logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Tullausmenettelyt

 

Tullaus uudistuu 

Euroopan Unionissa on meneillään laaja kehittämisohjelma tullaustoiminnan uudistamiseksi. Tästä johtuen tullaustoiminnassa ja -menettelyissä tapahtuu suuria muutoksia vuosina 2009–2013. Kehittämisen tavoitteena on koko tulliympäristön sähköinen toiminta, paperipohjainen menettely olisi jatkossa vain poikkeustapaus. Valmistuttuaan eTulli käsittää kaikki tuontiin, vientiin ja passitukseen liittyvät asioinnit erityismenettelyineen.

Tullaustoiminnan uudistaminen on edennyt vaiheittain. Muutokset aikatauluineen, menettelyineen ja siirtymävaiheineen ovat aiheuttaneet jossain määrin sekä tietämättömyyttä että epävarmuutta omien kulloistenkin menettelyjen oikeellisuudesta. Ehkä eniten päänvaivaa alkuvaiheessa tuottavat lukuisat uudet lomakkeet ja se, kuuluvatko ne vientiin vai tuontiin. Tutustumalla Tullin sivustolla olevaan yksityiskohtaiseen ohjeistukseen ja seuraamalla sivustolla tapahtuvia päivityksiä vienti- ja tuontiyritysten tullaukseen liittyvät menettelyt tulevat vähitellen tutuiksi ja rutiininomaisiksi.

Jo voimaan astuneet muutokset ovat koskeneet mm. turvatietojen ilmoittamista, sähköisten tulli-ilmoitusten tekemistä ja tullin uusia asiakkuuksia. Jäljempänä olevassa tekstissä on lyhyt kooste muutoksista ja menettelyistä.

 

Tullin asiakkuudet on jaettu uudistuksen yhteydessä kolmeen ryhmään: pien-, avain- ja kumppanuusasiakkaat.

Pienasiakkaita ovat tullissa silloin tällöin asioivat yritykset ja yksityishenkilöt, jotka harjoittavat tuontia tai vientiä vain satunnaisesti. Pienasiakkaat eivät myöskään yleensä tarvitse tullausmenettelyihinsä Tullin myöntämiä yksinkertaistuksia tai lupia. Pienasiakkaat voivat käyttää maksutonta nettipalvelua niissä tulliselvitysmuodoissa, joissa sähköinen asiointi on käytössä.

Avainasiakkaita ovat Tullissa säännöllisesti asioivat yritykset, joilla on rekisteröidyn luottoasiakkaan lupa, AEO-lupa (Authorized Economic Operator) tai sanomaliikennelupa. Tähän ryhmään kuuluu esim. huolintaliikkeitä, tuonti-, vienti-, Intrastat-, valmistevero- ja veroraja-asiakkaita.

Kumppanuusasiakkaita ovat jatkuvasti ja monipuolisesti tullipalveluja käyttäviä yrityksiä, jotka noudattavat toiminnassaan omavalvontasuunnitelmaa ja ovat sitoutuneet ilmoittamisen oikeellisuuteen ja mahdollisten virheiden korjaamiseen. Kumppanuusasiakkailta edellytetään myös tulliosaamista, ja yritykset ovat sitoutuneet sähköiseen asiointiin tullin kanssa. Kumppanuutta edeltää useamman kuukauden mittainen kumppanuusohjelma, jonka aikana Tulli tekee yritystä koskevat taustaselvitykset sekä asiakkaan tullitoiminnan, laadunhallinnan ja riskien kartoitukset.

 

Vienti EU:n ulkopuolelle

Viennissä EU:n ulkopuolelle viejän tai hänen edustajansa on ilmoitettava yhteisön tullialueelta ns. kolmansiin maihin vietäväksi tarkoitetut yhteisötavarat asetettavaksi vientimenettelyyn, jotta tulliviranomainen voi määrittää, mitkä vientisäännökset ja -määräykset koskevat kyseistä tavaraa ja miten niitä on tavaran viennissä sovellettava.

Sähköinen vienti-ilmoittaminen tuli pakolliseksi 1.11.2009. Viejä tai asiamiehenä toimiva voi jättää vienti-ilmoituksia joko Internet-lomakkeella (kuka tahansa viejä) tai sanomapohjaisesti. Netti-ilmoittaminen ei ole luvanvaraista.

EDI-lähettäjä (tai asiamies) sen sijaan antaa vienti-ilmoituksia XML-standardin mukaisina tulli-ilmoitussanomina omasta tietojärjestelmästään. Yritys saa Tullin vastaussanomat liiteasiakirjoineen suoraan omaan tietojärjestelmäänsä. Liiteasiakirjoja ovat joko saateasiakirjat (EAD eli sähköisen viennin saateasiakirja) tai päätökset (luovutuspäätös ja poistumisvahvistettu luovutuspäätös). EDI-lähettäjäksi voi hakeutua viennin rekisteröidyksi asiakkaaksi hyväksytty viejä tai huolintaliike, ja yrityksellä tulee käytössään erillinen vaadittavia sanomia tuottava tullausohjelma.

Paperiset SAD-lomakkeet jäävät pois käytöstä. Niitä käytetään vain poikkeustilanteissa, kun asiakkaan tai Tullin tietojärjestelmä ei toimi.

Tullausuudistusten myötä tullausjärjestelmään tuli uusia käsitteitä, jotka eivät osin yhteneväisistä nimistään huolimatta tässä yhteydessä liity viennin jakelutievaihtoehtoon vaan nimenomaan tullaustoimintaan:

ELEX = tullin uusi vientijärjestelmä
epäsuora vienti = vienti- ja poistumispaikka sijaitsevat eri jäsenmaissa
suora vienti = vienti- ja poistumispaikka sijaitsevat samassa jäsenmaassa
ECS (Export Control System) = EU-jäsenmaiden yhteinen viennin poistumisenvalvonnan järjestelmä;
EAD(Export Accompanying Document) = viennin saateasiakirja, joka kulkee tavaran mukana ECS-viennissä.

 

Sanomapohjainen asiointi ja tunnistautunut netti-ilmoittaja

Suorassa vientimenettelyssä vientitavaran lähtö- ja poistumistoimipaikka sijaitsevat samassa jäsenvaltiossa (tässä tapauksessa Suomessa). Viejä toimittaa vienti-ilmoituksen sähköisesti Tulliin, ja Tullin tietojärjestelmästä lähtee vastaussanoma, joka on joko hyväksymis- tai hylkäyssanoma. Normaalitilanteessa (ilmoitus virheetön ja hyväksytty) hyväksymissanomaa seuraa luovutussanoma, jonka liitteinä ovat luovutuspäätös ja viennin saateasiakirja EAD (vastaa entistä SAD-lomakkeen 3-sivua), joka on esitettävä yhdessä tavaroiden kanssa poistumispaikan Tullille. Poistumispaikan Tulli vahvistaa vientitavaroiden poistumisen suoraan Tullin tietojärjestelmään, mistä lähtee vienti-ilmoituksen antajalle sähköisesti poistumisvahvistettu luovutuspäätös (vastaa aikaisempaa poistumisvahvistettua SAD-lomakkeen 3-sivua). Tällä asiakirjalla viejä voi todistaa myynnin arvonlisäverottomuuden verottajalle

Epäsuorassa viennissä vientimenettely alkaa Suomessa, ja tavara poistuu EU:sta toisen jäsenvaltion kautta . Tullausmenettely on samanlainen kuin suorassa viennissäkin siihen saakka, kun EAD on esitetty yhdessä tavaroiden kanssa poistumispaikalla. Tämän jälkeen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevan poistumispaikan tulliviranomainen hakee vienti-ilmoituksen tiedot oman maansa vientijärjestelmään EAD:ssa olevan MRN-numeron avulla ja vahvistaa vientitavaroiden poistumisen oman maansa sähköiseen vientijärjestelmään. Suomen tullin sähköinen vientijärjestelmä saa poistumisjäsenvaltion tietojärjestelmästä automaattisesti tiedon vientimenettelyn päättymisestä. Lopuksi Suomen Tullin tietojärjestelmästä lähtee vienti-ilmoituksen antajalle sähköisesti poistumisvahvistettu luovutuspäätös kuten suorassa viennissäkin.

Mikäli kysymyksessä on tunnistautumaton netti-ilmoittaja, prosessi eroaa edellä olevasta menettelystä siten, että sähköisen tulli-ilmoituksen antamisen jälkeen ilmoittaja joutuu asioimaan tullitoimipaikassa saadakseen luovutuspäätöksen ja EAD:n.

