Etsi

Järjestäytymisen väheneminen otettava huomioon lainsäädännössä

Helsingin Sanomat uutisoi (HS 28.11), että ammattiliittoon kuuluu enää neljä kymmenestä alle 35-vuotiaasta palkansaajasta ja työttömästä työnhakijasta, joita on yhteensä yli 860 000. Tämän niin sanotun järjestäytymisasteen tiedetään 2000-luvun aikana laskeneen koko väestössä runsaaseen 60 prosenttiin, kun se oli vielä 1990-luvun huippuvuosina lähes 80 prosenttia.

Suomessa on noin 280 000 yritystä, joista alle 10 henkilöä työllistäviä yrityksiä on yli 93 prosenttia. Työnantajayrittäjiä on noin 90 000, ja ne työllistävät noin 1,4 miljoonaa työntekijää. Pienet ja keskisuuret yritykset eli alle 250 henkilön yritykset työllistävät noin kaksi kolmasosaa yritysten työntekijöistä. 

Reilusti yli puolet yrittäjistä yksinyrittäjiä, työnantajayritykset entistä pienempiä

Keskeisin työmarkkinoiden muutostrendi on ollut yksinyrittäjien määrän voimakas lisääntyminen 2000-luvulla noin 4000 yrittäjän vuositahtia nykyiseen noin 170 000 yksinyrittäjään. Samaan aikaan työnantajayrittäjien määrä on pysynyt lähes samana. Työnantajayrittäjien määrä ei ole juuri kasvanut edes talouden hyvinä vuosina.

Valtaosa työnantajayrityksistä on järjestäytymättömiä, eli ne eivät kuulu työehtosopimuksia tekeviin työnantajaliittoihin. Järjestäytymättömiä yrityksiä on työnantajayrityksistä noin 70 000. Näistä 50 000 on velvollisia noudattamaan yleissitovaa työehtosopimusta.

Yritysrakenne on vuosikymmenten aikana muuttunut voimakkaasti. Työnantajayritykset ovat henkilöstömäärältään selvästi pienempiä kuin vielä vuosikymmeniä sitten. 

Työmarkkinoiden rakenteet ovat kuitenkin pitkälti pysyneet muuttumattomina. Esimerkiksi paikallinen sopiminen on Suomessa jäänyt lähtötelineisiin. Tämä johtuu osin siitä, että työehtosopimuksiin ei ole vuosikymmeniin juurikaan otettu paikallisen sopimisen sallivia lausekkeita. Tilanne tietysti vaihtelee toimialoittain, mutta yleiskuva on tämä. 

Sekava ja syrjivä lainsäädäntö ja yleissitovuus hidastavat paikallista sopimista

Suurin syy paikallisen sopimisen vaatimattomalle kehitykselle on kuitenkin lainsäädäntö, erityisesti sen sekavuus ja syrjivyys. Kaiken sateenvarjona on Suomen poikkeuksellinen yleissitovuusjärjestelmä.

Työsopimuslaki (13:8), työaikalaki (40a §), vuosilomalaki (31 §) ja opintovapaalaki (13 §) sisältävät paikallisen sopimisen kiellot yleissitovaa työehtosopimusta noudattaville yrityksille. Kiellot merkitsevät sitä, että jos työehtosopimusosapuolet ovat sallineet paikallisen sopimisen tietyistä laissa säädetyistä asioista, sopiminen on mahdollista ainoastaan työnantajaliittoon kuuluvissa yrityksissä.

Järjestäytyneet yritykset voivat työehtosopimuksen mahdollistaessa sopia paikallisesti esimerkiksi sairausajan palkasta, ylityökorvauksen määrästä, lomakaudesta ja niin edelleen. Sopimisen mahdollistamia asiakohtia on lainsäädännössä noin 50. 

Se, mikä on mahdollista järjestäytyneille yrityksille, on kiellettyä järjestäytymättömille yrityksille. Meillä on siis voimassa syrjivää ja kilpailua vääristävää lainsäädäntöä. Järjestäytymättömät työnantajat joutuvat täyttämään työehtosopimuksen velvoitteet, mutta eivät voi hyödyntää sen mahdollistamia joustoja.

Luottamusmies ei voi olla ainoa vaihtoehto sopimisen osapuoleksi

Kilpailukykysopimuksen yhteydessä työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat mallista, joka olisi johtanut sopimisen kieltojen poistamiseen. Se olisi kuitenkin tehty tavalla, joka olisi edistänyt rakenteellista syrjintää suosimalla ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä.

Sopiminen olisi ollut mahdollista ainoastaan ammattiliittoon kuuluvan luottamusmiehen kanssa. Liittoon kuulumattomat työntekijät eivät olisi voineet osallistua paikalliseen sopimiseen. Käytännön ongelmien lisäksi tämä olisi kyseenalaista perustuslain yhdistymisvapauden kannalta. 

