logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Haukiputaan lukion yrittäjyyskurssit, Haukipudas

Kohderyhmä:
Lukion opiskelijat

Kuvaus:
Uusien ops-perusteiden mukaisen yrittäjyysopetuksen lisäksi Haukiputaan lukion yrittäjyyskurssien tavoitteena on esitellä mahdollisimman monipuolisesti ja realistisesti, mitä yrittäminen tämän ajan Suomessa on. Sisäisen yrittäjyyden ajatus on vahvasti esillä ja samoin mahdollisimman suora ja kiinteä yhteys ympäröivään maailmaan. Kaikki kurssit ovat soveltavia. Kursseja ovat:

YR1: MITÄ ON YRITTÄMINEN
(suositellaan 1. vuoden opiskelijoille)
Kurssilla tutustutaan yrittämiseen sekä teoreettiselta kannalta että myös käytännön näkökulmasta yritysvierailuin. Kurssilla pyritään hahmottamaan paikallinen yritysmaailma, sen heikkoudet ja vahvuudet. Kurssilaiset tutustuvat tarkemmin yritystoimintaan pienryhmissä eri yrityksissä. Yksi kurssin osa-alueista on sisäisen yrittäjyyden osio sekä luova ajattelu ja ongelmanratkaisu.

YR2: YRITYS; PERUSTAMINEN JA YRITYKSEN TOIMINTA
(suositellaan kurssin YR1 jälkeen)
Mitä tulee tietää yritystä perustettaessa (rahoitus, lainsäädäntö, taloudellinen toimintakenttä)? Mitä tulee tietää yritysverotuksesta ja markkinoinnista? Näihin keskeisiin kysymyksiin pyritään löytämään vastauksia tällä kurssilla. Kurssiin voidaan sisällyttää myös yritystalouden alkeita sekä tapa- ja käytöstietoutta (yrittäjyyteen kuuluu aina hyvä ja toiset huomioiva käytös!). Käytännön tutustumista yrityssuunnitteluun.

YR3: YRITYS JA YMPÄRÖIVÄ MAAILMA
(suositellaan kurssien YR1 ja YR2 suorittamisen jälkeen)
Tarkempi tutustuminen Oulun seudun talousalueen yritysmaailmaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Pyritään pohtimaan, miten tällä alueella voi yritysmaailmaa ja tätä kautta koko elinkeinoelämää edelleen kehittää. Mitä mahdollisuuksia ja haasteita tarjoavat alueelle esim EU, Pohjois-Kalotti, Arkangel jne, miten turvataan elämä myös 2000-luvun yrittäjille? Tarkempi tutustuminen markkinointiin ja ulkomaankaupan erityishaasteisiin. Tutustutaan myös ulkomailla toimivaan yritykseen. Kurssin aikana tehdään lopputyö ja järjestetään saatuja tuloksia esittelevä teemapäivä.

TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN, ½ KURSSIA
(suositellaan mieluimmin 2. opiskeluvuotena)
Kurssin tavoitteena on lisätä opiskelijan tietoja ja kokemuksia työelämästä. Opiskelijalle järjestetään mahdollisuuksia tutustua itseä kiinnostaviin ammatteihin, työ- ja koulutusaloihin. Tavoitteena on myös harjoitella luomaan oma-aloitteisesti yhteyksiä työelämään. Kurssilla painotetaan opiskelijan aktiivista tiedonhankintaa oppitunneilla, työpaikoilla ja oppilaitoksissa vierailemalla. Eri alojen edustajien vierailuja koulussa pyritään järjestämään. Mm. työelämää koskevista säädöksistä, yrittäjyydestä, työllisyydestä, ammattiyhdistyksistä ja eri alojen vaatimuksista pyritään hankkimaan tietoa.

Keskeisin sisältö:
o Sisällöllisesti täydentyvä yrittäjyyskurssitarjonta.
o Tutustutaan sekä teoriassa että käytännössä vierailuin yritystoimintaan.

Lisätietoja:
Haukiputaan lukio, Poukamatie, 90830 Haukipudas 08 887 4256, haukiputaan.lukio@haukipudas.fi
Rehtori Kullervo Leinonen, 08 887 4255

Hämeen Yrittäjät, Sibeliuksenkatu 11 A, 13100 Hämeenlinna, puhelin 010 229 0390, faksi 010 229 0399, etunimi.sukunimi@yrittajat.fi

snoobi