Sähköinen ilmoittaminen siis vapauttaa normaalitapauksessa viejät tullikäynnistä tavaroiden lähtöpaikassa. Sanomapohjaisesti asioivat viejät ja tunnistautuneet netti-ilmoittajat saavat tarvittavat asiakirjat sekä vientimenettelyyn asettamis- että menettelyn päättämisvaiheessa sähköisesti. Tunnistautumattomat netti-ilmoittajat sen sijaan joutuvat asioimaan lähtöpaikan Tullissa menettelyynasettamisvaiheessa. Heillekin voidaan toimittaa poistumisvahvistettu luovutuspäätös sähköisesti

EU:sta poistuvat tavarat on esitettävä Tullille. tavaroiden poistumispaikassa, ja vientitavarasta esitetään vientikuljetuksen mukana kulkeva viennin saateasiakirja tai varamenettelyasiakirja. Muussa kuin maantieliikenteessä poistuvasta tavarasta kuljetusliike tai satama- tai lentokenttätoimija voi esittää poistuvat tavarat poistumispaikalla käyttäen sähköisiä ilmoituksia: saapuminen poistumispaikalle, poistumisen esittämisilmoitus ja poistumisilmoitus. Nämä uudet sähköiset ilmoitukset tulevat Suomessa pakollisiksi 1.4.2010

EU:sta vientimenettelyssä poistuvasta tavarasta on pitänyt antaa turvatiedot osana vienti-ilmoitusta jo 1.7.2009 alkaen. Sähköisen vienti-ilmoittamisen tultua pakolliseksi 1.11.2009 yritykset ovat voineet tehdä ilmoitukset Tullin nettipalvelun kautta. Vuoden 2009 lopusta yritykset ovat voineet alkaa tehdä ennakkoilmoituksia EU-alueelta poistuvista tavaroista, ja tietyt ilmoitukset tulevat pakollisiksi 3.5.2010. Vuoden 2011 alusta alkaen yritystenon annettava turvatiedot sisältävä ennakkoilmoitus myös kaikesta EU:hun saapuvasta tavarasta.

 

Passitus

Passitus on tavarankuljetuksia ja kansainvälistä kaupankäyntiä helpottava tullimenettely , jossa tavaraa kuljetetaan tullivalvonnassa lähtötullista määrätulliin, jossa se tulliselvitetään. Passituksessa tavaroita voidaan siirtää passitusalueella tullia tai muita maksuja maksamatta. Menettely edellyttää kuitenkin tullien ja verojen määrää vastaavan vakuuden asettamista. Passitusta voi käyttää mikä tahansa passituksesta vastaava yritys tai yksityinen henkilö.

 

Jälleenvienti

Jälleenvienti on tulliselvitysmuoto Tullin valvonnassa oleville tavaroille, joita ei ole tullattu EU:hun ja jotka eivät ole saaneet yhteisötavaran asemaa. Jälleenvienti on laaja käsite sisältäen myös kauttakuljetustavarat (transitotavarat), joita ei EU:n tullialueella aseteta mihinkään tullimenettelyyn, esim. siirtolastaukset satamissa ja lentokentillä. Näissä tapauksissa kolmannen maan tavarat vain joko siirretään toiseen alukseen, joka poistuu tullialueelta, tai ne pysyvät muuttumattomina aluksessa. Nämäkin tavarat ovat tullivalvonnassa jälleenvientiä koskevien säännösten nojalla, ja toimijaa koskee ennakkoilmoitusvelvollisuus. Jälleenvientiin sovelletaan tarvittaessa vientiä koskevia muodollisuuksia, ml. kauppapoliittiset toimenpiteet ja vientirajoitukset.

Jos EU:n tullialueella olevat kolmannen maan tavarat on asetettu erityismenettelyyn , niiden jälleenviennistä on tehtävä tulli-ilmoitus tarvittavine liiteasiakirjoineen. Tulli voi vaatia esitettäviksi kuljetus- tai tapauskohtaisesti edelliseen tullimenettelyyn liittyviä asiakirjoja. Menettelystä päätettäessä tavaroita voidaan Tullin luvalla siirtää ilman passitusta, jolloin jälleenvientimuodollisuudet hoidetaan vientimenettelyn sääntöjen mukaan. Mahdollisiin yksinkertaistettuihin menettelyihin on aina saatava lupa Tullilta.

Jälleenvientiin liittyy erilaisia menettelyjä riippuen siitä, onko kysymys tullivarastosta, vapaa-alueelta tai vapaavarastosta jälleenvietävästä tavarasta. Yksityiskohtaisempaa tietoa jälleenviennin eri tilanteista ja menettelyistä www.tulli.fi.

Tullille on annettava sähköinen vienti-ilmoitus sellaisista postipakettivienneistä, joiden arvo on vähintään 1000 euroa. Myös vähäarvoisemmista postipakettivienneistä on annettava sähköinen vienti-ilmoitus, mikäli kysymyksessä ovat vientikieltojen tai ‑rajoitusten alaiset tuotteet, maataloustukituotteet, viennin erityismenettely tai erissä toimitettavat lähetykset, jotka muodostavat yhden kokonaisuuden. Vienti-ilmoitus on annettava Tullille ennen paketin luovuttamista postille, ja Tullilta saadun viennin saateasiakirjan (EAD) on oltava paketin mukana. Tavaran poistuttua EU:sta Tulli antaa poistumisvahvistetun luovutuspäätöksen joko sähköisesti tai sen voi noutaa Tullista.

 sivun alkuun

Vienti EU:n tullietuussopimusmaihin

Maat, joiden kanssa EU:lla on vastavuoroinen etuuskohtelusopimus, myöntävät alennetun tullikohtelun tai tullittomuuden EU:n alkuperätuotteille. Alkuperäsäännöt ovat nimikekohtaisia, etuuskohtelua ei myönnetä kaikille tuotteille. Esimerkiksi arat maataloustuotteet on usein jätetty sopimusten ulkopuolelle. Kehitysmaat eivät myönnä tullietuuksia EU:n alkuperätuotteiden tuonnissa näihin maihin. Etuuskohteluun oikeuttava tuote on myös vietävä suoraan EU:sta sopimusmaahan.

Joidenkin tavaroiden vientiä on rajoitettu tai niiden vienti on kokonaan kielletty joko yhteisö- tai kansallisilla säännöksillä, esimerkiksi aseiden, ampumatarvikkeiden, kaksikäyttötuotteiden, kulttuuriesineiden ja otsonia tuhoavien aineiden vienti. Jos vietävään tavaraan kohdistuu vientirajoitus, on viejän haettava vientilupa ao. rajoitusta hallinnoivalta viranomaiselta. Suomessa Tulli on vientirajoituksia valvova viranomainen, mutta joitakin rajoituksia hallinnoivat muut viranomaiset, kuten sisäministeriö (aseet ja ampumatarvikkeet), ulkoministeriö (kaksikäyttötuotteet) ja Museovirasto (kulttuuriesineet). Lisätietoja vientirajoituksista ja niiden ilmoittamisesta vienti-ilmoituksissa www.tulli.fi/vientirajoitukset .

 

Maahantuonti EU:n ulkopuolelta

Maahantuonnin menettelyihin vaikuttaa se, onko tavara EU-maista vai EU:n ulkopuolelta. Jos kyseessä on yhteisötavara (EU-maista peräisin oleva), joka kulkee EU-maasta toiseen, tulliasiakirjoja ei vaadita, vaan tavarasta annetaan Tullille Intrastat-ilmoitus. Jos taas kyseessä on muualta kuin EU:sta saapuva tavara, jota ei ole tullattu, se voi liikkua EU:n alueella ainoastaan tullivalvonnassa (esim. passitusmenettelyssä) siihen tulliin, jossa se aiotaan tullata.

Jos tavara jää Suomeen, se voidaan passittaa T1-passituksella saapumistullitoimipaikasta (EU-alueen rajalla olevasta tullitoimipaikasta esim. satama tai lentokenttä) määrätulliin ja siellä siirtää seuraavaan tullimenettelyyn (esim. varastointi- tai tullausvapaaseen liikkeeseen).

Jos tavara on läpikulkumatkalla, se voidaan passittaa passitusmaihin (EU- ja Efta-maat) T1-passituksella tai TIR-carnet'lla EU:n ulkopuolelle.

Tullaamattomista tavaroista voidaan halutessa tehdä tulliselvitys ja maksaa verot ja tullit heti saapumistullissa. Tavarat voidaan myös siirtää väliaikaiseen varastoon, tullivarastoon, vapaa-alueelle tai vapaavarastoon tai passittaa sinne, missä ne halutaan tulliselvittää.

EU:n ulkopuolelta yhteisön tullialueelle tuodulle tavaralle voidaan osoittaa vaihtoehtoisesti seuraavat tulliselvitysmuodot: tavaroiden asettaminen tullimenettelyyn, siirtäminen vapaa-alueelle tai vapaavarastoon, jälleenvienti tai hävittäminen ja luovutus valtiolle. Tuonnin yhteydessä sovellettavia tullimenettelyjä puolestaanovatluovutus vapaaseen liikkeeseen, tavaroiden ulkoinen passitus tai tavaroiden asettaminen taloudellisesti vaikuttavaan tullimenettelyyn (sisäinen ja ulkoinen jalostus, tullivarastointi, väliaikainen maahantuonti, tullivalvonnassa tapahtuva valmistus). Luovutus vapaaseen liikkeeseen on yleisin tullimenettelyistä sisältäen lain mukaan kannettavien tullien ja verojen kantamisen sekä kauppapoliittisten toimenpiteiden soveltamisen.

Tuonnin tulli-ilmoituksen voi antaa (tuoja itse tai käyttäen edustajaa) joko SAD-lomakkeella tai sähköisellä tullausilmoituksella.

Annettaessa tuonnin tulli-ilmoitus SAD-lomakkeella tulli-ilmoitus toimitetaan tavaran sijaintipaikkaa lähinnä olevaan tullitoimipaikkaan. Tulli-ilmoitukseen tulee liittää tapauskohtaisesti vaadittavat asiakirjat, lisäksi ilmoituksen täytössä tulee huomioida selvitettävän tavaran tullinimike, mahdolliset tuontikiellot tai ‑rajoitukset (jo ennen tavaran tuontia tullialueelle) ja tuontiluvat tai -lisenssit. Mikäli tavaratuontiin liittyy tuontirajoituksia, on tarvittavat luvat ja lisenssit hankittava jo ennen tuontia ja ne on esitettävä Tullille samanaikaisesti tulli-ilmoituksen ja kauppalaskun kanssa. SAD-lomake voi olla paperinen tai sen voi täyttää Tullin nettisivuilla ja tulostaa itsejäljentävälle paperille.

 

Sähköinen tullaus

Sähköistä tullausta voidaan käyttää tuotaessa tavaroita kolmansista maista Suomeen. Sähköistä tullausta käyttävä Tullin asiakas antaa tulli-ilmoituksen päätteeltään (kansainvälisesti sovitut standardit ja sanomamallit) ja saa Tullilta päätökset ja muut tulosteet päätteelleen. Sähköisen tullauksen etuina ovat nopeus ja riippumattomuus tulli-ilmoituksen teon ajasta ja paikasta sekä se, ettei tietoja tarvitse tallentaa Tullissa uudelleen. Tuonnin sähköinen ilmoittaminen edellyttää Tullin myöntämää EDI-ilmoittajan ja EDI-lähettäjän lupaa.

 

Tullitariffinimike ja tullausarvo

Kaikille maahantuotaville tavaroille löytyy tullitariffinimike. Se on pohjana tavaroiden tulliverotukselle sekä kauppatilastojen laatimiselle. Maahan tuodun tavaran ensisijainen tullausarvo on se kauppa-arvo eli hinta, joka siitä on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava myytäessä tavara vietäväksi yhteisön tullialueelle. Tarkempia tietoja eristä, jotka huomioidaan (tai ei huomioida) kauppahintaan tullausarvoa määritettäessä, www.tulli.fi.

 

Tullittomat tavarat

Tavara voi olla myös eri tekijöiden perusteella tulliton. Tullittomuuteen oikeuttavat mm. tullinimike, vapaakauppasopimukset tai tullikoodeksi. Tullittomuus voi toteutua myös sen johdosta, että tietylle nimikkeelle on käyttötariffissa myönnetty tullittomuus tai alennettu tulli tietyn käyttötarkoituksen perusteella.

 

Sitova tariffitieto ja ennakkoratkaisu tavaran alkuperästä

Tulliviranomaiselta voi pyytää sitovaa tariffitietoa tuonnissa ja viennissä tavaraan sovellettavasta tullinimikkeestä. Sitova tariffitieto on voimassa kuusi vuotta antamispäivästä eteenpäin. Yhdessä yhteisön jäsenmaassa annettu sitova tariffitieto sitoo kaikkien jäsenvaltioiden hallintoviranomaisia. Sitovan tariffitiedon Suomessa antaa Tullihallitus. Lomake ja sen täyttöohjeet on saatavissa myös www.tulli.fi/lomakkeet

Tulliviranomaiselta voi niin ikään pyytää sitovaa ennakkoratkaisua tavaran alkuperästä. Suomessa sitovan alkuperätiedon antaa Tullihallitus kirjallisesta hakemuksesta. Sitova alkuperätieto ei kuitenkaan korvaa kirjallista alkuperäselvitystä, jota etuuskohtelun myöntäminen aina edellyttää. Sitovaa alkuperätietoa voi hakea tavaran valmistaja, tuoja tai viejä tai muu asianosainen sekä preferenssijärjestelyjen mukaisesta alkuperäasemasta että tavaran yleisten alkuperäsääntöjen mukaisesta alkuperämaasta. Kuten tariffitietokin, jossakin yhteisömaassa annettu alkuerätieto on sitova koko yhteisössä ja on voimassa kolme vuotta antamisesta.

 sivun alkuun

Yhteenveto tullausmenettelyistä ja niiden tärkeimmistä muutoksista

Kuten aikaisemmin on todettu, tullausmenettelyt ovat vuosien 2009–2013 aikana voimakkaassa uudistusvaiheessa. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että jokainen viejä ja tuoja perehtyy tullilaitoksen antamiin yleisohjeisiin ja seuraa tullin ohjeistuksissa tapahtuvia päivityksiä!

 

Internet-pohjainen asiointi

  • Kaikki Tullin asiakkaat syksystä 2009 alkaen saapumisen ja poistumisen ilmoitukset Tullin Internet-palvelun kautta, netti-ilmoittaminen ilmaista eikä vaadi erillistä lupaa tai erityisohjelmistoa
  • Tunnistautumaton käyttäjäaloittaa ilmoituksen tekemisen aina tyhjästä lomakkeesta
  • Yritykset voivat käyttää netti-ilmoittamista myös tunnistautuneina käyttäjinä, tunnistautuminen Verohallinnon maksuttomalla KATSO-tunnisteella.

 

Sanomapohjainen asiointi

  • Sanomapohjainen asiointi on tällä hetkellä mahdollista tuonnissa (tuonnin tulli-ilmoitukset), viennissä (viennin tulli-ilmoitukset) ja passituksessa (T1- ja T2-passitusilmoitukset sekä TIR-carnet’n sähköiset ilmoitukset)
  • Tullissa on käynnissä AREX-hanke, jonka valmistuttua voidaan antaa myös saapumisen ja poistumisen ilmoituksia sanomapohjaisesti
  • Tullin uudet asiakkuudet: pienasiakkaat (satunnaisesti asioivia yrityksiä ja yksityishenkilöitä), avainasiakkaat (säännöllisesti asioivia lupa-asiakkaita, rekisteröidyn luottoasiakkaan tai sanoma-liikennelupa) ja kumppanuusasiakkaat (jatkuvasti tullissa asioivia ja monipuolisesti tullipalveluja käyttäviä yrityksiä). Kaikki Tullin asiakkaat voivat valtuuttaa asiamiehen (yleensä huolintaliike) antamaan tulli-ilmoituksia puolestaan.