Suomen Yrittäjät ei hyväksynyt eikä hyväksy tällaista syrjivää sopimisen mallia. Luottamusmies ei voi olla ainoa vaihtoehto paikallisen sopimuksen osapuoleksi, koska tällöin edellytetään työntekijöiden järjestäytymistä. Viiden työntekijän yrityksessä vähintään kahden olisi pakko liittyä työntekijäliittoon, jos halutaan sopia.

Kilpailukykysopimuksen yhteydessä tarjoteussa mallissa Järjestäytymättömät työntekijät eivät voisi osallistua luottamusmiehen valintaan eivätkä siten työpaikalla tapahtuvaan sopimiseen. Järjestäytymätön työntekijä ei myöskään voisi toimia edustajana, vaikka työntekijöiden enemmistö olisi hänen valintansa kannalla. Vähemmistö siis voisi valita enemmistölle edustajan. Koko henkilöstöllä yhdessäkään ei olisi mahdollisuutta sopia, vaikka niin haluaisivat. Sopiminen käy mahdottomaksi, jos vain osalla työntekijöistä on vaikutusmahdollisuus edustajan valintaan ja sopimuksen sisältöön.

Mikroyrityksissä lähes puolet työntekijöistä ei kuulu ammattiliittoon

Kuten Helsingin Sanomien juttu osoittaa, järjestäytyminen ammattiliittoihin on tasaisessa laskussa. Enemmistö nuorista ei kuulu ammattiliittoon. Työ- ja elinkeinoministeriön työolobarometrin tiedoista lisäksi ilmenee, että alle 10 työntekijän yrityksissä lähes joka toinen työntekijä ei kuulu ammattiliittoon.

Mainittuja työelämän muutoksia ei voida sivuuttaa, kun lainsäädäntöä kehitetään. Kaiken lainsäädännön lähtökohtana on oltava syrjimättömyys. Kun paikallista sopimista lisätään lainsäädäntömuutoksilla, on välttämätöntä saattaa yritysten lisäksi yhdenvertaiseen asemaan myös työntekijät. Järjestäytymättömiä yrityksiä syrjivää paikallisen sopimisen lainsäädäntöä ei pidä korjata tavalla, joka syrjii järjestäytymättömiä työntekijöitä.

Suomen Yrittäjät ajaa yhdenvertaisuutta

Suomen Yrittäjät ajaa mallia, joka asettaisi sekä yritykset että työntekijät paikallisessa sopimisessa yhdenvertaiseen asemaan: 

  • Mahdollisuus työehtosopimuksen joustojen hyödyntämiseen annetaan kaikille yrityksille. 
  • Työntekijät valitsevat keskuudestaan edustajan, jos näin haluavat. 
  • Edustaja itse päättää siitä, kuuluuko liittoon vai ei. 
  • Edustajalla on korotettu irtisanomissuoja siitä riippumatta, kuuluuko hän liittoon vai ei. 
  • Sopimus syntyy, jos on luottamus ja yhteistä tahtoa. 

Paikallisen sopimisen lisäämisessä on kysymys ennen kaikkea kilpailukyvyn, työllisyyden ja kasvun turvaamisesta. Paikallisen sopimisen lähtökohta on työehtojen sovittaminen kulloinkin vallitsevaan taloudelliseen tilanteeseen, ei työntekijän työsuhteen ehtojen heikentäminen. Tähän yhteiseen päätöksentekoon jokaisella työnantajalla ja työntekijällä on oltava oikeus osallistua järjestäytymisestä riippumatta.

Paremman työllisyyden takia

Paikallinen sopiminen ylläpitää työllisyyttä ja parantaa sitä. Kansainvälinen tarkastelu osoittaa tämän vastaansanomattomasti. Esimerkiksi Saksan menestystä selittää keskeisesti palkanmuodostuksen hajautuminen toimialatasolta yritystasolle 1990-luvun puolivälistä lähtien. Pienet yritykset toimivat isompien vientiyritysten alihankkijoina, joten samalla kun huolehditaan siitä, että yrityksissä on joustavat keinot yhdessä sopien sopeutua talouden tilanteeseen, huolehditaan myös vientiyritysten globaalista kilpailukyvystä.


Janne Makkula
työmarkkinajohtaja
Suomen Yrittäjät
 

Suomen Yrittäjien toimihenkilöt ja luottamushenkilöt kirjoittavat ajankohtaisista yrittäjyyteen ja järjestötoimintaan liittyvistä asioista.

Janne Makkula

työmarkkinajohtaja, varatuomari
Suomen Yrittäjät