Tältä sivulta löydät Turvatekniikan keskuksen Tukesin tuottamaa tietoa tuoteturvallisuudesta.
Yrittäjä vastaa tuotteensa turvallisuudesta
Ammattitaitoinen yrittäjä huolehtii siitä, että hänen valmistamansa, maahantuomansa tai myymänsä tuote tai palvelu on turvallinen. Noudattamalla tuoteturvallisuussäännöksiä elinkeinonharjoittaja estää tapaturmia ennalta, minimoi taloudellisia menetyksiä ja pitää asiakkaansa tyytyväisenä ja julkisuuskuvansa hyvänä.
Kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain tavoite on ehkäistä vaaroja ennalta. Lain mukaan tuote tai palvelu ei saa aiheuttaa vaaraa kuluttajan turvallisuudelle - hänen terveydelleen tai omaisuudelleen.
Laki asettaa yritykselle velvollisuuden olla huolellinen. Vahinko- ja vaaratilanteet pitää pyrkiä estämään ennalta. Lisäksi yrittäjällä on ilmoitusvelvollisuus eli hänen pitää oma-aloitteisesti ilmoittaa viranomaisille, jos hän havaitsee, että hänen tuotteensa aiheuttaa vaaraa. Turvallisuudesta huolehtiminen on yritykselle kilpailuetu!
Tukesin internet-sivuilla on julkaistu tarkemmat ohjeet mm. huonekalujen, kosmetiikan, lelujen ja pelastustuotteiden turvallisuusvaatimuksista.
> Lisätietoa tuoteturvallisuudesta.
Tuotteiden käyttöohjeet ja turvallista käyttöä koskevat merkinnät
Kuluttajavirasto, Turvatekniikan keskus sekä sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto ovat laatineet tuotteiden käyttöohjeita koskevan oppaan tuotteiden suomalaisille valmistajille ja maahantuojille helpottamaan käyttöohjeiden laadintaa ja parantamaan hyvien ja täydellisempien käyttöohjeiden saatavuutta. Oppaan ohjeita noudattamalla valmistajat ja maahantuojat voivat lisätä asiakastyytyväisyyttä ja helpottaa markkinavalvontaa tekevien viranomaisten työtä. Oppaasta on hyötyä myös vähittäiskaupalle ja käyttäjille, sillä ohjeet auttavat heitä arvioimaan tuotteiden mukana tulevien käyttöohjeiden tason ennen ostopäätöksen tekemistä ja vielä ostotapahtuman jälkeenkin.
Oppaassa tarkastellaan lähinnä tuoteryhmiä, jotka kuuluvat keskeisesti oppaan laatineiden viranomaisten markkinavalvonnan piiriin. Tällaisia tuoteryhmiä ovat muun muassa koneet, henkilönsuojaimet, lelut ja sähkölaitteet. Oppaan käyttäjän on syytä perehtyä myös tuoteryhmäkohtaiseen erityislainsäädäntöön ja tuoteryhmää koskeviin standardeihin käyttöohjeita valmistellessaan, sillä tällaiseen yleisoppaaseen ei ole mahdollista ottaa mukaan kaikkia tuoteryhmäkohtaisia suosituksia.
>> Opas: Tuotteiden käyttöohjeet ja turvallista käyttöä koskevat merkinnät (pdf-tiedosto)
Ohjeita sisäänostajalle ja maahantuojalle
Kaupan sisäänostajalla on suuri vastuu myyntiin otettavista tuotteista. Hänen pitää tuntea tuoteryhmän turvallisuusvaatimukset ja osata toimia niin, että turvallisuus tulee varmistettua. Kaikkien kuluttajille päätyvien tuotteiden (myös esimerkiksi ns. halpatuotteiden ja mainoslahjojen) pitää olla turvallisia. Vastuu tuotteiden turvallisuudesta on yrittäjällä. Viranomaiset valvovat säännösten noudattamista pistokokeilla.
Ohjeita kulutustavaroiden sisäänostajille:
- Perehdy tuoteryhmää koskeviin turvallisuusmääräyksin ja standardeihin.
- Hyödynnä aiempaa tuntemustasi tuoteryhmän riskeistä.
- Käytä maalaisjärkeä.
- Testauta tuote tai tutustu valmistajan esittämiin testaustuloksiin.
- Varmistu, että valmistajan käyttämä testauslaboratorio on luotettava ja että se on todettu päteväksi eli akkreditoitu käyttämään juuri tähän testiin tarkoitettua testausmenetelmää.
- Tarkista, onko tuote testattu nimenomaan kyseessä olevaa tuotetta koskevien vaatimusten (mm. lainsäädäntö ja standardit) mukaisesti.
- Selvitä, onko testattu tuote samaa erää tai edes samasta tehtaasta, josta ostettavaksi aiottu tuote-erä on.
- Testaustuloksista kannattaa pyytää kopio itselle jo ostovaiheessa.
- Selvitä, pitääkö ja saako tuoteryhmän tuotteita CE-merkitä. Esimerkiksi lelut pitää CE-merkitä, mutta lastenhoitotarvikkeita ei. Joissain tuoteryhmissä – kuten osassa henkilösuojaimia - CE-merkintä edellyttää ulkopuolisen tahon antamaa tyyppihyväksyntää. CE-merkintä ei automaattisesti tarkoita, että tuote on turvallinen tai täyttää turvallisuusmääräykset.
- Pyydä CE-merkitystä tuotteesta kopio valmistajan vaatimustenmukaisuusvakuutuksesta (leludirektiivi ei edellytä vaatimustenmukaisuusvakuutusta).
- Seuraa ja selvitä Rapex-järjestelmästä, ettet osta jo aiemmin vaaralliseksi todettuja tuotteita.
- Kaikille tuoteryhmille ei ole erityisiä turvallisuusvaatimuksia lainsäädännössä tai standardeissa. Niiden turvallisuutta arvioidaan tuoteturvallisuuslainsäädännön niin sanotun yleispykälän perusteella. Sen mukaan tuote ei saa aiheuttaa vaaraa kuluttajien terveydelle tai omaisuudelle. Näissä tuotteissa maahantuojan ja sisäänostajan pitää itse tai ulkopuolista apua käyttäen arvioida tuotteeseen liittyvät vaarat. Tällaisten tuotteiden turvallisuuden arviointiin voi soveltaa vastaavanlaisten tuoteryhmien turvallisuusvaatimuksia.
- Varmista, että tuotteeseen saadaan asianmukaiset Suomen lainsäädännön vaatimat myyntipäällys- ja varoitusmerkinnät sekä käyttöohjeet suomen ja ruotsin kielellä. Huolehdi, että käyttöohjeissa käytetty kieli on ymmärrettävää suomea.
- Jos kyseessä on sähkötuote, varmista Turvatekniikan keskuksen (TUKES) internet-sivuilta, ettei tuote ole myyntikiellossa.
>> Lisätietoja Tukesin internet-sivuilta.
CE-merkintä
CE-merkintä on valmistajan ilmoitus siitä, että tuote täyttää sitä koskevat Euroopan unionin vaatimukset. CE-merkintä näkyy tällä hetkellä mm. seuraavissa tuotteissa: leikkikalut, koneet, sähkölaitteet, henkilönsuojaimet, rakennustuotteet, kaasulaitteet, telepäätelaitteet, terveydenhuollon laitteet ja tarvikkeet.
CE-merkinnällä tuotteen valmistaja tai valtuutettu edustaja ilmoittaa viranomaisille, että tuote täyttää direktiivien oleelliset turvallisuusvaatimukset. CE-merkintä voidaan yleensä kiinnittää tuotteeseen ilman puolueettoman osapuolen suorittamaa testausta. Merkinnän saa kiinnittää vain niihin tuoteryhmiin, joissa sitä edellytetään.
CE-merkintä on tarkoitettu helpottamaan tavaroiden vapaata liikkumista Euroopan sisämarkkinoilla. Niin sanotun uuden menettelytavan mukaisissa direktiiveissä ei anneta yksityiskohtaisia tuotevaatimuksia, vaan ainoastaan oleelliset turvallisuusvaatimukset. CE-merkintä ei ole laatumerkki.
Kirjainyhdistelmä CE tulee ranskankielisestä nimestä les
Communautés
Européennes.
CE-merkintä ei ole yleinen turvallisuusmerkki
CE-merkintä ei pääsääntöisesti ole yleinen turvallisuusmerkki eikä kaiken kattava turvallisuuden tae kuluttajille. Direktiivit eivät kata tuotteen kaikkia ominaisuuksia esim. käyttöominaisuuksia vaan vain tietyn osan esim. mekaanisen kestävyyden tai syttyvyyden. CE-merkintä ei myöskään erottele tuotteiden paremmuutta.
CE-merkintä on tarkoitettu etupäässä viranomaisia varten
Kiinnittämällä merkin tuotteeseen saa valmistaja tuotteelleen vapaan liikkumisoikeuden Euroopan talousalueella. Merkinnän kiinnittää valmistaja tai hänen valtuuttamansa edustaja, joka on tuonut tuotteen Euroopan talousalueelle. Merkinnän kiinnittäjän tulisi olla varmistunut siitä, että tuote täyttää kaikki sitä koskevat olennaiset direktiivissä määritellyt määräykset.
Joissakin tuoteryhmissä käytössä tyyppihyväksyntä
Eräissä tuoteryhmissä CE-merkinnän kiinnittäminen edellyttää laitteen vaatimustenmukaisuuden arviointia kolmannella osapuolella, testauslaboratoriossa. Näissä tapauksissa tuotteen mallikappaleen rakenne ja toimivuus on tyyppitarkastettu ja CE-merkintä osoittaa, että arvioitu mallikappale on täyttänyt turvallisuusvaatimukset.
Tällaisia kuluttajakäyttöön tarkoitettuja laitteita ovat kaasulla toimivat kotitalouslaitteet, eräät koneet (mm. autonnostimet, moottorisahat) ja henkilönsuojaimet (mm. ratsastus-, pyöräily- ja laskettelukypärät, hengityksensuojaimet).
>> Lisätietoja Tukesin internet-sivuilta.
>> Esite: CE-merkintä - avain Euroopan markkinoille
Tuotteiden jäljitettävyys
Tuotteiden jäljitettävyyttä säätelevät EU:n tuoteturvallisuus direktiivi sekä asetus kulutustavaroista ja kuluttajapakkauksista annettavista tiedoista:
EU:n tuoteturvallisuusdirektiivin (2001/95/EY) 5 artikla: Tuotetta tai tarvittaessa kyseistä tuotantoerää koskevat tiedot on ilmoitettava tuotteessa tai sen pakkauksessa, paitsi tapauksissa, joissa ilmoittamatta jättäminen on perusteltua. Direktiivi koskee kaikkia EU-maita.
Valtioneuvoston asetus kulutustavaroista ja kuluttajapalveluksista annettavista tiedoista (613/2004), 4 §, 1 momentin 3 kohta: Kulutustavarassa on tarvittaessa oltava valmistuserätunnus tai muu kulutustavaran yksilöimiseksi tai tarvittaessa jäljittämiseksi tarvittava tieto.
Kulutustavaroiden jäljitettävyyden etuja ovat:
- voidaan tehdä kriisitilanteissa kohdennettuja takaisinvetoja
- voidaan jakaa kuluttajille ja valvontaviranomaisille täsmällistä informaatiota
- parannetaan kuluttajien turvaa: terveydelle vaaralliset tuotteet voidaan poistaa nopeasti markkinoilta
- parannetaan yritysten turvaa: virhe voidaan löytää ja korjata nopeasti
- varmistetaan valvontaviranomaisten tiedonsaanti
- ehkäistään tarpeettoman suuria markkinahäiriöitä
Yrityksen on tiedettävä, mistä se on hankkinut käyttämänsä raaka-aineet ja minne se on edelleen toimittanut valmistamansa / maahantuomansa tuotteet.
Jos tuotteissa ei ole valmistuserä- tai muuta vastaavaa merkintää, tietyn tuotantoerän takaisinveto on vaikeaa ja saattaa tulla elinkeinonharjoittajalle erittäin kalliiksi. Valmistuserän tai -ajankohdan merkitsemisellä ongelmat saadaan helpommin rajattua, jolloin takaisinveto voidaan toteuttaa helposti ja taloudelliset menetykset minimoiden. Jäljitettävyys tukee myös muita liiketoiminnan tarpeita, kuten materiaalivaraston ja toimitusten hallintaa sekä hävikin seurantaa.
Tuotteiden jäljitettävyyttä varten on olemassa melko helppoja ja halpoja teknisiä ratkaisuja, jotka ulottuvat raaka-aineiden hallinnasta tuotantoprosessin kautta vähittäiskauppaan saakka. Teknisiä jäljitysmenetelmiä on hyödynnetty etenkin elintarviketeollisuudessa ja –kaupassa.
Kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annettu laki edellyttää, että elinkeinonharjoittaja vastaa valmistamiensa, maahantuomiensa ja myymiensä tuotteiden turvallisuudesta , ilmoittaa viranomaiselle, jos tuotteiden havaitaan aiheuttavan vaaraa ja tekee yhteistyötä valvontaviranomaisen kanssa vaaran torjumiseksi.
>> Lisätietoja Tukesin internet-sivuilta
Yrittäjän velvollisuudet jos tavara tai palvelu aiheuttaa vaaraa
Jos tavara tai palvelu aiheuttaa vaaraa, toiminnanharjoittaja on velvollinen:
1. Poistamaan tavaran tai palvelun markkinoilta
2. Ilmoittamaan vaaraa aiheuttaneesta tavarasta tai palvelusta ja sitä koskevista toimenpiteistään valvontaviranomaiselle
3. Tiedottamaan tavaran tai palvelun aiheuttamasta vaarasta sekä palautusmenettelystä kuluttajille
Jos elinkeinonharjoittaja saa tietoonsa, että hänen myymänsä tavara tai suorittamansa palvelu aiheuttaa vaaraa kuluttajien terveydelle tai omaisuudelle, hänen on ilmoitettava asiasta välittömästi valvontaviranomaiselle (Kuluttajavirastoon, lääninhallitukseen tai kunnan terveystarkastajalle). Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin hän on ryhtynyt vaaran johdosta. Elinkeinonharjoittajan on tehtävä yhteistyötä viranomaisen kanssa vaaran torjumiseksi (laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta 4 §).
Kuluttajaviraston valvontakäytännön mukaan elinkeinonharjoittaja tai muu palvelun tarjoaja velvoitetaan tiedottamaan ilmitulleesta vaarasta kuluttajille.
Kun elinkeinonharjoittaja tekee tuotteen riskinarviointia, hänen on asetettava kuluttajien turvallisuus korjaavista toimista aiheutuvien kustannusten edelle. Tuotteiden turvallisuutta valvovat viranomaiset toimivat saman periaatteen mukaisesti.
Se, että elinkeinonharjoittaja heti vaaran havaitsemisen jälkeen tekee oma-aloitteisesti yhteistyötä viranomaisten kanssa ja toimii tehokkaasti vaarallisten tuotteiden takaisinvedossa, antaa kuluttajille kuvan vastuunsa kantavasta yrityksestä.
>> Lisätietoja Tukesin internet-sivuilla.
Lähde:
Turvatekniikan keskus Tukes, www.tukes.fi
päivitetty 24.11.2010