 

Yleisilmoitus

Yleisilmoitus annetaan tällä hetkellä Suomen tullille erilaisilla tavoilla kuljetusmuodon mukaan:

  • Meriliikenteessä yleisilmoitus annetaan nyt sekä EU:n ulkopuolelta että EU-satamista tulevasta lastista osana Portnet-järjestelmään annettavaa alusilmoitusta.
  • Maantieliikenteessä yleisilmoitusta ei käytetä, jos tavaralle esitetään suoraan tulli-ilmoitus sen saapuessa.
  • Lento- ja rautatieliikenteessä omat erityismenettelynsä, nykymuotoinen yleisilmoituskäytäntö muuttuu viimeistään 1.1.2011 (meri- ja lentoliikenteessä EU-satamista ja EU-lentokentiltä saapuvista tavaroista annetaan yleisilmoitukset sähköisesti Tullin AREX-järjestelmään). Uusimuotoisia sähköisiä yleisilmoituksia on saanut antaa jo marras-joulukuun vaihteesta 2009 alkaen.
    • Maantie- ja rautatieliikenteessä nykyinen yleisilmoituskäytäntö korvautuu saapumisen yleisilmoituksella viimeistään 1.1.2011.
    • Jos EU:n ulkopuolelta Suomeen saapuvasta tavarasta on annettu sähköinen saapumisen yleisilmoitus ja siihen liittyvä esittämisilmoitus, ei tavarasta anneta enää erillistä yleisilmoitusta.
    • Saapumisen yleisilmoitus muuttuu tavaran hyväksytyn esittämisilmoituksen myötä statukseltaan yleisilmoitukseksi.

Erillistä saapumisen esittämisilmoitusta ei tällä hetkellä tarvitse esittää Tullille, nykyinen yleisilmoituskäytäntö kattaa sekä yleisilmoituksen että tavaran esittämisen. Tavaroista, joista aletaan antaa Tullin AREX-järjestelmään saapumisen yleisilmoituksia tai yleisilmoituksia, annetaan niiden saapuessa myös sähköinen saapumisen esittämisilmoitus, joka tulee pakolliseksi 1.1.2011.

Maantieliikenteessä sähköinen esittämisilmoitus korvautuu tavaroiden ja niistä annetun turvatiedot sisältäneen ilmoituksen viitenumeron esittämisellä.

 

Väliaikaisen varaston ilmoitukset

  • EU:hun saapuneille tavaroille voidaan osoittaa tulliselvitysmuoto heti niiden saavuttua. Useimmiten näin ei kuitenkaan tapahdu välittömästi, vaan tavarat siirretään tulliviranomaisten hyväksymään paikkaan tullivalvontaan, esimerkiksi väliaikaiseen varastoon. Väliaikainen varastointi ei kuitenkaan ole tulliselvitysmuoto.
  •  1.1.2011 mennessä tulevat pakollisiksi sähköiset purkaustulosilmoitukset tavaroista, joista on annettu Suomen tullin AREX-järjestelmään esittämisilmoitukset ja ilmoitus siitä, että tavara puretaan väliaikaiseen varastoon.

 

Tulli-ilmoitus

  • Väliaikaisesti varastoiduille tavaroille on osoitettava tulliselvitysmuoto määräajassa, joka riippuu kuljetusmuodosta.
  • Suoraan merialuksesta satamassa sijaitsevaan väliaikaiseen varastoon siirretyille tavaroille määräaika on 45 päivää, kaikilla muilla kuljetusmuodoilla saapuneille tavaroille määräaika on 20 päivää.
  • Tulli-ilmoituksella tavaralle osoitetaan tulliselvitysmuoto, ja sen voi antaa joko heti tavaran saapuessa EU:hun tai väliaikaisen varastoinnin jälkeen. Tulli-ilmoitus voi olla joko tuonnin tulli-ilmoitus (tavara luovutetaan vapaaseen liikkeeseen tai muuhun tuonnin tullimenettelyyn), passitusilmoitus tavaran siirtämiseksi toiseen paikkaan, ilmoitus tullivarastointimenettelyyn asettamisesta tai ilmoitus jostakin muusta tulliselvitysmuodosta.
  • Tulli-ilmoituksen voi antaa itse tai käyttää edustajaa SAD-lomakkeella tai sähköisellä EDI-sanomalla. Tulli-ilmoituksen ohessa tarvittavia liiteasiakirjoja voivat olla esimerkiksi kauppalasku, mahdolliset vientiluvat ja maatalouspoliittisten tai muiden viennin perusteella saatavien etujen todistamiseen tai valvontaan liittyvät asiakirjat.

Lähde: www.tulli.fi

Päivitetty 18.5.2010

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi