logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Jaakko Ilkan koulus TET-uraputki ja Alavuden lukion yrittäjyyskurssi

Kohderyhmä:
Yläkoulun ja lukion oppilaat

Kuvaus:
TET-uraputki Jaakko Ilkan koulussa
Jaakko Ilkan koulussa opiskelee noin 500 oppilasta. Syksyllä 2003 TET-toimintaa kehitettiin yhteistyössä paikallisen yrittäjäyhdistyksen ja kunnan elinkeinotoimen kanssa. Osana TET-toiminnan uudistamista otettiin käyttöön opettajien mahdollisuus osallistua TET-jaksolle samaan aikaan oppilaiden kanssa.

Oppilaiden osalta TET-jakso jakautuu kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe on ennen TET-jaksoa, jolloin oppilas itse ottaa yhteyttä häntä kiinnostaviin yrityksiin ja pohtii minkälaista kokemusta työelämästä haluaisi TET-jakson aikana. Toisessa vaiheessa, TET-jakson aikana, oppilas mm. pitää päiväkirjaa ja haastattelee työntekijöitä eri ammateissa. TET-jakson jälkeen oppilas arvioi itse itseään TET-jaksolla, palauttaa päiväkirjansa, osallistuu tuntikeskusteluun ja laatii julisteen kokemuksistaan TET-jaksolla.

Alavuden lukion yrittäjyyskurssi
Alavuden lukio on 240 oppilaan yleislukio, jonka tavoitteena on viedä eteenpäin yrittäjyyskasvatusta ja saada yrittäjyyskasvatus osaksi koulun arkea. Koulussa toteutetaan soveltavana kurssina yrittäjyyskurssi jonka toteutuksessa tehdään yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa.

Yrittäjyyskurssilla (1,5 kurssia) tarkastellaan yrittäjyyttä niin sisäisen kuin ulkoisen yrittäjyyden näkökulmasta. Kurssi toteutetaan pääosin luentoina, mutta myös esim. pienryhmätyöskentelyä käytetään. Kurssin aikana opiskelijat ideoivat pienryhmissä perustettavan yrityksen ja jalostavat yritysideansa liikeideaksi. Kurssin aikana opiskelijat käyvät itsenäisesti tutustumassa johonkin yritykseen ja samalla haastattelevat yrittäjää henkilökohtaisesti. Lisäksi yrittäjyyskurssille osallistuvat voivat kutsusta mennä yritykseen suorittamaan jotain määrättyä tehtävää. Kurssiin kuuluu myös vierailut paikkakunnan yrityksiin, TE-keskukseen, verotoimistoon sekä Alavuden Kehitys Oy:hyn ja Etelä-Pohjanmaan yrittäjäyhdistykseen. Kurssilla pyritään herättämään opiskelijan kiinnostus yrittäjyyteen yhtenä uravaihtoehtona.

Yrittäjyyskurssin teemoja:

· Mitä on yrittäjyys?
· Miksi ryhtyä yrittäjäksi ja mitä yrittäjältä vaaditaan? Yrittäjyyden riskit
· Yritysidea, liikeidea ja liiketoimintasuunnitelma sekä toteuttaminen (mahdollisimman pitkälle)
· Yrityksen markkinat
· Yritysmuodot, toiminimi ja toimialat
· Rahoitus
· Yrityksen perustaminen, mistä apua?
· Markkinointi
· Yrityksen hallinto
· Yrityksen kehitys

Alavuden lukion opiskelijat voivat tietyin edellytyksin liittää opinto-ohjelmaansa muiden oppilaitosten opintoja. Myös etäopintoihin on mahdollisuus.

Keskeisin sisältö:

Jaakko Ilkan koulu: pitkälle kehitetty TET-toiminta, myös opettajille
Alavuden lukio: yrittäjyyskurssi tiiviissä yhteistyössä yrittäjien kanssa.

Lisätietoja:

Jaakko Ilkan koulu (ent. Ilmajoen yläaste), Kirkkotie 10, 60800 ILMAJOKI, 06 4191 411, fax 06 4191 453, jilkankoulu@ilmajoki.fi

Alavuden lukio, Kirkkotie 12, 63300 ALAVUS, rehtori: Jari Helander, 06 2525 1540, fax 06 2525 1539

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi