Mipron järjestelmillä hallinnoidaan huomattavaa osaa Suomen rautateistä
Etelä-Savon Maakunnallinen Vuoden yrittäjä -palkinto on myönnetty Mipro Oy:n perustajalle, toimitusjohtaja Raimo Laineelle. Hänen luotsaamansa yritys on ainoa suomalainen rautateiden liikenteenohjausjärjestelmiä kehittävä ja toimittava yritys.
– Kiva, että tehtyä työtä arvostetaan. Palkinto voisi kuitenkin olla Vuoden yritys -nimellä, sillä palkinto kuuluu koko henkilökunnalle, ei yksin yrittäjälle, Laine sanoo.
Yritys on kehittänyt rautateiden liikenneturvallisuuteen liittyviä sovelluksia 1990-luvun puolivälistä alkaen. Tiivis yhteistyö Ratahallintokeskuksen ja rautatieympäristössä toimivien asiantuntijoiden kanssa on mahdollistanut tasoristeyslaitosten ohjausjärjestelmien, asetinlaite- ja kauko-ohjausjärjestelmien sekä rautateiden tietojärjestelmien toteuttamisen nopeassa aikataulussa.
Mipron järjestelmien avulla hallinoidaan jo noin 2500:aa ratakilometriä Suomessa. Kaikkiaan Suomessa on reilut 5000 ratakilometriä laskutavasta hieman riippuen.
Vuonna 2007 yritys allekirjoitti sopimuksen Ilmalan liikenteenohjauksen käyttöön tulevan asetinlaitejärjestelmän toteuttamisesta. Noin 60 hehtaaria käsittävällä alueella huolletaan 85 prosenttia maamme kaukojunavaunuista ja 65 prosenttia sähkövetureista sekä kaikki pääkaupunkiseudun lähijunat.
– Ilmalan varikko on Suomen suurin ja palvelee koko maan rautatieliikennettä. Suurhanke jatkuu vuoteen 2011 saakka. Se on meille erittäin tärkeä hanke etenkin näinä talouskriisien aikoina, sanoo Laine.
Erikoistuminen on kannattanut
Vuosittain jaettavan Maakunnallisen yrittäjäpalkinnon valinnassa on pyritty huomioimaan muun muassa tuotteiden omaperäisyys ja jatkuva kehitystyö sekä yrityksen kasvu. Mipro Oy on kasvanut valtakunnalliseksi toimijaksi reilussa 25 vuodessa ja on valmis myös kansainvälisiin haasteisiin ja sitä kautta edelleen kasvuun.
Palkintoperusteluissa kiitetään erityisesti sitä, että mikkeliläinen Mipro Oy on onnistunut löytämään paikkansa turvallisuusalalta suurten kansainvälisten konsernien puristuksessa juuri oman erikoisosaamiseensa avulla. Raimo Laine sanoo menestyksen perustuvan yksinkertaisuudessaan siihen, että oikeat ihmiset ovat olleet oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja tehneet oikeita asioita.
– Asiantuntijaorganisaationa tarjoamme asiakkaan oikeasti haluamia ja tarvitsemia asioita ja palveluita. Tämän lisäksi olemme ketterä toimija isoihin kilpailijoihimme nähden, sanoo Laine.
Vuonna 1980 perustetussa yrityksessä työskentelee 65 työntekijää, joista valtaosa Mikkelissä. Lisäksi yrityksellä on toimipisteet Oulussa ja Helsingissä.
Yrityksen liikevaihto oli viime maaliskuussa päättyneeltä tilikaudelta 9,3 miljoonaa euroa. Lähes 80 prosenttia liikevaihdosta tulee turvallisuuteen liittyvistä järjestelmistä ja pääosin rautateiltä. Loppu tulee vesi- ja lämpöhuollon hallintaan liittyvistä järjestelmistä sekä elinkaaren palveluista.
Referensseistä löytyy muun muassa automaatiojärjestelmän toimittaminen Kymen Vesi Oy:n uuteen Mussalon jätevedenpuhdistamoon, joka on kapasiteettinsa perusteella Suomen neljänneksi suurin jätevedenpuhdistamo.
Maakunnallinen Vuoden Yrittäjä julkistettiin ja palkittiin Etelä-Savon Yrittäjien Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa 28.11.2008 Mikkelin Mikaelissa. Etelä-Savon Yrittäjät on yksi Suomen Yrittäjien aluejärjestöistä. Yhdistykseen kuuluu 20 paikallisyhdistystä, joissa on yhteensä noin 2000 jäsentä.