Sähköisen kaupankäynnin aapinen
Sähköisen kaupankäynnin aapinen on pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitettu perusteos, jonka lukemalla saa kokonaiskuvan sekä sähköisen kaupankäynnin mahdollisuuksista liiketoiminnan kannalta että sähköisen kaupankäynnin aloittamiseen liittyvistä tehtävistä yrityksessä.
Aapinen on kattava, helppolukuinen tieto-paketti, joka sisältää runsaasti esimerkkejä. Sen avulla pk-yritys voi selkiinnyttää näkemystä sähköisen kaupankäynnin eri muodoista ja kirkastaa ajatuksia omasta palvelusta.
Sähköisen kaupankäynnin mahdollisuuksista markkinoinnissa ja asiakaspalvelussa valotetaan muun muassa esittelemällä web-palvelun ja sähköpostin hyödyntämistä. Aapisessa tarkastellaan sähköisessä kaupankäynnissä toimivia maksutapoja ja niiden sopivuutta erilaisille yrityksille. Tavaravirtojen ja erityisesti tietovirtojen hallinta ovat keskeisiä osa-alueita, joita tarkastellaan omissa luvuissaan.
Aapisessa perehdytään myös sähköisen kaupankäynnin suunnitteluun, kuten asiakaskohderyhmien määrittelyyn ja kilpailijatilanteen tarkasteluun sekä resurssi- ja oppimistarpeiden määrittelyyn. Web-toteutuksen osalta kuvataan niin palvelun suunnittelua kuin käyttöönoton ja ylläpidon suunnitteluakin. Sähköisen kaupankäynnin riskienhallinta on esillä tietoturvan ja oikeudellisten kysymysten pohdinnassa.
Web-tietopalvelussa lukijat voivat esittää kysymyksiä sähköisen kaupankäynnin asiantuntijoille, kommentoida aapista ja keskustella muiden yrittäjien kanssa.
Lue aapinen kokonaisuudessaan
Aapinen on laadittu yhteistyössä suomalaisten alan asiantuntijoiden kanssa .TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry on julkaissut sen kauppa- ja teollisuusministeriön tukemana.