Ohjelmapalveluja menestyksellisesti 10 vuotta, äitiystuotteet uusi aluevaltaus
Espoolainen yrittäjä Päivi Laukkanen on monipuolinen ja rohkea yrittäjä, joka uskaltaa jakaa vastuuta myös muille yrityksessä työskenteleville. Hän on luopunut operatiivisesta johtamisesta. Ohjelmapalveluihin erikoistuneen yrityksensä Show House Molin Oy:n hän perusti jo vuonna1995 ollessaan 25-vuotias. Yrityksen liikevaihto on yli 278 000 euroa.
Vuonna 2002 hän rohkeasti valloittamaan uusia alueita. Tuolloin aloittanut Bebes Oy on erikoistunut äitiyteen liittyvien tuotteiden myyntiin. Yrityksen viime vuoden liikevaihto oli 440.000 euroa. Verkkokauppa tuo viidenneksen Bebes Oy:n liikevaihdosta.
Molemmat yritykset yhdessä työllistävät omistajansa lisäksi vakinaisesti yhdeksän henkilöä, mutta tilaisuudet ja ohjelmat ovat tarjonneet esimerkiksi viime vuoden aikana noin 35:lle nuorelle tanssijalle työtä eri pituisia jaksoja. Parhaillaan Päivi Laukkanen opiskelee synnytysvalmentajaksi ja on kehittämässä yhdessä kätilöiden kanssa uudenlaista synnytysvalmennuskurssia Bebesin palveluvalikoimaan.
Lisätietoja:
Päivi Laukkanen, p. 040 746 2322, Show House Molin Oy, Bebes Oy
www.highheels.fi. ja www.bebes.fi. |