Kohderyhmä:
Alaluokkien , yläluokkien ja lukion oppilaat
Kuvaus:
Uusien ops-perusteiden yrittäjyysopetussisältöjen lisäksi. Haukivuoren koulut toteuttavat yrittäjyyskasvatusta kukin omien vahvuuksiensa mukaisesti. Kouluilla on järjestetty erilaisia teemapäiviä ja tapahtumia, eri alojen asiantuntijoita on vieraillut kouluilla, yhteistyötä tehdään eri tahojen kanssa jne.
Kantalan ala-aste on erikoistunut koulun lähiympäristön ja luonnon hyödyntämiseen opetuksessa. Oppilaat osallistuvat koulupuutarhan hoitoon ja siellä tuotettujen hyötykasvien satoa hyödynnetään koulun keittiössä. Jokainen oppilas saa puutarhasta oman kummikasvinsa, jonka kasvua hän seuraa ja josta hän huolehtii koko ala-asteen ajan. Puutarhanhoito vaatii oppilaalta sisäistä yrittäjyyttä eli ahkeruutta ja sitoutumista hoitotyöhön.
Nykälän ala-aste toteutti syksyllä 2004 kalastusaiheisen teemapäivän. Koko koulu vietti päivän kalastaen ja kalatalouden asiantuntijan oppeja kuunnellen. Koulussa syödään kalaa kerran viikossa ja yhteistyö paikallisten kalastajien kanssa toimii myös siten, että kalastajat toimittavat kalaa koulun käyttöön. Aseman ala-asteella järjestetään kulttuurikilpailupäivä vuosittain. Päivän ohjelmaan kuuluu musiikkia, kuva- ja ilmaisutaidon esityksiä, joita oppilaat ovat työstäneet kilpailutöikseen.
Yläasteen yhdeksänsillä luokilla yrittäjyys toteutuu mm. koulukioskin muodossa. Oppilaat hakevat kioskiyrityksen virkoihin työhakemuksella ja opettaja haastattelee heidät. Eri virkoja kioskissa on jaossa 11, mutta myyntityötä riittää kaikille yhdeksäsluokkalaisille. Kioskin tuotto käytetään leirikoulun kustannusten kattamiseen.
Yläasteella toteutettiin syksyllä 2004 teemapäivä koulun ympäristön siistimiseksi. Oppilaat siivosivat ja kunnostivat koulun pihaa, asensivat koulun oman logon rakennuksen ulkoseinään ja purkivat koulun alueelta vanhan, käytöstä poistetun puurakennuksen. Koulun teknisten töiden opetuksessa toteutetaan yritteliästä toimintaa mm. koulun muiden tilojen hyväksi. Jos oppilas suoriutuu omasta työstään ripeämmin kuin muut, hän muita odotellessaan osallistuu esim. kuvaamataidon luokan maalaustelineiden valmistukseen. Eri tahoille tehdään lisäksi talkooluonteisia tehtäviä, esim. jäsenkirjeiden postitusta, joista saadaan varoja luokkien omiin hankkeisiin.
Lukio tekee yhteistyötä Haukivuoren Seutu-paikallislehden kanssa. Lukion lehdentekokurssilaiset laativat lukuvuoden aikana joka toinen kuukausi "Kyyveden aalto"-nimisen sivun viikottain ilmestyvään Haukivuoren Seutuun. Yhteistyötä on myös mm. urheiluseuran kanssa, lukiolaiset hoitavat joka kevät paikkakunnalla järjestettävien kansallisten mäkihyppykisojen tuloslaskennan.
Keskeisin sisältö:
Kullakin koululla itselleen sopivimmat tavat toteuttaa yrittäjyyskasvatusta.
Lisätietoja:
Nykälän ala-aste, Kammarontie, 51670 Nykälä, 015 669 874
Kantalan ala-aste, Pohjoiskankaantie 25, 77380 Kantala , 015 655 665
Aseman ala-aste, Keskustie 50, PL 5, 51601 Haukivuori, 015 7277 233, rehtori 015 7277 234
Haukivuoren yläaste ja lukio, Koulutie 3, 51600 Haukivuori, haukivuori.ylaaste@haukivuori.fi, haukivuori.lukio@haukivuori.fi, Helena Manninen, 015 7277244