Mika Koski, M-Partners Oy, Teuva
Teuvalaisyritys M-Partners Oy:n toiminta sai alkunsa vuonna 2002 kuorma-autojen sähkö- ja laiteasennuspalveluiden myynnistä. Vuonna 2005 toiminnan kasvaessa alkoi tuotevalmistus. Tuotevalikoima koostuu siirrettävistä työmaatiloista, myyntitiloista, työtiloista ja erikoistiloista. M-Partners tunnetaan korkeasta ja kestävästä laadustaan.
- Yrityksemme paras kilpailuvaltti on korkeatasoinen ja erittäin joustava palvelukonsepti, jolla pyrimme tuomaan asiakkaille selkeitä toiminnallisia etuja ja kustannussäästöjä, toimitusjohtaja Mika Koski sanoo.
Liiketalouden tradenomi, 27-vuotias Mika Koski on nuoresta iästään huolimatta toiminut yrittäjänä jo viisi vuotta. M-Partners Oy on 30 työntekijällään alueensa merkittävä työllistäjä. Tämän lisäksi se työllistää paikallisia pienyrityksiä hyödyntämällä näiden erikoisosaamista. Yrityksen kannattavuus on ollut vuosien aikana hyvää tasoa ja kasvu on ollut kovaa. Vuoden 2007 liikevaihto oli 1,7 milj. euroa (v. 2006 1,2 milj. euroa).
Viime vuoden lopulla valmistunut tuotantolaitos nosti pinta-alan 3000 neliömetriin ja henkilöstön määrän 30:een. Lisää kasvua haetaan kasvattamalla markkinaosuutta kotimaassa sekä saamalla jalansijaa Pohjoismaista ja Itä-Euroopasta. Yrityksen tilauskanta on erittäin hyvä ja tästä vuodesta odotetaan tuloksellisesti parasta vuotta, Mika Koski kertoo.
Lisätietoja:
Mika Koski, M-Partners Oy, p. 010 422 9601
www.m-partners.fi