Vienti arvonlisäverojärjestelmän kannalta on tavaroiden myyntiä Euroopan yhteisön veroalueelta veroalueen ulkopuolelle, maahantuonti puolestaan tavaroiden tuontia yhteisön veroalueen ulkopuolelta veroalueelle.
Tavarakauppa jäsenvaltion alueella on säädetty verottomaksi. Arvonlisäverolakiin on kirjattu tilanteet, joissa tavaroiden myynnistä Suomesta yhteisön ulkopuolelle ei suoriteta arvonlisäveroa.
Verottomalle myynnille on kuitenkin asetettu tiettyjä ehtoja. Myyjän on kaikissa vientitilanteissa liitettävä kirjanpitoonsa selvitys tavaraviennistä yhteisön ulkopuolelle, muussa tapauksessa myynti käsitellään kotimaan kaupan säännösten mukaisesti. Viejä voi todistaa myynnin arvonlisäverottomuuden Tullin tietojärjestelmän vahvistamalla sähköisesti poistumisvahvistetulla tulli-ilmoituksella. Yksityiskohtaisempaa tietoa viennin eri tilanteista ja niissä sovellettavista verottomuuden edellytyksistä on Tullin sivuilla.
Verottomassa myynnissä laskuun on tehtävä verottomuutta koskeva merkintä, esimerkiksi ”Alv 0 % (veroton myynti yhteisön ulkopuolelle)”. Vaikka tavaroiden myynnistä yhteisön ulkopuolelle ei suoritetakaan veroa, verottomat myynnit on ilmoitettava kausiveroilmoituksen kohdassa arvonlisäveroton liikevaihto.
Vientisäännöksiä ei sovelleta myöskään palvelujen myyntiin, vaikka ostaja olisikin ulkomailla. Valtio, jolla on verotusoikeus, määräytyy palvelumyynnissä myyntimaasäännösten perusteella. Palvelukaupan myyntimaasäännöksissä tapahtui vuoden 2010 alusta uudistuksia. Pääsääntöisesti verot kannetaan paikassa, jossa palvelu kulutetaan.
Ahvenanmaan maakunta ei kuulu yhteisön veroalueeseen. Se on arvonlisäverotuksessa kolmannen maan asemassa suhteessa muuhun Suomeen ja muihin jäsenvaltioihin. Ahvenanmaan maakunnan ja yhteisön veroalueen välillä käytävään tavarakauppaan sovelletaan maahantuontia ja vientiä koskevia säännöksiä.
Myynti yksityishenkilöille voidaan käsitellä verottomana vain, jos myyjä on noudattanut ns. tax-free-menettelyä.
Lisätietoja
Verohallinto: Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotus
- Päivitetty 20.7.2011