logo_white
Yrittäjien aluejärjestösivustot:

Kunnallisvaalit 2004

Valtuustoihin lähes tuhat Suomen Yrittäjien jäsenyrittäjää 

Kunnallisvaaleissa oli ehdokkaana kaikkiaan lähes 2200 Suomen Yrittäjien jäsenyrittäjää. Jäsenyrittäjät menestyivät vaaleissa hyvin, sillä heistä valtuustoihin tuli valituksi lähes 1000 yrittäjää.

Valtuutetuista 80 prosenttia kuuluu joko Keskustaan tai Kokoomukseen. Keskustan kannatus oli hiukan yli 40 prosenttia ja Kokoomuksen jäi piirun verran alle 40:n. Seuraavaksi eniten, 7 prosenttia valtuustoihin valituista jäsenyrittäjistä oli SDP:n listoilta.

Yrittäjäjärjestöllä on vankat perinteet kuntakohtaisessa elinkeinopoliittisessa yhteistyössä. Kolmiportainen, koko maan ja kunnat kattava järjestörakenne on ylivoimainen vahvuus kuntayhteistyössä. Kunnallisvaaleissa järjestö on ollut mukana yrittäjyyttä korostavalla kampanjalla 1980-luvun alusta.

Kunnallisen yhteistyön ja vaikuttamisen tavoitteena on luoda yrittämiselle kunnissa mahdollisimman hyvät olosuhteet. Jokaisen kunnan pitäisi toteuttaa suunnitelmallista elinkeinopolitiikkaa yhdessä kunnan yrittäjien kanssa. Tuloksena hyvästä yhteistyöstä on yritystoiminnan menestys ja kunnan hyvä talous sekä toimiva palvelujärjestelmä. Siksi yhteistyölle on yhdessä asetettava selkeät seurattavissa olevat tavoitteet, joiden kautta onnistumista voidaan mitata.

Suomen Yrittäjät on koonnut Mistä syntyy kotikuntasi hyvinvointi? –asiakirjaan keskeiset viestinsä kuntiin valituille päätöksentekijöille yhteisesti tärkeissä kuntakohtaisissa asioissa.

Kunnalliskampanjan 2004 yhteyshenkilöt:
järjestöjohtaja Kari Hiltunen, p. (09) 2292 2920, kari.hiltunen@yrittajat.fi
johtaja Antti Neimala, p. (09) 2292 2967, antti.neimala@yrittajat.fi
viestintäpäällikkö Petri Nieminen, p. (09) 2292 2927, petri.nieminen@yrittajat.fi
tiedotuspäällikkö Raija-Liisa Konkola, p. (09) 2292 2952, raijaliisa.konkola@yrittajat.fi

Näillä sivulla julkaistaan mm. yrittäjäjärjestön tavoitteet kunnalliseen vaikuttamiseen, työkaluja elinkeinopoliittiseen yhteistyöhön sekä jäsenjärjestöjen ja yrittäjäehdokkaiden käyttöön mainosmateriaalia, kuten juliste, lehti-ilmoitus, palstanpää-ilmoitus ja ehdokasilmoitus. Lisäksi on avattu linkit Kuntaliiton sivuille ja oikeusministeriön sivuille www.vaalit.fi.

Yrittäjävaltuutetut 2004(tilasto)
Yrittäjävaltuutetut 2004 (nimiluettelo)
Yrittäjäehdokkaat 2004 (tilasto)
Yrittäjäehdokkaat 2004 (nimiluettelo)
Mistä syntyy kotikuntasi hyvinvointi? -keskusteluteemoja
Kunnallisvaali -tapahtumat
Yrittäjien äänestyskäyttäytyminen
Puolueiden tavoitteet kuntavaaleissa 2004
Elinkeinopolitiikan mittaristo, kevät 2004
Julkisten palvelujen rakenne Suomen suurimmissa kaupungeissa
Yrittäjyysohjelma 2003 - 2007
Yrittäjävaltuutetut 1996, 2000 (tilastot)
Oppositiopuolueet lisänneet kannatustaan yrittäjien keskuudessa

 

Suomen Yrittäjät, Mannerheimintie 76 A, PL 999, 00101 HELSINKI, puhelin 09 229 221, faksi 09 229 229 80, toimisto@yrittajat.fi