Etsi

Ei epäröidä, vaan tehdään yhdessä parempi sote

Viime päivien politiikan puheenaihe on ollut kansanedustaja Elina Lepomäen kriittinen kanta sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistukseen. Hän perustelee kantaansa blogitekstissään ja väittää muun muassa, että ”Pienillä toimijoilla ei uudessa sote-ratkaisussa ole edellytyksiä itsenäiselle toiminnalle.”

Onko näin? Miltä Elina Lepomäen väitteet näyttävät Suomen Yrittäjien näkökulmasta?

Sote ei ole suurten, vaan uudistujien

Elina Lepomäki väittää, että sotesta tulee vain suurten toimijoiden pelikenttä. Hän epäilee, että sote-keskusten saama kapitaatiokorvaus johtaa laadun alentamiseen, alihoitamiseen ja potilaiden valikoimiseen. Ja lisäksi vaarana olisivat lähetteiden tehtailu ja maakunnan maksamien lisäpalvelujen myynti. Hoidon vaikuttavuuskaan ei paranisi, koska vain jo ennestään terveet pääsisivät hoitoon.

Skenaario vaikuttaa kummalliselta. Kaikki ne toimijat, jotka täyttävät kriteerit, saavat perustaa sote-keskuksen. Tämän voi yhtä hyvin ennustaa lisäävän palvelujen tarjontaa eli parantavan palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, mikä on yksi sote-uudistuksen tavoite. Suomessa hyvin toimeentulevat työssä kävijät ovat tällä hetkellä laajasti osana työterveyshuoltoa tarjotun sairaanhoidon piirissä, joten terveiden patoutunutta kysyntää lienee aika vähän. Eli on hyvin todennäköiistä, että peruspalveluita tarvitsevat saisivat niitä paremmin kuin nyt.

Erikoissairaanhoidossa ja sosiaalipalveluissa maakunnan liikelaitoksella on vahva portinvartijan rooli. Siellä arvioidaan palvelun tarve ja päätetään, myönnetäänkö verorahoilla maksettava palvelu. Sosiaalipalveluissa maakunnan oman tuotannon vaihtoehtoina ovat asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti. Niissä laki edellyttää puolueetonta palveluohjausta, jonka toteutumista pitää ehdottomasti valvoa.

Erikoissairaanhoidossa taas lähtökohta on maakuntien oma tuotanto. Eli itselleen ei sote-keskus voi asiakasta lähetteellä siirtää.

Valtaosa asiakkaista ei varmasti ole tyytyväisiä sote-keskukseen, joka ei hoida potilasta kokonaisuutena, vaan pallottaa hänet eteenpäin. Ihminen haluaa tulla hoidetuksi hyvin ja pysyä terveenä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi pitkäaikaissairaat arvostavat pysyvää hoitosuhdetta. Siksi uskon, että sote-keskuksina menestyvät ihmisläheiset, kasvolliset sote-yrittäjät, jotka auttavat asiakkaitaan voimaan hyvin. Ja se kannattaa, koska tyytymätön asiakas lähtee pois ja vie rahan mukanaan.

Ainut este pienten sote-keskusten tiellä on valinnanvapauslakiluonnoksessa oleva vaatimus sosiaalihuollon ohjausta ja neuvontaa antavan henkilön työsuhteesta. Sille ei ole perustetta, mutta se vaikeuttaisi huomattavasti pienten sote-keskusten syntymistä. Onneksi virhe on myös helppo korjata ja uskon, että eduskunta viimeistään näin myös tekee.

Asiakasseteli on pk-yrittäjien etu

Lepomäki kirjoittaa: ”Asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin kautta rahoitetuissa palveluissa kysymys on riittävän suuresta määrästä palveluja. Pienillä toimijoilla ei ole mahdollisuuksia osallistua palveluntuotantoon itsenäisesti.”

Rehellisesti – en ymmärrä, mitä tämä tarkoittaa. Asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti ovat pk-yrittäjien näkökulmasta hyviä keinoja toteuttaa valinnanvapaus ja järjestää sote-palveluja. Palvelusetelistä saadut kokemukset tukevat tätä näkökulmaa. Tulevaisuudessa asiakas voi asiakassetelillä ostaa esimerkiksi kotihoitoa tai fysioterapiaa maakunnan hyväksymältä tuottajalta. Tuottaja voi olla vaikka yksinyrittäjä.

Setelimallin onnistumisen edellytyksiä ovat riittävän joustava ja yksinkertainen tuotteistus, maakunnan liikelaitoksen sitouttaminen setelin käyttöön, setelin oikea arvo ja puolueeton palveluohjaus. Kokemukset kertovat, että yhteistyössä palvelutuottajien kanssa tämä onnistuu hienosti.

Maakunnan vastuu on suuri

Siinä Lepomäki on oikeassa, että itsehallinnollisella maakunnalla on suuri valta. Maakunta päättää tuottajien hyväksymiskriteerit ja voi asettaa niille lisävaatimuksia. Maakunta myös päättää tuottajille maksettavista korvauksista.

Viisas maakunta ei lisävaatimuksia aseta. Kun sote-yrittäjällä on lupa toimia, pitää sen riittää maakunnallekin. Se on myös maakunnan asukkaiden etu, koska silloin maakuntaan syntyy useita erilaisia, erikokoisia ja erikoistuneitakin sote-palveluja tuottavia yrityksiä.

Korvaukset ovat maakunnan merkittävin keino ohjata ja kannustaa sote-tuottajia. Valinnanvapauslaki antaa korvauksiin vain raamin. Maakunnalle jää valta päättää ja muuttaa korvauksia. Tehtävä ei ole helppo, mikä ei tarkoita, etteikö sitä pitäisi tehdä ja etteikö siinä voisi onnistua.

Lakiesitys sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vaatii, että maakunnan on järjestettävä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut siten, että asiakkaalla on mahdollisuus valita palvelun tuottaja. Maakunnan olisi siis järjestäjänä huolehdittava siitä, että sote-palvelujen tuottajia on useita. Tätä periaatetta olisi paikallaan vahvistaa kirjaamalla maakuntalakiin palvelumarkkinoiden toimivuudesta vastaaminen osaksi maakunnan järjestämisvastuuta.

Sote-uudistus pakottaa kustannustietoisuuteen

Sote-palvelujen järjestäminen vaatii leijonanosan yhteisistä verorahoistamme. Siksi toiminnan kustannustehokkuus on äärimmäisen tärkeää. Nykyjärjestelmän suurin ongelma onkin, ettei siinä ole pakottavaa kannustinta kustannustehokkaaseen ja laadukkaaseen toimintaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan emme edes tiedä, mikä sote-tuottaja on kustannustehokas vai onko mikään. Kuntien, kuntayhtymien ja sairaanhoitopiirien kustannusten vertailu on mahdotonta.

Eniten kustannuksia aiheuttaa sairaanhoitopiirien tuottama erikoissairaanhoito. Niillä on tällä hetkellä niin sanotusti piikki auki. Kuntaan lähetetään lasku, joka sen on maksettava, oli rahaa tai ei.

Osana uudistusta ollaan nyt velvoittamassa maakunnat yhteiseen kustannuslaskennan malliin, mikä antaa päättäjille mahdollisuuden johtaa tiedolla sekä selkänojaa vaatia toiminnan tehostamista. Väitän myös, että valtion asettama pehmeä budjettirajoite on varmasti vahvempi kuin kuntien olematon budjettivalta.

Minulle jää epäselväksi, mitä Lepomäki tarkoittaa kirjoittamalla, että ”maakunnan kannattaa maksimoida kulunsa, jotta seuraavan vuoden määräraha olisi mahdollisimman suuri.” Suhteellisen lyhyttä siirtymävaihetta lukuun ottamatta maakunta ei saa rahaa kulujen mukaan vaan tarveperusteisesti. Minusta se ei kannusta rahojen tuhlaamiseen.

Maakunnan ei myöskään tarvitse palauttaa rahaa valtiolle, vaan se voi ja sen kannattaisi käyttää rahat asukkaiden hyvinvoinnin ja maakunnan elinvoimaisuuden parantamiseen.

Valinnanvapaus on muutosvoima

Kustannustehokkuuden näkökulmasta valinnanvapaus on uudistuksen tärkein osa. Se on muutosvoima, joka tuo sosiaali- ja terveyspalveluihin terveen kilpailun elementtejä.

Kuten silloisen alivaltiosihteeri Tuomas Pöystin lokakuussa 2015 laatimasta Kilpailun ja kilpailullisen vertailuasetelman merkitys sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden laadulle ja tuotannon taloudellisuudelle -muistiosta selviää, uudemmassa empiirisessä tutkimuksessa on vahvistunut näyttö siitä, että sote-palvelut ovat laajasti talouden yleisten lainalaisuuksien piirissä. Lisäksi kilpailulla on tuottavuuden paranemisen kannalta olennaisissa seikoissa myönteinen vaikutus johtamiseen sekä terveydenhuollon vaikuttavuuteen. Nämä taas johtavat uudistumiseen, innovaatioihin, ja kustannustehokkaampaan toimintaan. Näin saamme enemmän terveyttä samalla rahalla.

On sinänsä sääli, ettei tervettä kilpailua haluttu asiakassetelin avulla ulottaa erikoissairaanhoitoon, mutta uskon, että senkin aika vielä tulee. Kokemukset kun ovat osoittaneet, että toimialasta riippumatta kustannustehokkuus paranee terveessä kilpailussa noin 20 prosenttia. Kokemukset palvelusetelistä kertovat samaa myös sote-toimialalla.

Peruspalveluihin tulee enemmän resurssia, mutta niin pitääkin

Siinä Lepomäki on oikeassa, että peruspalveluiden saatavuuden paraneminen voi lisätä niiden käyttöä ja näin myös kustannuksia. Toisaalta sote-keskus ei saa korvausta käytön, vaan asiakasmäärän mukaan.

Peruspalveluiden yhdenvertaisen saatavuuden parantaminen on kuitenkin ollut sote-uudistuksen keskeisiä tavoitteita. Ministeriön laskelmien mukaan sote-keskusten osuus 20 miljardin sote-kustannuksista on noin 2,4 miljardia. Sieltä ei kolmen miljardin säästöjä saada, vaikka toiminta lopetettaisiin kokonaan.

Säästömahdollisuudet ovat erikoissairaanhoidossa ja hoivapalveluissa. Niiden kustannuksia voidaan alentaa myös sillä, että ihmiset pääsevät ajoissa hoitoon, jolloin vaadittava hoito on kevyempää ja edullisempaa. Ihmiset myös toivottavasti paranevat nopeammin ja pääsevät takaisin töihin tai opiskelemaan, mikä on kansantalouden etu.

EU:kaan ei osaa ennustaa

Elina Lepomäki tunnistaa sote-uudistuksen kilpailuneutraliteettiin liittyvät ongelmat. Vaikka valinnanvapauslaki pyrkii luomaan tasapuoliset kilpailuolosuhteet, ei kilpailuneutraliteetti ole täydellinen. Onneksi laki antaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle toimivaltaa valvoa asiaa.

Osin maakuntien päätösten vaikutusten takia Suomen sote-mallin luonne selkenee vasta, kun se on toiminnassa. Ainut varma seuraus Euroopan unionin notifikaation hankkimisesta nyt olisikin sote-uudistuksen viivästyminen vuosilla. Voi olla, että EU löytäisi mallista korjattavaa, mutta Suomen nyky-sote on siinä asennossa, että meillä ei yksinkertaisesti ole aikaa odottaa.

On muutekin epärealistista ajatella, että soten ja valinnanvapauden voisi suunnitella valmiiksi paperilla. Nyt on päästävä alkuun. Korjattavaa jää varmasti. Keskeistä onkin sisällyttää ajatteluun herkkyys parantaa sote-mallia heti, kun tarvetta siihen on.

Johtopäätökset

  1. Hallituksen tai viimeistään eduskunnan pitää korjata valinnanvapauslain virhe, joka vaikeuttaa pienten sote-keskusten syntymistä. Annetaan sote-keskukselle tuottaa sosiaalihuollon ohjausta ja neuvontaa ostamalla se toiselta yritykseltä. Ja annetaan samalla sosiaalihuollon ammattilaisille oikeus toimia yrittäjinä. Eduskunnan tulee osoittaa maakuntalaissa maakunnille selkeä vastuu palvelumarkkinoiden toimivuudesta. Tämä vahvistaa järjestäjänä ja tuottajan erottamista maakunnan toiminnassa.
  2. Eduskunnan tulee hyväksyä sote-uudistus ja valinnanvapaus nyt. Toteutetaan suuri hyppäys uuteen nopeasti ja korjataan herkästi kokemusten myötä.
  3. Lopetetaan isojen ja pienten, julkisten ja yksityisten asettaminen vastakkain. Kaikkia tarvitaan, mutta sote-uudistuksen ei kuulu olla kenellekään automaattinen lottovoitto. Menestyksen pitääkin vaatia työtä ja uudistumista. Asiakkaan valinnanvapaus luo uudistumiselle on kunnon kannustimen.

 

Susanna Kallama
elinkeinoasioiden päällikkö
Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjien toimihenkilöt ja luottamushenkilöt kirjoittavat ajankohtaisista yrittäjyyteen ja järjestötoimintaan liittyvistä asioista.

Susannna Kallama

Suomen Yrittäjät
elinkeinoasioiden päällikkö

Hänen tehtäväkenttänä kunnallinen ja alueellinen elinkeinopolitiikka sekä erityisvastuualueena yksityinen sosiaali- ja terveyspalveluala.