logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Suomalaisyritysten kohtaamat kaupanesteet ja keinot niiden poistamiseksi

1.10.2005 

Ulkoministeriön markkinoillepääsyasioiden yksikkö selvitti yhteistyössä elinkeinoelämän järjestöjen kanssa suomalaisyritysten kohtaamista kaupanesteistä ulkomailla. Kysely koski sekä vientiä että tuontia ja kattoi tavara- ja palvelukaupan sekä investoinnit. Vastauksia saatiin 470 joissa ilmoitettiin noin 950 esteestä EU:n sisä- ja ulkomarkkinoilla. Selvitys julkaistiin 30.6.2005

Kysely osoittaa että yritykset kohtaavat ulkomaantoiminnoissaan ylivoimaisesti eniten kaupanesteitä Venäjällä, Kiinassa ja USA:ssa. Nämä toisaalta kuvaavat hyvin myös Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita EU:n ulkopuolisissa maissa.

Suomalaisyritysten vakavimpana esteenä ulkomarkkinoilla ovat tullausmenettelyt ja korkeat tai usein muuttuvat tullitariffit. Näitä oli yli kolmasosa ulkomarkkinatapauksista. Korkeat tullimaksut aiheuttavat eniten ongelmia Venäjällä, Brasiliassa, Kiinassa ja Ukrainassa. Tullausmenettelyä koskevia ongelmia ilmeni ylivoimaisesti eniten Venäjällä.

Tullausmenettelyllä tarkoitetaan viennin ja maahantuonnin yhteydessä tavaran rajanylitykseen liittyviä vaiheita. Erityisesti tullauskäytäntö, tullauskäsittely, tulliluokittelu, vaaditut asiakirjat sekä erityistoimenpiteet, kuten esimerkiksi terrorismin vastaiset toimet, vaikuttavat tullauksen sujuvuuteen. Kyselyssä ilmeni, että tullimenettelyissä ongelmia aiheuttavat pääosin hidas tullaus, raskas byrokratia, ylimääräisten asiakirjojen vaatiminen ja vaatimusten ennalta arvaamattomuus.

EU:n sisämarkkinoilla eniten esteitä kohdataan Saksassa ja Baltian maissa. Saksan sijoitusta selittänee osittain se, että maa on Suomen toiseksi tärkein kauppakumppani. Tekniset kaupanesteet ovat sisämarkkinakauppaa eniten haittaava tekijä. Yli kolmannes sisämarkkinailmoituksista koski näitä. Tekniset kaupanesteet vaikuttavat sisämarkkinoilla etenkin rakennus- ja sisustusalan liiketoimintaan, mukaan lukien rakentamiseen liittyvät palvelut. Ongelmallisina koetaan erityisesti maittain vaihtelevat sertifiointijärjestelmät ja maakohtaiset tyyppihyväksynnät. Lisäksi kansallisella tasolla on poikkeamia eurooppalaisista standardeista.

Kaupanesteselvityksen seuraavana vaiheena on ratkaisujen löytäminen yritysten raportoimiin konkreettisiin ongelmiin. Työnjako on sellainen että kauppa- ja teollisuusministeriö hoitaa EU:n sisämarkkinat ja ulkoministeriö ulkomarkkinat.

Ulkoministeriö toivoo jatkossakin ilmoituksia kaupanesteistä osoitteeseen http://formin.finland.fi/palvelut/kauppa/kaupanesteet/

Thomas Palmgren

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi