmät kuljetusetäisyydet voivat aiheuttaa ennalta arvaamattomia ongelmia.

Henkilöstöriski voi olla esimerkiksi avainhenkilön työpaikanvaihto, joka varsinkin pienessä yrityksessä kansainvälisten toimintojen osalta on avainriski. Markkinariskit puolestaan saattavat toteutua kilpailussa, teknologiassa, valuuttakursseissa tai muissa talouteen liittyvissä äkillisissä muutoksissa. Ei pidä myöskään unohtaa sopimuksiin liittyviä riskejä. Sopimussakot, vahingonkorvaukset, erimielisyydet tai saamatta jääneet tuotot vaikeuttavat yrityksen toimintaa ja taloutta.

Riskejä voidaan vähentää hyvillä sopimuksilla, joissa osapuolten oikeudet ja velvollisuudet on määritelty riittävän selkeästi ja laajasti. Sopimuskumppanien luotettavuudesta varmistuminen, riitaisuuksien ratkaisutapa ja lakiviittaus ovat myös osa riskienhallintaa. Sopimusriskien hallintaa on myös varmistaa se, että sopimusosapuolet ovat ymmärtäneet sopimuksen yksityiskohdat samalla tavalla.

Tavallisimpia sopimusrikkomuksia ovatmyyjän osaltaitse tavaraan tai tavaratoimitukseen liittyvät virheet tai puutteet,ostajan puolelta kauppahinnan maksun viivästys tai laiminlyönti. Poliittinen riski puolestaan voi toteutua kehitysmaissa, mutta aivan yhtä lailla kotimaisessa toimintaympäristössä.

Viejällä on aina kurssiriski , jos saatavien tai velkojen valuutta on joku muu kuin euro. Yritysten tulisikin pyrkiä suojautumaan kurssiriskeiltä tai ainakin varautua niihin. Kansainvälistä kauppaa harjoittavalla yrityksellä on mm. seuraavia keinoja kurssiriskeiltä suojautumiseen: ennakkomaksu, sopimusvaluutaksi euro, valuuttaklausuuli kauppasopimukseen, vienti- ja tuontisopimukset samassa valuutassa tai termiinisopimus pankin kanssa.

Lähdeaineisto/tietolähteitä:

www.finpro.fi
www.finnvera.fi
www.ely-keskus.fi
www.teknologiateollisuus.fi/kasetti

Finpro, maksuton palvelunumero 0800 134 344

Alan julkaisut, esim:
Fintra-sarjan julkaisut
Kansainvälisen kaupan käsikirja, Anni Pasanen, Multikustannus Oy 

Päivitetty 17.5.2010

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi