Verkostoidu, verkostoidu ja verkostoidu – hokema, johon jokainen yrittäjä on törmännyt. Verkostoituminen on kuitenkin murroksessa, eikä se tarkoita enää käyntikorttien jakelemista jakkupukutilaisuuksissa.
Tietotekniikka on rientänyt tähänkin avuksi ja sosiaalisen median sovellukset toimivat helppoina, nopeina ja vaivattomina kohtaamispaikkoina yrittäjille ja yrittäjäksi aikoville.
Tämän on huomannut myös rovaniemeläinen yrittäjä Eero Leppänen. Leppäsen yritys, Rautasilta, on sosiaalisen mediaan erikoistunut yritys, joka tuottaa sisältöjä, konsepteja ja kampanjoita sosiaalisen median sovelluksiin sekä kouluttaa niiden käyttäjäksi.
– Suhteellisen tuoreena yrittäjänä olen kokenut, että perinteiset yrittäjien verkostoitumiset ovat aikansa eläneitä, eivätkä juuri houkuttele pönötyksineen ja prenikanjakoineen. Sosiaalinen media antaa mahdollisuuden tehdä verkostoitumista toisella, ehkä jopa sitouttavammalla, tavalla, Eero Leppänen kertoo.
Leppänen onkin perustanut eri sosiaalisiin medioihin Friendtrepreneur-Ystäväyrittäjyys-verkoston.
– Heitin ajatuksen sosiaaliseen mediaan Twitteriin viime torstaina. Perustin blogin perjantaina ja Facebook-sivun lauantaina. Verkostossa on nyt 157 yrittäjää kaikkialla Suomesta. Kirjoittajaoikeuksia olen jakanut blogiin jo 29 ja lisää pyyntöjä tulee. Eniten asiasta tuntuvat innostuneen pien- ja yksinyrittäjät, Leppänen kuvailee.
– Toivon verkostosta tulevan jatkossa mentorointi-, markkinointi-, suosittelu-, vertaistuki- ja projektisuunnittelutyökalu. Mutta se vaatii vielä kehittelyä. Ja tukea, Leppänen summaa.
Myös Suomen Yrittäjät sosiaalisissa medioissa!
Myös Suomen Yrittäjät ja yrittajat.fi löytyvät Facebookista ja Twitteristä.
Kaikki halukkaat voivat liittyä Facebookissa Suomen Yrittäjät ja yrittajat.fi -ryhmiin tai seurata Twitteristä uusimpia yrittäjäuutisia päivittäin. Myös Facebookin yrittajat.fi-ryhmästä voi lukea uusimmat yrittäjiä sykähdyttävät uutisaiheet.
– Kaikki mukaan, tähän joukkoon kannattaa kuulua, toivotetaan Suomen Yrittäjien Facebook-sivulta.
Kuvassa Eero Leppänen
Friendtrepreneur-Ystäväyrittäjyys-verkosto sosiaalisissa medioissa:
Blogi
Facebook
Twitter
Linkedin
Suomen Yrittäjät sosiaalisissa medioissa:
>> Suomen Yrittäjät Facebookissa ja Twitterissä
>> yrittajat.fi Facebookissa ja Twitterissä
OnLine uutiset
toimitus@suomen.yrittajat.fi
Puhelin (09) 2292 2850, Lotta Tammelin