Ajatuksia kiinalaisen taksin takapenkiltä | Yrittajat.fi

Etsi

Ajatuksia kiinalaisen taksin takapenkiltä

Toisena messupäivänä asiat menivät paremmin kuin eilen. Ilmeisesti olen oppinut päivässä paljon oleellista kiinalaisesta elämänmenosta.

Taksit jaksavat edelleen ihmetyttää. Suomalainen viihtyy Kiinassa sinänsä hyvin, ettei taksikuskin kanssa tarvitse jutella. Tai ei voi, koska kumpikaan ei ymmärrä toisiaan. No, olen sentään oppinut tervehtimään kiinaksi.

Kommunikoinnin olemattomuuden sallii, eikä taksissa sitä paitsi yleensä ole hiljaista. Kuljettajat mumisevat omiaan tai juttelevat Wechatin välityksellä tuttaviensa kanssa.

Enemmän ihmetyttää se, että länsimaalaiset eivät näytä olevan kovin haluttuja asiakkaita. Useamman kerran taksia vinkatessani vapaa auto on ajanut ohitseni. Silti paikalliset nåäyttävät saavan taksin varsin onnistuneesti lennosta.

Epäilykseni vahvistui, kun pyysin hotellini paikallista ovimiestä hankkimaan minulle taksin. Hän ryntäsi tien viereen, vinkkasi taksin ja sai sen saman tien. Kun kuljettaja näki että asiakas on allekirjoittanut, ilme muuttui tympeäksi.

Ilmeisesti kyse on kielimuurista tai sitten länsimaalaiset ovat käytöksellään onnistuneet luomaan epämiellyttävän kuvan paikallisten silmissä.

Useimmiten olen kuitenkin päässyt taksin kyytiin onnistuneesti vähintään pienellä odottamisella ja vinkkailulla. Taksit eivät ole Suomen veroisia luksusmersuja vaan yleensä jo parhaat päivänsä nähneitä japanilaisia perussedaneita, onneksi kuitenkin varsin siistejä.

Taksat eivät päätä huimaa, sillä jo muutamalla eurolla voi vaihtaa kätevästi maisemaa. Turistin kannattaa kuitenkin välttää pimeitä takseja, jotka pyytävät moninkertaista hintaa. Yleensä taksi kannattaa vinkata lennosta sellaisesta paikasta, missä ei ole laumoittain turisteja.

Niin, ja se kielimuuri. Ilman kiinaksi kirjoitettua osoitetta on turha unelmoida onnistuneesta taksikyydistä. Tämän olen oppinut Shanghaissa kantapään kautta.